• Mellby Viking siirtyy siitokseen

    Timo Nurmos ja Readly Express Pariisin valloittajina lokakuussa.
    Timo Nurmos ja Readly Express Pariisin valloittajina lokakuussa. Kuva: Kaisa Toivonen
    MT Hevoset
    10.2.201715:45
    MT toimitus

    Timo Nurmoksen tallista kaikki starttinsa juossut Mellby Viking siirtyy kokopäiväiseksi siitosoriiksi. Se astuu tällä kaudella Salsbron siittolassa Närkessä.

    Mellby Viking on Salsbron ainoa paikanpäällä asuva siitosori. Hinta on vielä ilmoittamatta. Salsbro sijaitsee lähellä Oxelösundia itärannikolla 115 kilometriä Tukholmasta etelään. Mellby Viking teki muun muassa ME-tuloksen yli 3 000 metrin matkoilla tasoituslähetyksellä, 12,5 Harper Hanoverin lähdössä 2014, ja voitti saman matkan Örebro Internationalin 2014 ja 2016. Sen omistaa oriin kasvattaja Mellbyn Kartano.

    Mellby Viking oli siis kova vielä alkukaudesta viime vuonna, mutta loppukaudella se siirtyi  Fabrice Souloyn talliin siirtyäkseen starttaamatta takaisin Nurmokselle kobolttiskandaalin jälkimainingeissa. Se ei ollut enää parhaimmillaan, ja siirtyminen siitokseen oli luonnollinen askel. Mellby Viking tienasi urallaan 3,48 miljoonaa kruunua ja meni ennätyksekseen täyden matkan kilometriaikaan 12,1. Se voitti 19 kertaa 39 kilpailussaan ja on siitosmatadori  Viking Kronoksen ja Euroopan huipputason ravurin, muun muassa Finlandia-ajon vuosina 1999 ja 2000 voittaneen  Giesolo de Loun,  siskon  Naomi de Loun poika.

    Ruotsin siitosmarkkinoilla tapahtuu juuri nyt  muutakin, sillä  Lutfi Kolgjinin tallin  El Mago Pellinin (Chocolatier) kerrotaan astuvan Björkhaga Stuterissä Malmön lähellä 3 000+25 000 kruunun hinnoilla. Muun muassa Seinäjoki Racen voittaja viime keväältä sen sijaan jatkaa myös kilpailemista Kolgjinin tallista, joka sijaitsee hyvin lähellä kyseistä siittolaa. El Magon ennätys on 11,1 täydellä matkalla ja voittosumma 6,3 miljoonaa kruunua.

    Daniel Redénin Prix d'Amerique-nelonen ja Finlandia-ajon hallitseva mestari  Propulsion (Muscle Hill) puolestaan keskittyy tallin ilmoituksen mukaan tällä kaudella pelkästään kilpailemiseen.

    Uutiset kertoi ensimmäisenä ruotsalainen uusi ravimedia Sulkysport, jonka sivuille pääset TÄSTÄ .

    Artikkelin aiheet
    ravit
    siitosori
    Mellby Viking
    Salsbro
    Ruotsi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle