• Mikkeli korvaa hukkareissun tehneille matkakuluja – raviradan hallitus kokoontuu maanantai-iltana

    Hukkareissun peruttuihin lauantairaveihin tehneet kilpailijat voivat hakea korvausta kuluistaan.
    Mikkelin lauantairavien peruminen aiheutti monelle kuluja ja vaivaa.
    Mikkelin lauantairavien peruminen aiheutti monelle kuluja ja vaivaa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    23.10.202314:31
    Ville Toivonen

    Mikkelin ravirata tiedotti lauantain raveihin osallistumassa olleiden hevosten taustavoimille asiasta maanantai-iltapäivänä.

    ”Mikkelin Ravirata Oy on pahoillaan ravien peruutuksesta ja siitä aiheutuneesta mielipahasta sekä taloudellisista rasitteista. Peruutuksen syynä oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellinen lämpötilavaihtelu yhdessä auringonpaisteen vaikutuksen kanssa, mutta osaltaan myös järjestäjien riittämättömäksi osoittautunut varautuminen ja valmistautuminen näihin olosuhteisiin”, raviradan tiedotteessa kerrotaan.

    Raviratayhtiö lupaa korvata osanottajien matkakuluja 35 senttiä kilometriltä per hevosenomistaja tai kuljetusväline. Korvauksia voi hakea Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton nettisivuilla olevan lomakkeen kautta.

    Mikkelin raviradan toimitusjohtaja Kari Tiainen kertoo MT:lle, että ratayhtiön lauantairavien perumisesta kokemia tappioita ei ole vielä laskettu. Kyse on kuitenkin kymmenistä tuhansista euroista.

    Raviradan lauantairavien perumisesta kokemia tappioita ei ole Tiaisen mukaan vielä laskettu. Kyse on kuitenkin kymmenistä tuhansista euroista.

    ”Pelkästään lauantairavien korvamerkitty toimintatuki on 29 000 euroa”, Tiainen toteaa.

    Jakamatta jääneet palkinnot ovat tietysti oma lukunsa. Lauantaina piti jakaa lähes 100 000 euroa palkintorahaa. Radat saavat palkintorahat erillisenä palkintotukena, joka on rata- ja vuosikohtaista.

    Mikkelille tänä vuonna korvamerkitty palkintotukiraha tulee siis jakaa Mikkelissä tämän vuoden aikana. Mikkelillä on tälle vuodelle merkittynä enää yksi kilpailupäivä, 13.11. ajettavat maanantairavit.

    ”Tahtotila on saada lauantaina maksamatta jääneet palkinnot jaettua loppuvuoden aikana”, Suomen Hippoksen raviurheilujohtaja Jari Haanniemi painottaa. ”Vuotta on vähän jäljellä ja sopivan ajankohdan löytäminen haastavaa. Pitää kuitenkin kovasti yrittää löytää keino saada järjestettyä kilpailut, joissa rahat jaetaan, koska tälle vuodelle ne ovat budjetoituja.”

    Hippoksen ja Mikkelin raviradan välinen asian läpikäyminen on vasta kunnolla alkamassa.

    ”Hippos on pyytänyt meiltä selvityksen tiistaiaamuun mennessä ja sitä laaditaan parhaillaan. Raviratayhtiön hallitus kokoontuu tänä iltana ylimääräiseen kokoukseen asian tiimoilta, eli asian vakavuus on huomioitu toimissa”, Kari Tiainen kommentoi.

    Linkki Mikkelin raviradan tiedotteeseen.

    Lisää aiheesta
    • Mikkelin ravirataa kunnostettiin tänään pakkasyön jäljiltä, mutta sitä ei saatu kilpailukuntoiseksi.

      Ravit | Mikkelin tämän päivän 75-ravit peruttiin kilpailukunnottoman radan takia ‒ rata ei ollut turvallinen hevosille

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle