

Maan keskeisiin taloustutkimusyrityksiin kuuluvan Pellervon taloustutkimuksen (PTT) toimitusjohtaja Markus Lahtinen paljastuu pitkän linjan raviharrastajaksi.
”Ravihistoriani alkaa tiistaina 18. elokuuta vuonna 85 kello 17”, taloustieteilijä täräyttää.
”En minä sitä niin tarkkaan muutoin muistaisi, mutta Teivon Superviisari-pelivihjeet ovat yhä tallessa. Voitin muutamalla markalla noin sataviisikymppiä”, hän selventää.
Tuolloin lukioikäinen Lahtinen oli lojunut riippumatossa Ylöjärven Vuorentaustassa. Teivon kuulutukset kuuluivat mäen toiselta puolen kotipihaan ja muutaman kerran raveissa aiemminkin käynyt nuorukainen päätti lähteä katsomaan iltaraveja.
Erinomainen sijoitussuhde osoittautui tietenkin pian aloittelijan tuuriksi, mutta Lahtinen jäi koukkuun. Lähtöjä tulee seurattua tuhannella alkava luku vuodessa.
Ravihistoriani alkaa tiistaina 18. elokuuta vuonna 85 kello 17.
Sittemmin helsinkiläistynyt Lahtinen kuuluu niihin, joiden muussa tuttavapiirissä harva seuraa raviurheilua.
”Iso haaste on, että jos ihmisillä on käsityksiä raviurheilusta, ne ovat usein vääriä tai vanhentuneita”, hän harmittelee.
Kuolaintutkimuksista alkanut kohu hevosten suuongelmista on siitä selvä esimerkki. ”Se kertoo, kuinka virheellisiä käsityksiä ihmisillä on. Vaikka siihen reagoitiin raviväen puolella hyvin, en tiedä, noteerattiinko annettuja vastauksia mitenkään.”
1980-luvun puolivälissä ravit oli vielä massojen laji Suomessakin. ”Siitä tietämys on heikentynyt. Hevosurheilu ei enää tavoita miljoonayleisöä, vaan ehkä muutamia satojatuhansia.”
”Ei lajissa ole mitään vikaa. Hevonen on hieno eläin ja kilpailut äärimmäisen jännittäviä”, Lahtinen sanoo.
Eri asia on saada ihmiset ymmärtämään se ja näkemään se työ, jota hevosten hyvinvoinnin eteen tehdään.
Kun jatkossa Veikkauksen rahapelituloutukset maksetaan valtion budjetin kautta, lajin yleinen hyväksyttävyys ja julkikuva joutuvat poliittisen arvioinnin kohteiksi säännöllisesti budjettiriihien yhteydessä.
Oikotietä onneen ei ole. Mahdollisia vääriä toimintamalleja ei tietenkään pidää piilotella. Mutta muutoin tarvitaan vaikuttamistyötä, paljon työtä. Eikä sitä voi jättää vain Suomen Hippoksen tai raviratojen johdossa toimivien hommaksi:
”Meidän jokaisen, jolle laji on tärkeä, pitää siksi tehdä oma osamme, että ihmisten ymmärrys kehittyisi parempaan suuntaan”, tuumii ensin pääministerin ja sitten valtiovarainministerien talouspoliittisena erityisaavustajna vuosina 2015‒2020 toiminut Lahtinen.
Hevosta tarvitaan nyt vielä enemmän kuin ennen. ”Hevonen lisää ymmärrystä maaseudun ja kaupunkien välillä. Se on minua tässä lajissa aina miellyttänyt. Suomi on pieni maa, emme tarvitse yhtään tarpeetonta vastakkainasettelua.”
Näille sattuu ja tapahtuu. Mutta ”Odotuksia On”, kuten tallin nimikin kuuluu, sanoo Markus Lahtinen Ellen Halmista.
Markus Lahtisella on takanaan myös muutamia omistuksia. Nyt hänellä on osuudet kahdesta tammasta. Niistä Ellen Halm (Express Duo ‒ Estelle Halm ‒ Jaq de Bellouet) asuu kotitilallaan Vihdissä Emma Väreen valmennuksessa.
Kuvauspäivänä Ellen on palannut elämänsä ensimmäiseltä pieneltä sairastauolta treeniin. Kimpanvetäjä Tina Perklén on jo kertonut omistajille reilun viikon takaisen harjoituslenkin sattumuksista: tammalta katosi hetkeksi ravi ja hämmästyneenä kompurointiaan se kadotti tasapainonsa. Tuloksena oli pienet tällit etupolvien sääriin.
”Näyttäisi olevan kaikki jo kunnossa”; Lahtinen katsoo jalkoja.
Väre toteaa, että hyvin on parantunut. Hän vitsailee, että kun eläväinen tamma on muuten ollut varsasta asti täysin terve, niin se ilmeisesti tuumasi, että ”pitää minunkin jotain sairastaa”.
”Näille sattuu ja tapahtuu. Mutta ”Odotuksia On”, kuten tallin nimikin kuuluu” Lahtinen vastaa hyväntuulisesti.
Osuudet puolessa tusinaa kotimaassa kasvatettua hevosta ovat opettaneet, että aina eivät asiat ravurien maailmassa suju onnistuneesti, vaikka takana ovat parhaat ammattilaiset ja sitoutunut omistajaporukka.
Ensimmäinen oli Nose Out Kempin ympärillä ollut suurkimppa. Sen jälkeen on ollut pienempiä omistajaporukoita ja muutama lupaava hevonen, joiden ura on tyssännyt jo alkuvaiheessa erilaisiin syihin.
”Tänä kesänä onkin todella kiva päästä seuraamaan omaa hevosta ihan radalla”, Lahtinen sanoo.
Se toinen osaomistus, 3-vuotias Callela Ladybird (Quite Easy ‒ Louise Småbo ‒ Super Arnie), on valmennuksessa Markku Niemisellä. Scuderia Coccinellan omistamalla tammalla startattiin 2-vuotiaana vain koelähtö. Nyt se avasi vapun jälkeen varsinaisen kilpauransa mukavasti kakkosella.
Ellen saa sen sijaan vielä jatkaa treeniä ja voimistua. Väre arvioi, että 2-vuotiskaudella edetään rauhassa enintään koelähtöön.