
Taustalla on osan jäsenyhteisöistä allekirjoittama vaatimus ylimääräisen liittokokouksen koollekutsumisesta. Kokouksessa äänestetään hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten luottamuksesta.
Tiistain tilannekatsauksessa liiton hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen antoi laajan selonteon liiton tilanteesta, ja osanottajat esittivät kysymyksiä kirjoittaen.
Liiton taloudellinen tilanne on haastava, mutta viime vuodelta ollaan tekemässä noin 50 000 euron positiivinen tulos. Manninen huomautti, että jäsenistön säännöllinen informoiminen liiton taloudesta on sikäli vaikeaa, että tulot tulevat alkuvuodesta, kun taas menot painottuvat loppuvuoteen.
”Liitto on vakavarainen ja talous asetusten mukaisesti hoidettu”, Manninen painotti.
Jo aiemmin tiistaina liitto oli selventänyt toimiaan ratsastuksen arvonlisäveroasiassa. Syyskokouksessa viime marraskuussa Tarja Teräväinen nosti esiin, että liitto on maksanut 7000–8000 euroa Nika Equestrian -yrityksen ALV-tapaukseen liittyviä asianajokuluja. Tällä viikolla Nika Equestrianista täsmennettiin Hevosurheilu-lehdelle, että summa oli kaikkiaan 10 518 euroa.
Syyskokouksessa liiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto totesi, että ei tunnista kyseistä maksua. Tiistaina hän selvensi MT Hevosille tehneensä tässä virheen.
”Nostan käden pystyyn virheen merkiksi. Syyskokouksessa esitetty kysymys oli yllättävä, enkä muistanut kolmen vuoden takaisen tapauksen yksityiskohtia ennen kuin perehdyin uudelleen sen aikaisiin muistiinpanoihin. Arvonlisäveroselvitykseen on liittynyt vuosien 2022–2025 välillä lukemattomia työvaiheita ja erilaisiin tapauksiin perehtymistä, joten en ollut varma muistikuvistani”, Koivisto kertoi sähköpostitse.
Ratsastajainliitto maksoi kuluja yhteistyökumppanilleen, lakitoimisto Bowa Legalille. Asiaa hoiti Bowa Legalissa työskennellyt SRL:n hallituksen jäsen Valtteri Gundersby, joka on paitsi juristi, myös ratsastuskouluyrittäjä.
Verotusasiassa on kyse verottajan linjauksista ratsastuksen arvonlisäverosta ja myös mahdollisuudesta jakaa hevosen täysihoitopalveluita eri verokantoihin.
Liitto toteaa tiedotteessaan, että Nikan tapaus oli ensimmäinen, jossa yhdistyivät kaikki hevosalan arvonlisäverotuksen ongelmakohdat yhdessä tapauksessa, minkä takia liitossa nähtiin tärkeänä käyttää kyseistä tapausta osana selvitystyötä.
Liitto ei itse pysty hakemaan sitovaa ennakkoratkaisua tai muutakaan kirjallista ohjausta, sillä ne voi hakea vain koskien verovelvollisen omaa toimintaa.
Tilannekatsauksessa Jukka Koivisto kertoi, että ALV-asia on tällä hetkellä pattitilanteessa, koska verottaja ei halua viedä sitä eteenpäin, jolloin siitä saataisiin korkeimman hallinto-oikeuden päätös, joka olisi ennakkopäätös. Myöskään verotusohjetta ei ole muutettu.
”Työ jatkuu edelleen”, Koivisto totesi.
Tilannekatsauksessa jäsenistöä kiinnostivat erityisesti ylimääräiseen liittokokoukseen liittyvät asiat. Kommenteissa kysyttiin, miten liiton aiemmin mainitsema allekirjoitusten tarkastus tehdään.
Hallitukselta myös kysyttiin, näkeekö se tilanteen luottamuskriisinä ja miten se mittaa luottamustaan jäsenistön keskuudessa. Manninen painotti, että luottamusta mitataan aina vaaleissa, joissa hallitus valitaan.
Kommenteissa myös ihmeteltiin allekirjoituksia keränneen tahon toimintatapoja ja asian hämäryyttä.
Helsingin Ratsastajien puheenjohtaja Sonja Lesch kertoi, että ylimääräiseen liittokokoukseen tuodaan perustellut ja todennettavissa olevat esimerkit niistä päätöksistä ja toimintatavoista, jotka ovat johtaneet luottamuksen menettämiseen.
Vielä keskustelutilaisuuden lopussa ei ollut selvää, miten ja milloin kokous tullaan järjestämään ja onko todennettuja allekirjoituksia varmasti riittävästi.
Liiton hallitus kuitenkin kokoontui heti tilaisuuden jälkeen ja päätti ylimääräisen liittokokouksen koollekutsumisesta.
Marjukka Manninen toteaa MT hevosille, että on ilmeistä, että allekirjoituksissa on epäselvyyksiä.
”Mutta toiminnan kannalta katsottiin tärkeäksi saada asia mahdollisimman ripeästi käsiteltyä, jotta niin hallitus, mikä sen kokoonpano ikinä ylimääräisen kokouksen jälkeen onkaan, kuin muutkin pystyvät keskittymään toiminnan normalisointiin ja kehittämiseen”, Manninen perustelee viestitse.
Hän toivoo, että mahdollisimman suuri määrä seurojen ja tallien edustajista osallistuu tulevaan kokoukseen ja tulee kertomaan kantansa.
”Meillä on tulossa aktiivinen vuosi osallistavine strategian tekemisineen, jossa luodaan suuntaviivat tulevaan. Lisäksi kisakausi on starttailemassa, ja sen osalta tietysti MM-vuosi tuo mukanaan oman jännitteensä. Meidän pitää myös päästä keskittymään edunvalvontatyöhön erityisesti näin eduskuntavaalien lähestyessä”, Manninen muistuttaa.
”Tärkeää on myös, että rauhoitamme Helsinki International Horse Show’n ajan ja osallistumme uudistettuun lajimme näyteikkunaan yhtenä rintamana”, Manninen painottaa.