

Suomenhevosten yläikäraja ravikilpailuissa on juuri Evartin ikä, 15 vuotta. Kouvolan lähtö kutistui poisjääntien myötä neljän hevosen koitokseksi, mutta silti ei draamaa eikä huippu-urheilua puuttunut. Hallitseva ravikuningas Pro pani peliä jännäksi aja-komennolla jäädessään käytännössä paikalleen. Eroa syntyi muuhun kolmikkoon kymmeniä metrejä.
Evartin alkukaan ei mennyt nappiin, sillä sisäpuolelta startanneet olivat ensi askeleilla liukkaampia. Ensimmäisellä takasuoralla Evartti keulapaikan kuitenkin haki. Kierroksen kohdalla Pro kiertyi Evartin ulkopuolelle, ja tallikaverit Antti Ojanperän tallista Pihtiputaalta alkoivat ottaa mittaa toisistaan.

Koko viimeisen kierroksen vauhti painui voittajan osalta 1.19 hujakoille. Loppukaarteessa Evartti lisäsi vielä kerran vauhtia, ja Prolla ei ollut tällä kerralla tuohon muuta vastausta, kun seota askelistaan. Loppusuora oli kovaa vauhtia, mutta Evartin juhlamarssia. Santtu Raitala sen rattailla vuoroin tuuletteli, vuoroin taputteli oritta lautasille.
”Tuli vain spontaanisti niin onnellinen tunne siinä loppusuoralla”, Santtu Raitala kuvaili voittajahaastattelussa.
”Kun Evartti lopetti niin uskomattomalla vauhdilla ja motivaatiolla. Ainutlaatuinen hevonen. Tuntuu, että se saa erityisintoa, kun rinnalle tulee oman tallin hevonen. Sen pitää näyttää taas kerran, kuka on kuningas.”
Valmentaja Antti Ojanperän vaimo Jutta Ihalainen on Evartin hoitaja, ja tärkein ihminen. Hän myös valitsi oriin varsana laitumelta nykyiselle omistajatiimille Talli Pajatsolle.
”En osaa selittää oikein miksi”, Ihalainen muisteli voittajakehässä.
”Evartissa oli vain sellainen aura ympärillään. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Edetään hetki ja päivä kerrallaan, mutta oikeasti ei ole ollut syytä miettiä uran lopetusta, kun Evartti haluaa treenata ja kilpailla. Se nauttii siitä.”