

Antti Veteläinen muutti keskikesällä uusiin maisemiin, kun Teivon ratatallit jäivät historiaan. Pitkän hakemisen jälkeen oikea paikka löytyi Forssasta, Pilvenmäen raviradan vierestä.
”Olen ollut tyytyväinen talliin ja tallin ympäristöön sekä päivittäiseen tekemiseen. Arkihan alkoi heti, kun hevoset muuttivat talliin. Vieläkin on muuttolaatikoissa tavaroita. Tuntuu, että ihmisen muutto on paljon helpompi kuin hevostallin”, Veteläinen naurahtaa.
Veteläinen oletti jo etukäteen, että Forssan olosuhteet mahdollistavan monipuolisen valmennustoiminnan variaatioineen.
”Joskus täällä on ajopaikkoja kritisoitu, mutta kun ravivalmentajilla on ollut itsellään paikkojen hoito vastuulla, niin se on onnistunut hyvin.”
Kuten tiedettyä, Forssan sijainti on kilpailuttamiselle ihanteellinen.
”Pääratoja on puolentoista tunnin ajomatkan sisällä viisi kappaletta. Se on tosi hyvin.”
Muuton jälkeinen aika on ollut sen verran kiireistä, ettei valmentaja itse ole vielä ehtinyt kunnolla tutustumaan uuteen ympäristöön.
”Aika vähän on vielä Forssasta kokemusta. Kun tekee tätä arkiduunia ja illalla jotain extraa, niin loppuu tunnit kesken.”
Kuten etukäteen oli tiedossa, Veteläisen hevosten määrä tulee uudessa tallissa pakostakin putoamaan. Valmentaja pyrkii luopumaan valmennettavista lähinnä vanhemmasta päästä, jolloin nuorennetaan kokonaisuutta.
”Olen tyytyväinen kokonaisuuteen. On monen ikäistä ja rotuista hevosta. Saa ilmoitettua useamman hevosen yksiin raveihin.”
Veteläisen tallista kilpailee maanantaina Forssassa kolme hevosta. Tuulin Tomeralle maanantain kisa on ratkaiseva. Valmentaja sanoo suoraan, että homman nimi on tulos tai ulos.
”Jos se suorittaa hyvin, se saa jatkaa muonavahvuudessa. Hevosella olisi kykyjä tosi paljon, eikä sitä saa treenissä millään laukkaamaan. Startissa iskee ramppikuume, ja tulee ihan tyhjänpäiväisiä laukkoja.”

Veteläinen kertoo, että ravien päätöslähdössä kilpaileva Rosetta Frido suorittaa viimeisen starttinsa tallista maanantaina.
”Omistajakimpalla on leasingsopimus katkolla. Hevonen saa näillä näkymin jatkaa muihin tehtäviin. Se on varsinainen hiittihai, mutta alisuorittaa startissa treeneihin nähden. Se on ollut meille pikkuinen pettymys.”
Pilvenmäen Ponnahduslaudan karsintaan osallistuva Pinerocks Erik oli viime Forssan startissaan vaisu muutaman hyvän esityksen jälkeen. Valmentajan mukaan tälle on selkeä selitys, ja sen startin saa unohtaa.
”Lähtökiihdytyksessä piti pikkuisen merkata, että päästään keulaan. Hevosella hirtti kaasu kiinni siinä kohtaa. Sanoin suosikkia ajavalle Tommi Kylliäiselle, että aja äkkiä eteen. Erik oli eri mieltä ja avaus venyi. Se painoi niin paljon, että siinä meni voimat. Yritetään toisenlaista taktiikkaa tällä kertaa.”
Puhe etenee Veteläisen nuoriso-osastoon. Tallissa pari mukavaa nelivuotiasta suomenhevosta. Aikaisemmin tässä kuussa talliin siirtyi Jussi Suomisen valmennuksesta Ypäjä Ullari, jolla on alla kaksi starttia. Laukaton Vermon kisa päättyi kolmanteen sijaan 32-ajalla.
”Se on kiva nuori tamma. Ihan lahjakkaasta menijästä puhutaan. Se on tuntunut treenissä oikealta hevoselta.”
Suvin Voitto joutui Forssan edellisissä raveissa haaveriin, jossa ruuna pääsi karkuunkin. Veteläinen iloitsee, ettei onnettomuudessa käynyt sen pahemmin.
”Näyttäisi siltä, että päästään suunnitelmien mukaan Kriteriumiin sen kanssa.”