• Mikkola otti Oh Goodnessin kotiin

    "Hankittiinkohan uusi Don Williams", Saku Mikkola saattaa mietiskellä juuri nyt?
    "Hankittiinkohan uusi Don Williams", Saku Mikkola saattaa mietiskellä juuri nyt? Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset
    28.9.201610:20
    MT toimitus

    Aikaisemmin Reijo Liljendahlin valmennuksessa kilpaillut Oh Goodness on siirtynyt Suomeen ja osaomistajansa Saku Mikkolan valmennukseen.

    Viisivuotias Oh Goodness starttasi Liljendahlilta 22 kertaa ottaen 7 ykkössijaa. Jenkkitamman voittosumma on runsaat 43000 euroa, ja sen ennätys on toissa startissa juostu 11,5aly. Kolmanneksi viimeisessä kisassaan Oh Goodness oli V75-lähdössä toinen volttiennätyksellään 13,2ke.

    "Se on ollut nyt muutaman viikon", Mikkola laskee. "Oh Goodness on mennyt hyviä aikoja, mutta se on ollut pikkuisen toisohjainen ja menettänyt sen takia vauhtia lopussa. Sitä ollaan nyt käytetty muutama kerta Tuula Pursiaisella hierottavana, ja toivotaan että saadaan se entistä suoremmaksi."

    Mikkola odottaa Oh Goodnessilla olevan jatkossakin sanansa sanottavana radoilla.

    "Minusta se on oikeinkin mielenkiintoinen hevonen. Jos se saadaan priimaksi, odotan että sillä pärjättäisiin vielä jonkin aikaa."

    Saku Mikkola omistaa Oh Goodnessin (Chocolatier) yhdessä Ravitalli Hannu Laakkonen Oy:n kanssa.

    Artikkelin aiheet
    Saku Mikkola
    Oh Goodness
    ravit
    hevosurheilu
    Ravitalli Hannu Laakkonen Oy
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle