
Ratsutalli Friskalan yrittäjä Päivi Savilahti-Bäckman puhuu ennen muuta avoimuuden ja hyvän taloudenpidon puolesta.
Hän on ratsastuskouluyrittäjyyden lisäksi tilintarkastaja, joka on useita vuosia ollut liiton kokouksissa aktiivinen keskustelija ja nostanut jo etukäteen esiin tärkeitä asioita liiton hoidossa.
Tulevassa syyskokouksessa Friskalan Ratsastajat kysyy varainhankinnasta, edunvalvonnasta, joukkueenjohtajien tehtävähauista ja hakujen valintaperusteista, SRL:n estekaluston huoltotehtävän kilpailuttamisesta ja matkustussäännöistä ja jäsenhankinnasta.
Lisäksi seura haluaa keskusteluun esteratsastuksen taitoarvostelun vaikutukset sekä sääntömuutosehdotuksen ääni- ja puheoikeudesta liiton kokouksissa niin, että sama henkilö saa edustaa jatkossa ainoastaan yhtä seuraa ja tallia nykyisen kolmen sijaan. Liiton jäseniä ovat ratsastusseurat ja jäsentallit.
Savilahti-Bäckman on toiminut aktiivisesti sen suhteen, että liitto avaisi taloudenpitoaan useammin ja avoimemmin.
Liiton hallituksen elokuussa antamaa talouskatsausta hän kuitenkin moittii. Siinä hallitus toteaa, että säästötoimien onnistuminen on parantanut liiton taloudellista asemaa noin 160 000 eurolla verrattuna vastaavaan aikaan edellisenä tilikautena.
Savilahti-Bäckman huomauttaa, että noin puolet summasta johtuu jäsenmaksun nostosta, mikä olisi avoimuuden nimissä pitänyt tuoda esiin.
Savilahti-Backman haluaa, että jatkossa liiton edunvalvontaa tehtäisiin paremmin ja etukäteisesti.
Esimerkiksi alan arvonlisäveroasiassa hän ihmettelee, miksi liitto on maksanut yhden ratsastuskoulun oikeudenkäyntikuluja, mutta asiasta saatua hyötyä ei ole ainakaan vielä tuotu kaikille jäsenille. Kyseessä on ratsastuksen arvonlisäverosta ja tallipaikkamaksun jakamisesta eri ALV-kannoille käyty oikeustapaus.
”Jos tätä ei ole mallinnettu muille liiton jäsenyrityksille, se ei kuulu SRL: n maksettavaksi, vaan se on hallitukselle maksetun summan suuruudesta riippuen jopa vastuuvapauskysymys”, hän sanoo.
Hän muistuttaa, että esimerkiksi hevosten täysihoitomaksuista liikaa maksettuja veroja voi hakea takaisin kolmelta vuodelta.
”Tässä asiassa jokainen odotettu päivä, viikko ja kuukausi on liikaa”, hän sanoo. ”Kun tällaiseen on lähdetty, meidän on sitten oltava valmiita astumaan tähän taisteluun.”
Savilahti-Backman toteaa, että hevosalan tulevaisuuteen ja harrastamisen puitteiden säilymiseen liittyy myös hevosalan koulutuksesta huolehtiminen. Yhteistyötä pitää luoda eri suuntiin ja ratsastuksen vetovoimaisuutta tulisi kehittää.
Ratsastajainliiton kokouksiin hän toivoo parempaa ja avoimempaa henkeä.
”Kokousten pitäisi olla sellaisia, että jäsenet voivat tuoda siellä esiin asioita, jotka ovat heille tärkeitä”, hän sanoo.
Esimerkiksi aikaratsastuskiellosta pikkuluokissa tulisi pystyä keskustelemaan avoimesti.
”Nyt meillä ei uskalleta tuoda esiin eriäviä mielipiteitä”, hän harmittelee.
”Olen jo sen verran vanha, että tiedän, että vaikka asiat ovat vaikeita, ne ovat vain asioita, niistä voi keskustella. Syyskokous ratkaisee, halutaanko jatkossa keskustelevampaa ilmapiiriä.”

Toinen uusi ehdokas Ari Svensk on toiminut kaksi kautta Helsingin Ratsastajien puheenjohtajana. Hänellä on vahva tausta liike-elämässä erityisesti Keskon henkilöstöjohtamisessa ja K-ryhmän toiminnoissa muun muassa Baltiassa ja Ruotsissa.
Svensk on kotoisin Raahesta, josta muutti Vaasan kautta Helsinkiin. Lisäksi hän on asunut Tallinnassa, Riikassa sekä nuorempana yhden kesän Tukholmassa. Nykyään eniten aikaa kuluu Mathildedalissa, reilun sadan hengen pikkukylässä Meri-Teijossa.
Nyt Svensk on jäänyt pois päivätöistä, ja aikaa on jäänyt muulle mielenkiintoiselle toiminnalle, jota voisi olla työ Ratsastajainliiton hallituksessa.
”Vaimo on hevosharrastaja, ja sen kautta on tullut puuhattua melkein koko ikä hevosten parissa. Ne ovat niin mukavia kavereita”, hän sanoo.
Svensk on itse harrastanut esteratsastusta, mutta noin 15 vuoteen hän ei ole noussut itse selkään. Tärkeää on ollut tyttären Nora Svenskin tukeminen kouluratsastusuralla. Sitä kautta myös kilparatsastus Suomessa ja vähän ulkomaillakin on tullut tutuksi.
Svensk ei halua julistaa etukäteen mitään ohjelmaa hallitustyön suhteen, vaan hän haluaa olla mukana viemässä ratsastusta, niin kilpailemista kuin harrasteratsastusta, eteenpäin muuttuvassa maailmassa.
”Vahvuuteni on kokemukseni ammattilaisjohtajana ja hallitustyössä. Liitto on lähdössä uudelle strategiakaudelle, ja strategiatyö, strategian toimeenpaneminen ja sen johtaminen ovat niitä asioita, joita olen tehnyt työurani”, hän sanoo.
Hän huomauttaa, että monipuolisuus on hyvä asia toimivassa hallituksessa.
”Diversiteetti on hyvästä, se että asioita katsotaan vähän eri tavalla”, hän muistuttaa.
Ratsastajainliiton vaalivaliokunta sai määräaikaan mennessä kolme ehdotusta liiton hallituksen jäseniksi.
Haastattelujen ja Teams-välitteisen vaalilähetyksen perusteella se esittää, että SRL:n hallitukseen toimintavuosille 2026—2028 valitaan Salla Varenti ja Emilia Vättö. Kolmas määräaikaan mennessä ilmoittautunut hakija on Tomas Kiviranta.
Mukaan vaaliin voi ilmoittautua vaikka vasta kokouksessa, mutta vaalivaliokunta ottaa lausunnossaan huomioon vain etukäteen annettuun määräaikaan mennessä ilmoittautuneet ehdokkaat.
Hallitusvalinnat tekee SRL:n liittokokous, joka pidetään reilun kahden viikon kuluttua. Kolmevuotiselle kaudelle hallitukseen valitaan kaksi jäsentä.