• Polvi halkesi - kaksinkertaisen 76-voittajan ura ohi

    Miika Tenhusen ja omistaja Essi Vanhalan isä Arto Vanhala juhlivat Essi Van Pressin 76-voittoa syyskuussa Mikkelissä. Kuva: Anu Leppänen
    Miika Tenhusen ja omistaja Essi Vanhalan isä Arto Vanhala juhlivat Essi Van Pressin 76-voittoa syyskuussa Mikkelissä. Kuva: Anu Leppänen 
    MT Hevoset
    11.12.201818:42
    MT toimitus

    Essi Van Pressille tuli isompi loukkaantuminen maanantai-illan startin jälkeen, ja todennäköisesti sitä odottaa seuraavaksi siitostamman ura.

    Miika Tenhusen valmentama Essi Van Press ylsi maanantaina Joensuussa lähdössään neljänneksi, mutta kisan jälkeisenä aamuna paljastui isompi loukkaantuminen. Tamman polvi oli haljennut todennäköisesti startin yhteydessä.

    "Joensuussa oli hyvä ja napakka jäärata, mutta pitkillä hokeilla ei tarvitse kuin yhden huonon askeleen ja huonoa tuuria", Miika Tenhunen harmittelee. "Startin jälkeen palauteltiin normaalisti eikä vielä autoon viedessä näkynyt muuta kuin pientä jäykkyyttä. Tänä aamuna oli sitten toinen etunen alta pois ja etupolvi turvoksissa. Vein tamman Laukaaseen, missä se kuvattiin ja polvesta oli pala irti."

    "Tällaisessa voisi olla fifty-fifty mahdollisuus, että hevonen tulisi vielä radoille. Ei taideta kuitenkaan lähteä riskeeraamaan. Tammahevosella on mahdollisuus vielä näyttää siitospuolella. Harmi homma, mutta tällaisille ei oikein mahda mitään."

    Essi Vanhalan omistama Essi Van Press on kilpaillut 42 kertaa, voittanut kahdeksan kertaa ja tienannut 28 394 euroa. T76-voitot se nappasi viime maaliskuussa Kaustisella ja syyskuussa Mikkelissä.

    Tamma kuuluu Miika Tenhusen tallin parhaimmistoon, mutta kilpailevaa kalustoa edustavat talvella mm. Archie Press ja Ready Press. Villinmiehen Tammakilvan karsintavoittaja N.P. Liitotähti juoksee vielä muutaman startin ennen talvitaukoa.

    "Siitä koetetaan rakentaa rauhassa pitkäaikaista kilpahevosta. Kapasiteetti ja vauhdit riittävät muutaman vuoden päästä isoihinkin tammalähtöihin. Nyt sillä on vain kuusitoista starttia ja aika paljon rahaa, joten ajetaan sitä starttien kautta sisään sarjoihin. Usein niissä lähdöissä vastustajilla voi olla jopa toistasataa starttia, silloin on ihan eri rutiini", Tenhunen huomauttaa.

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    hevonen
    loukkaantuminen
    siitostamma
    Miika Tenhunen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle