

”Kuri, järjestys ja rajat”, Riikka Tupamäki paaluttaa tapansa mukaisen napakasti.
Hän kertoo, että jos hänen kielikursseillaan opetusta on sovittu viideksi päiväksi viikossa, se myös toteutuu sillä tavalla, että kaikki oppilaat ovat paikalla ja keskittyvät tekemiseen.
”Mä olen ollut se julma opettaja, mutta rajat ovat rakkautta. Minulla on aina se kiva ryhmä”, Tupamäki hymyilee.
”Olen sitä koulukuntaa, että kun haluaa oppia ja tulla paremmaksi, on kerrottava ne kehityksen kohteet, ja se pitää kestää.”
Ratsastusvalmentamisesta hän toteaa, että ei ole niin kipakka kuin ennen. Viime vuosina hän on vetänyt Korpilahdella lasten ja nuorten Talent-valmennuksia, ja viimeistään niiden myötä hän on pehmentynyt.
”Mutta olen sitä koulukuntaa, että kun haluaa oppia ja tulla paremmaksi, on kerrottava ne kehityksen kohteet, ja se pitää kestää”, hän sanoo.
Ihmisten hevostaidoista ja kyvystä lukea hevosia hän on huolissaan. Ihmiset tekevät asioita eri tavoin, ja kaikille vanha ja toimiva ei sovi.
”Jos näen, että jollain on ongelmia hevosensa lastaamisessa, ennen olisin mennyt auttamaan. Nyt en mene”, Tupamäki tiivistää.
Omia hevosia hänellä on nykyään kaksi. Toinen on lupaava viisivuotias San Manuel, joka on vuoden 2024 Kyvyt Esiin -voittaja. Lisäksi hänellä on kolmivuotias OH Spicy FG, jonka vuotta vanhempi veli samasta emästä voitti viime syksynä Kyvyt Esiin -finaalin.
Lisäksi on kimpparavuri, juuri Teivossa voittanut Rudy Ray, samasta emästä kuin Atupem.
Atupem taas on koko perheen ylpeys, Antero Tupamäen omistama ja valmentama, nyt jo eläkekodissa aikaansa viettävä lämminverinen raviori, joka juoksi yli puoli miljoonaa palkintorahoja.

Ratsujen kanssa Riikka Tupamäki on tavannut hankkia nuoren hevosen, jota hän on ensin kouluttanut ja kilpailuttanut aikansa ja sitten myynyt eteenpäin oikeassa kohtaa. Sen jälkeen hankitaan taas uusi.
”Ajattelen, että myynti on palkkio sille omalle työlle, ja on kivaa, kun saa järkevän hevosen myytyä sopivaan paikkaan. Isä on opettanut, että hyvä kannattaa myydä”, Tupamäki sanoo.
”Vaikka ei se itse Atupemia myynyt”, hän lisää.