

Suomen Ratsastajainliiton (SRL) hallitusvalinnat tehdään liiton syyskokouksessa 23. marraskuuta. Erovuorossa on Salla Varentin lisäksi Osmo Metsälä, jonka peräkkäiset hallituskaudet tulevat nyt täyteen.
Kaikki ehdolle asettuneet ovat tällä kertaa kaikki lajiltaan esteratsastajia. Myös nykyisessä kuusihenkisessä hallituksessa jäsenistä kolme on erityisesti mukana esteratsastuksessa. Peräti neljän jäsenen perheellä on ratsastuskoulu.

Hollannissa asuva estevalmentaja Emilia Vättö haki liiton hallitukseen ensimmäistä kertaa viime vuonna. Sen jälkeen hän on kouluttautunut kansainvälisessä urheilujohtamiskoulutuksessa, joka järjestettiin Olympiakomitean alaisena yhdessä Tanskan, Ruotsin, Norjan, Hollannin, Viron, Latvian ja Liettuan kanssa.
Vättö kertoo, että koulutus antoi erinomaiset tiedot siitä, miten urheilun järjestöt toimivat, ja miten urheilupolitiikassa pystyy toimimaan mahdollisimman vaikuttavasti.
Suomen Ratsastajainliiton toimintaa hän kehittäisi kolmella kärjellä.
Ensinnäkin liiton tulisi toimia enemmän alan yrittäjien edunvalvonnassa ja alan hyväksi tehdyssä lobbaustyössä.
”Ihmisten elinkeino riippuu siitä, miten hevosurheilu yhteiskunnassa nähdään ja koetaan, ja hevosalan yritykset ovat sisääntuloreitti lajiin”, hän painottaa.
Lisäksi Vättö toivoo, että yhdessä voitaisiin löytää ratsastuksen ohelle tapoja, jossa ihmiset pääsisivät mukaan hevosmaailmaan esimerkiksi hevosten hoitamisen kautta.
Lisäksi agendalla olisi kehittää liitolle strategia, jonka avulla suomalaisia toimihenkilöitä ja luottamushenkilöitä saataisiin aiempaa paremmin mukaan kansainväliseen toimintaan ja positioihin.
”Suomalaisilla on moniin asioihin erilainen näkökulma kuin muissa maissa, ja haluaisin maailmalle enemmän meidän näkökulmaa”, Vättö sanoo.
Tomas Kiviranta toimii yrittäjänä Peikin Ratsastuskoulussa Espoossa ja on entinen esteratsastaja ja nykyinen kansainvälisen tason esteratamestari. Ratsastajanliiton luottamustoimessa hän on ollut reilun kahdeksan vuoden ajan estekomiteassa.
Kiireistään huolimatta hän suostui lähtemään ehdolle nyt myös hallitukseen.
”Aina ei voi vain valittaa, että asiat eivät toimi, vaan pitää ottaa selvää ja itsekin tehdä jotain asioiden eteen”, Kiviranta sanoo.
Hän näkee liiton toiminnassa ehdottomasti tärkeimpänä asiana jäsenkadon pysäyttämisen.
Kiviranta toteaa, että ratkaisuja hänellä ei tähän vielä ole, mutta niitä on lähdettävä etsimään tutustumalla muiden urheiluseurojen toimintaan ja etuihin. On keksittävä, miten jatkossa ratsastuksessa myös ei-kilpailevat jäsenet haluaisivat edustaa seuraa.
”Tämä on meidän yhteinen ongelma. Kun saadaan enemmän jäseniä, saadaan taloutta paremmaksi ja kaikki paremmin. Kun saadaan enemmän jäseniä, saadaan enemmän näkyvyyttä ja lajia kyseenalaistetaan vähemmän. Kun kannattajakunta on isompi, yhteiskunnan silmissä meidät on vaikeampi saada pois”, Kiviranta sanoo.
Harraste- ja kilparatsastuksen hän painottaa olevan symbioosissa, jossa toinen tarvitsee toista.
Tänään keskiviikkona 29.10. SRL järjestää Teams-etäyhteydellä tilaisuuden, jossa ehdokkaat esittäytyvät ja jäsenistön on mahdollisuus esittää heille kysymyksiä.
SRL:n hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja kuusi jäsentä, ja toimikaudet kestävät kolme vuotta. Hallituspaikalla saa toimia korkeintaan kolme täyttä kautta kerrallaan.
Liiton puheenjohtajana jatkaa toissa syksynä toiselle kaudelleen valittu Marjukka Manninen.