• Tuomas Pakkaselle mielenkiintoinen vahvistus Ruotsin joukkueeseen

    Elina Pakkanen suuntaa ensi viikon alussa Ruotsiin. Mukaan lähtee myös keväällä loukkaantunut Lake’s Edina, jolla on tarkoitus palata radoille.
    Tilaajalle
    Lake’s Diana on kilpaillut tähänastisen uransa Tapio Perttusen valmennuksesta. Tamman ennäntys mailin matkalta on 12,3a.
    Lake’s Diana on kilpaillut tähänastisen uransa Tapio Perttusen valmennuksesta. Tamman ennäntys mailin matkalta on 12,3a. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    23.10.202409:05
    Kaj Närhinen

    Lähes 80 000 euroa urallaan tienannut Lake’s Diana (Bird Parker) siirtyy Tapio Perttusen valmennuksesta Tuomas Pakkasen talliin. Siilinjärvellä vaikuttavan Pakkasen mukaan kuusivuotias Lake’s Diana lähtee ensi viikon alussa Ruotsiin muiden sinne siirtyvien hevosten kanssa.

    ”Se on vielä Perttusella, ja tulee meille viikonloppuna. Tuon rahaiselle tammalle on hyväpalkintoisia tammalähtöjä tarjolla Ruotsissa. Maanantaina olisi tarkoitus siirtää kuusi hevosta Ruotsin Julmyraan talveksi. Joitakin kyselyitä on tullut uusistakin hevosista. Katsotaan mihin suuntaan asiat kääntyvät niiden kanssa”, kertoo Tuomas Pakkanen.

    Tuomas Pakkasen tytär Elina Pakkanen suuntaa kahden edellistalven tapaan Ruotsiin hevosten kanssa. Isän jäädessä Suomeen.

    Elina Pakkanen ottaa jälleen vastuun isä-Tuomaksen Ruotsiin suuntaavista valmennettavista. Kuvassa kaksikko huhtikuun lopulla Bollnäsin raveissa.
    Elina Pakkanen ottaa jälleen vastuun isä-Tuomaksen Ruotsiin suuntaavista valmennettavista. Kuvassa kaksikko huhtikuun lopulla Bollnäsin raveissa. Kuva: Kaj Närhinen

    ”Hevoset menevät Pasi Korkalan kyydillä Ruotsiin. Homma on toiminut Elinan vastuulla oikein hyvin jo parin talven ajan. Julmyrassa on helppo toimia ja kilpailuttaa hevosia. Valmennuspaikat ovat kunnossa, ja voi keskittyä hevosten valmentamiseen ja hoitamiseen. Olemme jälleen samassa tallissa Matti Nisosen hevosten kanssa. Kotiin Siilinjärvelle jää varsat mukaan laskettuna kymmenkunta ajohevosta.”

    Tuomas Pakkasen valmennuslistalla on ollut vaihtuvuutta Sanahelinän (Viesker) ja Zola Beatin (Zola Boko) siirryttyä varsalomalle. Hienosti viime talvena juuri Ruotsissa menestynyt Lake´s Edina (Bird Parker) on sitä vastoin palaamassa radoille. Tamma loukkasi viime keväänä jalkaansa.

    ”Se oli kesän vesikuntoutuksessa. Nyt se lähtee Ruotsiin mukaan, ja tarkoituksena olisi ajaa kilpaa tammalla jälleen.”

    Lisää aiheesta
    • Elina Pakkanen ja Tuomas Pakkanen Bollnäsin tallialueella viime perjantaina.

      Ravit | Tuomas Pakkanen tyytyväinen talven antiin Ruotsissa: ”Ilman Elinan panosta homma ei tietenkään toimisi”

      Tilaajalle
    • Lake’s Edina on voittanut kuluvalla kaudella jo kuudesti montéssa Elina Pakkasen ohjastamana. Kuvassa Tuomas Pakkasta onnittelee voitosta Killerillä Pekka Korhonen (oik.).

      Ravit | Tuomas Pakkasen toiseksi kotiradaksi ensi viikolla Solvalla

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle