
Seuroille lähetetyn kirjeen saatetekstissä kerrotaan, että Ratsastajainliitto tulee kutsua ylimääräiseen liittokokoukseen, jos yksi kymmenesosa jäsenseuroista tätä vaatii. Vuonna 2024 ratsastusseuroja oli 464.
Toimistopalveluyrityksen kautta tulleen viestin avulla viestin saajan on mahdollista suoraan antaa vahvistettu sähköinen allekirjoitus kokouksen koollekutsumiseksi. Allekirjoittajana tulee olla seuran nimenkirjoitusoikeudellinen edustaja tai hallituksen valtuuttama henkilö. Sähköpostin saatekirjeellä ei ole allekirjoittajaa, vaan sen on lähettänyt koordinoivassa roolissa toimiva henkilö.
Viestin mukaan ylimääräisessä liittokokouksessa käsiteltäisiin Ratsastajainliiton puheenjohtajan ja hallituksen valinta.
Suomen Ratsastajainliiton hallitseva puheenjohtaja Marjukka Manninen valittiin toimeensa ensimmäisen kerran vuosiksi 2021–2023. Jatkokaudelle 2024–2026 hänet valittiin marraskuussa 2023 neljän ehdokkaan joukosta Mannisen saadessa yli puolet kaikista äänistä. Puheenjohtajana saa toimia korkeintaan kaksi kautta kerralla.
Marjukka Manninen ei halua sen enempää kommentoida nimikirjoitusten keräämistä ja keskustelua ylimääräisestä vuosikokouksesta. Hän kertoo, että asia käydään läpi perjantaina pidettävässä hallituksen järjestäytymiskokouksessa.
Hän vähän ihmettelee ajoitusta, aloitteen nimettömyyttä ja sitä, miksei huolta nostettu esiin marraskuun syyskokouksessa.
”Kaikillahan oli periaatteessa syyskuussa mahdollista hakea hallitukseen, jonka toimikausi alkaa juuri. Samoin hallituksen järjestäytymiskokouksessa nimetään eri komiteat ja vastaavat”, hän sanoo.
”Ja vuoden päästä on taas syyskokous, jossa tehdään uudet valinnat mukaan lukien puheenjohtajavalinta.”
Hän ei halua myöskään nyt analysoida, olisiko liiton toiminnassa pitänyt tehdä jotain toisin, että ylimääräisen vuosikokouksen vaatiminen olisi vältetty.
”En ala sitä sen enempää kommentoimaan. Semmoinen on, ja sillä selvä. Syyskokouksessa tulleisiin esityksiin ja ponsiin palataan hallituksessa perjantaina”, Manninen sanoo.
”Toivoisin, että kun meillä on riittävästi haasteita ulkopuoleltakin, saisimme rivit kasaan, päästäisiin keskityttäisiin asioihin ja saataisiin fokus tekemiseen.”