• Kovat ruunat kohtaavat Ylivieskassa, mutta missä on Morison?

    Ruunakunkkareiden riveistä puuttuu kovimpien ruunien kaartiin kuuluva Morison.
    Tilaajalle
    Morison ravasi alkuvuodesta muun muassa kuuden voiton putken. Juha Utala on ruunan vakio-ohjastaja.
    Morison ravasi alkuvuodesta muun muassa kuuden voiton putken. Juha Utala on ruunan vakio-ohjastaja. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    27.7.202316:00
    Ville Toivonen

    Siru Juutisen omistama ja valmentama Morison on yksi kovimmista suomenhevosruunista. Morison on ansainnut urallaan yli 310 000 euroa, ja pelkästään tältä kaudelta sillä on kahdeksan voittoa ja lähes 75 000 euroa palkintorahoja.

    Perjantaina ja lauantaina ajettavassa ruunaruhtinas-kisassa Morison ei kuitenkaan ole mukana.

    ”Sillä on sellainen ongelma, ettei se oikein yövy vieraassa paikassa. Ylivieskaan on liian pitkä matka ajaa edestakaisin kahtena päivänä”, Siru Juutinen kertoo. Morisonin kotitallista Pälkäneeltä on Ylivieskaan noin 400 kilometriä.

    Nyt 12-vuotias Morison ei ole ollut koskaan mukana ruunakunkkareissa.

    ”Viime vuonna oli ajatus osallistua, mutta sitten Morisonin jalkoja piti operoida ja se jäi. Viime vuonna reissu olisi ehkä onnistunut, kun Morisonilla oli kotona oikein rauhallinen tarhakaveri, jonka kanssa ne olisivat voineet olla yhdessä reissussa. Nyt sillä on tarhakaverina vähän pöhkö hevonen, niin ei siitä ole reissussa rauhoittajaksi.”

    Riekkuessaan Morison on Juutisen mukaan hyvinkin reipasotteinen.

    ”Kun Morisonilta menee hermot, se vetää kahdella jalalla täysillä seiniin. Se hajoittaa siinä itsensä”, hän korostaa.

    ”Se tulee Morisonin suvusta, ja olen niitä opiskellut aika pitkään. En viitsi ottaa Morisonin kanssa minkäänlaisia riskejä, varsinkaan kun se on mennyt noin hyvin. Mennään samoilla rutiineilla.”

    Siru Juutinen tuntee Morisonin läpikotaisin, onhan hän hevosen valmentaja, omistaja ja myös kasvattaja.
    Siru Juutinen tuntee Morisonin läpikotaisin, onhan hän hevosen valmentaja, omistaja ja myös kasvattaja. Kuva: Ville Toivonen

    Morison on nyt 12-vuotias. Vaikka ruuna on edelleen railakas, sen käytös on Juutisen mukaan kuitenkin muuttunut vuosien varrella parempaan suuntaan.

    ”Nykyään se on jo rauhallisempi kuljettaa, enää se ei hypi ja potki autossa jatkuvasti. Viime talvena tehtiin pitkiäkin matkoja, ja Morison oli jo ihan helppo kuljettaa. Toivottavasti se vielä vähän rauhoittuisi, niin voitaisiin ensi kesänä ajaa ruunakunkkareissakin. Kiva kisahan se olisi.”

    Morisonin viimeisin kisa on vajaan kolmen viikon takaa Jämsästä. Aivan lähihetkinä ruunaa ei tositoimissa nähdä.

    ”Se on ollut Jämsän startin jälkeen ajamatta, mutta elokuussa rupean taas ajelemaan sillä. Syys-lokakuussa varmaan startataan”, Siru Juutinen hahmottelee.

    ”Ihan hyvin se on mennyt kovissa lähdöissä, mutta eihän se Evartin, Parvelan Retun ja H.V. Tuurin vauhdeissa pysy. Talvella on hyviä lähtöjä tarjolla, ja silloin pääsee vähän helpommalla. Jos hevonen joutuu koko ajan ylittämään itsensä, se rupeaa taas stressaamaan ja äkkiä laukkaamaan enemmän. Kivempihan raveissa olisi käydä kesällä, mutta talveen tähtäillään.”

    Lisää aiheesta
    • MT Ravit Siru Juutisen tallilla: "Jos hevonen ei ole hyvä, niin ei tuollaisia parannuksia tule"

    • Sami Alamaan Humiro juoksi ennätyksensä 21,8a juhannuksena Härmässä sijoittuessaan toiseksi Vappuäijän jälkeen.

      Ravit | Ruunaruhtinas-kisan haastajiin kuuluva Humiro on oikealla tiellä, mutta parempaankin olisi varaa – ”Jos se antaisi koko kapasiteettinsa ulos, se olisi avoimen tason hevonen”

      Tilaajalle
    • Juhliiko Stallone kolmatta perättäistä Ruunaruhtinas-titteliä tulevana viikonloppuna Ylivieskassa?

      Ravit | Rata-arvonta loi lisäjännitettä Ruunaruhtinas-kisaan

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle