• ”Kesän kohokohta” – Cityravien tunnelma huumaa kokeneetkin hevosihmiset

    Mira Miettinen halusi ehdottomasti töistä vapaata Cityravien ajaksi.
    Tilaajalle
    Cityravien viimeisen lähdön voittaneen Sandersonin taustajoukot olivat riemuissaan voiton jälkeen.
    Cityravien viimeisen lähdön voittaneen Sandersonin taustajoukot olivat riemuissaan voiton jälkeen. Kuva: Mikko Nikkinen
    MT Hevoset|Ravit
    5.6.202621:48
    Harri Pirinen

    Se oli paljon sanottu. Mutta se tuli niin painokkaasti ja tunteella, että sanomasta ei jäänyt epäselvyyttä.

    Lappeenrannan Cityravien perjantain viimeisen lähdön voittaneen Sandersonin omistaja Janne Mäenpää sanoi Antero Mertarannan haastattelussa, että kyseessä on heidän perheelleen merkittävä tapahtuma.

    ”Kesän kohokohta. Tällaisten asioiden takia tätä tehdään. Tämä on kesäinen päätapahtuma, ainakin meille”, Mäenpää kertoi.

    Se todellakin oli paljon sanottu, sillä Mäenpää on nähnyt ja kokenut hevosenomistajana paljon, menestynytkin. Mertaranta kysyikin Mäenpäältä, onko Cityravit tämän asteikolla ravitapahtuma parhaasta päästä.

    ”Kyllä minä olen sitä mieltä. Iso nosto Lappeenrantaan, kun on tällaiset järjestänyt taas. Ja ensi vuonna on sitten kunkkarit, kaikki isolla joukolla tänne vaan”, Mäenpää sanoi.

    Mira Miettinen ohjasti Que Tal -oriin voittoon monté-lähdössä. Hän kehui Cityravien tunnelmaa ainutlaatuiseksi.
    Mira Miettinen ohjasti Que Tal -oriin voittoon monté-lähdössä. Hän kehui Cityravien tunnelmaa ainutlaatuiseksi. Kuva: Mikko Nikkinen

    Lappeenrantalainen monté-ratsastaja Mira Miettinen oli hyvin samoilla linjoilla.

    Miettinen, 25, on ohjastanut vuodesta 2017 alkaen yli 200 monté-lähtöä. Hänen edellinen starttinsa oli kuitenkin viime marraskuulta.

    ”Sain silloin työpaikan lentoemäntänä ja myimme hevoset”, hän kertoi.

    ”Mutta tänne oli päästävä.”

    Miettinen oli varta vasten pyytänyt töistä vapaata päästäkseen kotikaupunkinsa suurtapahtumaan.

    ”Olisin halunnut tulla, vaikkei minulla olisi edes ollut hevosia startissa. Nämä ovat niin ihania tapahtumia. Tunnelma on aivan erilainen kuin normiraveissa”, Miettinen luonnehti.

    Hän päätyi monen sattuman summana ohjastamaan Que Tal -oria – ja voitti monté-lähdön.

    ”Sikäli voitto oli yllätys, että minun ei pitänyt ajaa tuolla hevosella vaan yhdellä toisella. Mutta hevonen oli jo lämmittelyssä niin hyvä, ettei voitto sen jälkeen yllättänyt”, Miettinen kertoi.

    Julkkisten ponitandem-lähdössä näyttelijä Ville Haapasalo ja Antti Pihlström eivät menestyneet, mutta se ei hyydyttänyt hymyjä.
    Julkkisten ponitandem-lähdössä näyttelijä Ville Haapasalo ja Antti Pihlström eivät menestyneet, mutta se ei hyydyttänyt hymyjä. Kuva: Mikko Nikkinen

    Voitosta tietysti aina ajetaan, mutta Cityraveissa voitot ja hyvin maltilliset rahapalkinnot eivät sittenkään ole tärkein asia. Tärkeintä on tunnelma.

    ”Tunnelma on ihan erilainen, kun ihmiset ovat niin lähellä ja kuulee hurraukset. On ihanaa päästä näyttämään lajia ihmisille”, Miettinen sanoi.

    Cityraveissa olikin paikalla huomattavan paljon esimerkiksi lapsiperheitä ja oletettavasti paljon ihmisiä, jotka eivät muutoin käy raveissa. Moni oli todennäköisesti raveissa ensimmäisen kerran eläissään.

    ”Tämä on varmasti helppo paikka päästä tutustumaan raviurheiluun, kun markkinointi on hoidettu niin hyvin ja näkyvästi, että ihmiset löytävät perille. Ehkä ihmiset eivät nykypäivänä niin osaa lähteä raviradalle. Tämä tekee varmasti tosi hyvää lajille”, Miettinen näki.

    Ja kun hän itse hyppäsi taas kilpamielessä ratsaille, jatkoa lienee luvassa.

    ”Kyllä mä haluan jatkaa. Nyt olen taas vähän aktivoitunut ja käynyt ratsastamassa. Ilmoittelen itseäni starttiin, että saisi rutiinin pidettyä”, hän suunnitteli.

    Miettinen ohjastaa kahta hevosta myös lauantaina, kun Cityravit jatkuvat Lappeenrannan Linnoituksessa.

    Artikkelin aiheet
    Cityravit
    raviurheilu
    Mira Miettinen
    Lappeenranta
    monté-lähdöt
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle