• Jeroen van Craenin talli myötätuulessa – pojan oppimestariksi ostettiin muutaman vuoden takainen varsatähti

    Vihdissä hevosia valmentava Jeroen van Craen analysoi tämän viikon 75-starttariensa tilanteen. Tallin uusi tulokas on mukava tuttavuus, vaikka vastuuvalmentaja ei ole itse päässyt vielä ruunan rattaille.
    Tilaajalle
    Jeroen van Craen on kokenut ohjastaja, mutta jättää nykyään mielellään ohjastushommat muille.
    Jeroen van Craen on kokenut ohjastaja, mutta jättää nykyään mielellään ohjastushommat muille. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    11.3.202615:00
    Markku Lindström

    Viime vuosi oli Jeroen van Craenin tallille hyvä. Menestyksen tunnusluvut juostun rahan ja voittojen suhteen olivat vahvalla nousu-uralla. Taustalla valmentaja näkee hevosten hyvän terveydentilan, mutta myös valmennukseen tehtiin muutoksia.

    ”Systeemiä muutettiin enemmän mäkitreeniin keskittyväksi. Siitä hevoset saivat voimia koko kaudeksi. Ja meillä on tallissa asiallisia hevosia”, van Craen kehuu.

    Van Craen pitää tallia, jossa asuu myös puoliso Jenni Solaksen valmentama I Don’t Care. Koulutyönsä ohessa tallissa on apuna myös van Craenin poika Oliver van Craen, sekä muitakin apukäsiä varsinkin hevosten ajossa.

    ”Kyllä tätä voisi perheyritykseksi sanoa. Ihan riittävästi töitä kyllä on”, belgialaissyntyinen valmentaja nauraa.

    Van Craen hankki hiljattain talliinsa Karelin Avengerin. Kuusivuotiaaksi kääntynyt ruuna voitti kolmivuotiskaudellaan Seppele-ajon, mutta aikuisiällä menestys on kiertänyt hevosta. Vuoden alussa ruuna juoksi kaksi rahasijaa iltaraveissa.

    Van Craen kertoo, että Karelin Avenger on nimenomaan Oliver van Craenin projektihevonen. Nuorukainen tulee treenaamisen lisäksi ajamaan ruunalla myös kilpaa.

    ”Ihan mukava ja kiltti ruuna on kyseessä. Hevosta on vähän hoidettu. Se on saanut pitkää lenkkiä ja tietysti myös mäkitreeniä. En ole kertaakaan ajanut sillä itse. Se on ostettu pojalle kilpahevoseksi.”

    Oliver van Craen on vahvasti mukana tallin toiminnassa.
    Oliver van Craen on vahvasti mukana tallin toiminnassa. Kuva: Ville Toivonen

    Vermon keskiviikkoisella Toto75-kierroksella van Craen tuo päätöskohteeseen suosikkien joukkoon kuuluvan Jack of All Tradesin. Van Craen kertoo, että hevonen palasi helmikuussa tauolta parempana kuin valmentaja osasi edes kuvitella.

    ”Jack of All Trades on hyvä, mutta haastava hevonen. Se on kiltti ruuna, mutta sillä saattaa mennä kuppi nurin aivan pikkuasiasta.”

    Ohjastustehtäviin ei van Craen ota kantaa. Ari Moilasella on vapaat kädet toteuttaa parhaaksi näkemäänsä taktiikkaa.

    ”Jos ei päästä keulaan, niin johtavan takanakin olisi hyvä paikka. Hevonen on kyllä aika nopea. Moilanen päättää, miten ajetaan.”

    Van Craenilla on itselläänkin mittava ohjastajakokemus. Pekka Korvella töissä ollessaan hän ajoi säännöllisesti kilpaa. Suomen Hippoksen tilastoissa miehellä on yli 1500 starttia. Kilvanajoon ei kuitenkaan ole enää paloa.

    ”Ehkä loppupeleissä en ole kuitenkaan niin ajomies. Ohjastaminen vaatii paljon töitä, ja nyt on niin paljon hyviä kuskeja, että on ihan turha olla itse sotkemassa hommaa. Painan nyt parikymmentä kiloa enemmän kuin Pekalla ollessani, eikä pitkän miehen ole niin kiva istua kärryissä.”

    Lauantaina van Craenilta on Kouvolan 75-raveissa Truly Easy, jonka kauden aloitukseen valmentaja on tyytyväinen. Parempaakin pitäisi olla tiedossa, mutta Kouvolan menestystoiveita syö huono lähtöpaikka.

    ”Rata 11 ja Kouvolan tiukat kurvit on vaikea yhdistelmä. Ilman ylivauhtia takaa on hankalaa tulla. Olisin rahasijaan tyytyväinen.”

    Kouvolan startin jälkeen odottaa kauan odotettu tauko, kun van Craen suuntaa puolisonsa kanssa aurinkolomalle.

    ”Raskaan talven jälkeen pieni breikki on todella tervetullut”, van Craen myhäilee.

    Lisää aiheesta
    • Oliver van Craen seuraa isänsä Jeroen van Craenin jalanjäljissä raviurheilun pariin.

      Ravit | Oliver van Craen nauttii raviurheilusta isänsä jalanjäljissä

    • Karelin Avengerin viimeisin startti on Vermon Finlandia-sunnuntailta. Olli Koivusen ohjastama ruuna jäi taustalle esiin tulleiden lihasongelmien johdosta.

      Ravit | Karelin Avenger palaamassa radoille ongelmallisen kesän jälkeen – myyntilistalle myöhemmin?

      Tilaajalle
    • Seppo Suurosen valmentama Pase Kevätön on tuimassa iskussa. Vermossa ruuna on yksi rivin luottohevosista.

      Ravivihjeet | Vermossa tavallista selväpiirteisempi T75-kierros

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Jeroen van Craen
    hevonen
    valmennus
    ravit
    Vihti
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle