
Kokouksessa käsitellään toimintasuunnitelma ja budjetti, sekä käydään vaali kahden hallitusjäsenen valitsemiseksi.
Ratsastajainliiton vuoden pääteemaksi esitetään ”Hevonen vaikuttaa”. Sen myötä painotetaan, että hevosala tuottaa merkittäviä yhteiskunnallisia hyötyjä muun muassa hyvinvoinnin, työllisyyden ja maaseudun elinvoiman edistämisessä. Samalla halutaan muistuttaa muun muassa alan positiivisista ympäristövaikutuksista.
Vuoden 2026 aikana liitossa valmistellaan strategia kaudelle 2027–2030, ja urheilussa isoin asia ovat ratsastuksen MM-kilpailut Aachenissa.
Talousarvio on laadittu nollatulokselliseksi. Se esitelllään ensi kertaa niin, että toiminta jaotellaan kansainväliseen ja kotimaan urheilutoimintaan, seura-, alue- ja tallitoimintaan sekä yleiseen järjestötoimintaan. Liiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto lupaa, että jo julkaistuja materiaaleja täydennetään vielä ennen kokousta muun muassa vuosivertailulla ja ennusteella.
Koivisto kertoo, että liiton henkilöstömäärä ja henkilöstökulut pysyvät vakaana verrattuna tähän vuoteen. Muita tehtyjä säästötoimenpiteitä ovat Hippos-lehden supistaminen kuuteen numeroon, liiton toimistotilojen pienentäminen ja taloushallinnon tuen uudelleenjärjestely.
Vaikka uuden Huippu-urheilun johtoryhmän myötä maajoukkueiden johtoa on vankistettu, siitä ei Koiviston mukaan aiheudu merkittäviä lisäkuluja.
Talousarviossa on varauduttu siihen, että jäsenmäärä voi laskea edelleen, mutta tätä kompensoi budjetissa syyskokouksen 2024 päätös korottaa jäsenmaksua kahdella eurolla. Tänä vuonna maksuihin ei esitetä muutoksia.
Valtionavustusten suhteen liitolla on mennyt hyvin.
”Onnistuimme erittäin hyvin viimeisimmässä haussa ja ministeriön tekemässä toiminnan arvioinnissa. Saimme vuodelle 2025 noin 60 000 euron korotuksen yleisavustukseen. Arvioimme tämän korotetun tason jatkuvan myös ensi vuonna, mutta valtion säästöpäätökset voivat muuttaa lähivuosien tilannetta nopeastikin”, Koivisto kommentoi.
Talousarvio on laadittu nollatulokselliseksi.
Liiton jäsenet ovat tuoneet kokouksen käsittelyyn monipuolisesti asioita.
Glomsin ratsastajat ja Cypis talli oy pyytävät kattavaa selvitystä liiton toimintamallista erilaisissa ongelmatilanteissa. Taustalla on julkisuudessa esiintynyt tapaus itäsuomalaisen tallin valmennustilanteesta tehdystä ilmoituksesta SRL:n yhteydenottokanavaan.
Espoon talli taas näkee, että SRL ei täytä urheiluliitolle kuuluvia tehtäviä kuin välttävästi. Se kysyy toimintasuunnitelmaa harrastajamäärien kasvattamisesta, lajin maineesta huolehtimisesta ja ratsastuksenopettajien jatkokoulutuksesta.
Friskalan Ratsastajat kysyy varainhankinnasta, edunvalvonnasta, joukkueenjohtajien tehtävähauista ja hakujen valintaperusteista, SRL:n estekaluston huoltotehtävän kilpailuttamisesta ja matkustussäännöistä ja jäsenhankinnasta.
Lisäksi seura haluaa keskusteluun esteratsastuksen taitoarvostelun vaikutukset sekä sääntömuutosehdotuksen ääni- ja puheoikeudesta liiton kokouksissa niin, että sama henkilö saa edustaa jatkossa ainoastaan yhtä seuraa ja tallia nykyisen kolmen sijaan.
Lauantain ratsastusfoorumin avaa Olympiakomitean huippu-urheilujohtaja Janne Hänninen. Lisäksi kuullaan liiton omia toimijoita sekä Suomen urheilun eettistä keskusta.
Iltapäivällä ohjelmassa on lajiseminaareja ja muun muassa seuratoimintaan liittyviä ryhmätöitä.
Päivä päättyy Suomen maajoukkueen eläinlääkärinä toimineen englantilaisen Eamon McLaughlinin puheenvuoroon hevosen kestävästä valmennuksesta ja fyysisen kunnon merkityksestä osana hevosen hyvinvointia.
Sekä urheilufoorumi että SRL:n kokous pidetään Helsingissä Pitäjänmäen Taitotalolla. Molempiin voi osallistua myös etäyhteydellä.