

Estevalmentaja ja suomen kielen opettaja Riikka Tupamäki jätti vanhat työkuvionsa Kouvolassa ja muutti takaisin Keski-Suomeen, Laukaaseen, lapsuuden maisemiinsa. Ensimmäistä kertaa elämässään hän myös laittoi itselleen oman tallin.
Kun hän katselee aitatalkoissa ympärilleen, lapsuudenkoti sijaitsee heti pellon takana. Sinne hän muutti vajaa kaksi viikkoa siten, ajaen hevosensa kanssa suoraan Järvenpään estekisoista.
Vanhemmat ovat rakennuttaneet oman eläkekotinsa vanhan talon viereen. Viiden kilometrin päässä sijaitsee Riikan legendaarisen eläinlääkäri-isän Antero Tupamäen perustama, nyt jo uusille yrittäjille myyty Laukaan Eläinklinikka.
Tupamäen talli on entinen Laukaan Ratsastuskoulu, eli se surullisenkuuluisa paikka, jossa maneesi romahti vuonna 2013. Kymmenvuotias tyttö menehtyi, kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti ja kaksi hevostakin kuoli. Muutama vuosi sen jälkeen talli tyhjeni vuosikymmeneksi.
Tupamäellä on paikasta kuitenkin myös paljon ihania muistoja. Siellä hän aloitti ratsastuksen pienenä tyttönä.
”Kaveri pyysi mukaansa ja sanoi, että ota mukaan vanhat varkut!” Tupamäki muistelee.
Reipas, urheilullinen ja eläinrakas tyttö innostui ratsastuksesta heti. Ensimmäinen isän tytölle hankkima hevonen oli lämminverinen ravisiitostamma, ja seuraavaksi hän sai amerikkalaisen ruunan. Se hyppäsikin, kun vaan laitettiin esteet eteen ja mentiin.
Ensimmäisen oikean ratsun Tupamäki sai 14-vuotiaana, ja se muutti Laukaan Ratsastuskoululle. Sen myötä hänestä tuli esteluokkien vakionimi, joka on kilpaillut 140-tasolle saakka.
”Mitä siten tekisi, jos ei ratsastaisi? Ja mistä muualta saisi sen adrenaliinin, mikä on, kun tulee hyvän esteradan jälkeen maaliin tai jos raveissa sun ravihevonen voittaa?”
Välillä Tupamäki ehti viettää 17 vuotta Kouvolassa. Silloinen aviomies valmensi siellä koripallojoukkuetta, ja laji imaisi mukaansa myös perheen kaksi poikaa. Nyt pojista vanhempi on aloittanut opinnot Helsingissä Mäkelänrinteen urheilulukiossa, 13-vuotias jäi Kouvolaan isän ja kavereiden kanssa.
”Erilaista äitiyttä”, Tupamäki huokaa.
Mutta kun lapset kasvoivat, ja itsellekin ehkä oli tullut ikää, hän tajusi, että kun kerran vain eletään, on uskallettava tehdä myös muutoksia omien unelmien eteen.
Häneen oli iskenyt kotiseutukaipuu ja halu asua lähellä vanhempia. Hevosillakin saisi olla taas isompi rooli elämässä.

Kun hän näistä ajatuksista erehtyi puhumaan, Laukaan kunnalla työskennellyt ystävä ehdotti vanhan Laukaan ratsastuskoulun kiinteistön vuokraamista. Sitten sitä mentiin.
”Hullun hommaahan se oli. Tämä on tällainen Särkyneen pyörän karjatila”, Tupamäki kuvaa.
Myös isä alkuun vähän ihmetteli ajatuksen viisautta, mutta kun vuokrasopimus kunnan kanssa saatiin tehtyä, alkoi alueella tapahtua.
”Isä on tehnyt tässä valtavan työn”, tytär kiittää.
Talliin tehtiin kuusi karsinaa ja ulos rakennettiin iso kenttä. Tonttia kiertää ratsastusreitti.
Ajatus on pitää valmennuksia ihmisille omilla hevosillaan, ratsastaa ainakin omia hevosia ja ottaa talliin sopivia asiakkaita.
Tupamäki on valmentanut koko ajan sivutoimisesti, ja tällä haavaa se on hänen leipäpuunsa suomen kielen verkko-opetuksen ohella. Aiempi työ on ollut suomen kielen opettajana. Sitäkin olisi tarkoitus jatkaa, sillä valmentaminen on kausiluontoista.
”Kun itsellä on kaksi hevosta ja kimpparavuri, niin vakiotyö olisi kiva”, Tupamäki hymyilee.
Se on selvää, että hevoset ovat hänellä verissä vähintään yhtä tiukasti kuin keskisuomalaisuus.
”Kyllähän tämä sellainen hulluus on, josta ei pääse eroon, ja meidän suvussa on tätä hulluutta riittävästi”, Tupamäki naurahtaa.
”Mutta mitä siten tekisi, jos ei ratsastaisi? Ja mistä muualta saisi sen adrenaliinin, mikä on, kun tulee hyvän esteradan jälkeen maaliin tai jos raveissa sun ravihevonen voittaa?”