• Viikonlopun ravit: Joensuu-ajo, Kuusivuotiskunkku ja kesäravitunnelmaa

    Joensuu-ajo on tämän raviviikon kotimainen huippukohta. Ruotsissa ajetaan lauantaina E3-finaalit.
    Häijymies on jatkuvasti tehnyt hienoja juoksuja. Kuvassa ohjastajana Jarmo Saarela. Joensuussa ohjaksiin tarttuu valmentaja ja osaomistaja Heikki Hoffren.
    Häijymies on jatkuvasti tehnyt hienoja juoksuja. Kuvassa ohjastajana Jarmo Saarela. Joensuussa ohjaksiin tarttuu valmentaja ja osaomistaja Heikki Hoffren. Kuva: Garin Helenius
    MT Hevoset|Ravit
    26.6.202610:45
    Markku Lindström

    Perjantai 26. kesäkuuta

    Kesäisen viikonlopun ensimmäiset raviaskeleet otetaan Ylivieskassa. Keskisen iltaravit käsittävät kaikkiaan kymmenen lähtöä.

    Lämminveristen kovimmassa sarjassa pinkaistaan mailin ryhmä. Suosikkikolmikko lähdössä on Trailblazer, Kylie Hoss sekä Goosebumps. Paremmalta lähtöpaikalta viimeksi mainittu voisi olla lähdössä suurempikin suosikki.

    Henri Mäkinen vuokrasi kevättalvella Trailblazerin kilpailuoikeuden, ja on saanut ruunan hienoon iskuun. Skellefteåssa tuli epäonnistuminen, mutta siihen ei kannata juuttua. Tornion voittostartissa Trailblazer paikkasi laukkansa hienosti.

    Kylmäveristen kovin sarja keräsi vain kuusi hevosta, eikä lähtö ole Toto5-kohteena. Juha-Matti Paavolan Comfortilla on perjantaina sopivan näköinen tehtävä.

    Perjantaina MT Hevosista voi lukea Mauri Jaaran haastattelun. Vuosi sitten valmentamisen lopettanut oululainen ohjastaa Ylivieskassa kuutta hevosta.

    Ruotsissa on perjantaina vilkas päivä, sillä länsinaapurissa ajetaan kaikkiaan neljät ravit. Illan pääravit Toto64-pelillä juostaan Årjängissä.

    Lauantai 27. kesäkuuta

    Viikon pääravit ajetaan Joensuussa. Kesäisellä Linnunlahden radalla ajetaan 11 lähtöä, ja iltapäivän pääkilpailu on perinteinen Joensuu-ajo.

    Joensuu-ajon tarkempaa sielunelämää voi tutkia MT Hevosten Toto75-vihjeistä. Lähtö on kokonaisuudessaan hienotasoinen, sillä valtakunnan parhaimmistoa on paikalla laajalla edustuksella.

    Massimo Hoist, Combat Fighter ja Need’em saavat haastetta viime talvena Hanna Lepistön valmennukseen siirtyvältä Charmant de Zackilta sekä kovaan kesäkuntoon nousevalta Kurri Jari Bokolta.

    Kylmäveristen kuusivuotislähdössä ei nähdä tällä kertaa Carua. Alarik Huikea onkin lähdön suursuosikki, vaikka Heikki Hoffrenin Häijymies tekee päivästä toiseen kovia juoksuja.

    Viimeistä kauttaan kilpaileva Annan on keskellä kesää kovassa kunnossa.
    Viimeistä kauttaan kilpaileva Annan on keskellä kesää kovassa kunnossa.  Kuva: Elina Paavola

    Tammat keräävät kuningatarkisaan oikeuttavia pisteitä tasoitusajossa. Annan on ainoa mukana oleva tammakaartin kärkihevonen.

    TotoTV:ssä nähdään studiolähetys, jossa studion puolella viihteestä vastaavat Jere Törmänen ja Tappi Hoikka. Varikolta tunnelmia välittää Juuso Väyrynen.

    Bergsåkerissa on lauantaina kovat ravit. Molemmissa E3-finaaleissa kolmivuotiaiden parhaille on tarjolla miljoona kruunua voitosta. Oriiden ja ruunien finaalissa Ville Karhulahden valmentama Tennessee H.C. on mukana kilpailemassa suurista seteleistä.

    Bergsåkerin alkuiltaa täydentävät umpilaadukkaat divisioonafinaalit. Jouni Hillbomin Molly Jo Poof sekä Jonna Irrin Full Speed Forward ovat mukana tammalähdössä.

    Lauantai-illan ehdoton tunnelmapala tulee Lapista. Sodankylän yöttömän yön ravit alkavat iltakahdeksalta. Viimeinen eli kahdeksas lähtö juostaan kymmenen jälkeen.

    Sunnuntai 28. kesäkuuta

    Sunnuntai käynnistyy perinteisillä kesäraveilla, jotka ajetaan Härmän vanhalla raviradalla. Aidosta kesäravitunnelmasta saadaan nauttia kymmenen lähdön verran.

    Riihimäki on suosittu kesäkohde eteläisen Suomen raviväen keskuudessa. Myös Riihimäellä kesäravikivaa on tiedossa kymmenen lähdön edestä.

    Solvallassa pääosassa ovat kolmi- ja nelivuotiaille hevosille suunnatut Margaretas Tidiga Unghästserie-lähdöt. Petri Salmelan ja Mika Forssin Mysleeve One on mukana nelivuotiaiden tammojen sarjassa.

    Lisää aiheesta
    • Massimo Hoist kerää katseet Joensuussa lauantaina.

      Ravit | Massimo Hoist palaa – huippumielenkiintoinen Joensuu-ajo lauantain kohokohtana

      Tilaajalle
    • Hannu-Pekka Korpi oli tyytyväinen EL Narnian kauden avaukseen, mutta Uudenmaan Upeimmassa pyörä ei pyörinyt sairaalla hevosella odotetusti.

      Ravit | Pulutörmäys, lippuhenkilön pelkäämistä ja sairastelua: Hannu-Pekka Korpi yrittää kääntää tallinsa epäonnen Killerillä

      Tilaajalle
    • Miljoonan euron lahjoituksella halutaan erityisesti parantaa hevosenhoitajien asemaa, tukea nuoria raviurheilijoita ja vahvistaa hevosten hyvinvointia. Kuvassa hevosenhoitaja Jenna Leskiranta ja lämminveriravuri No Vice, lempinimeltään "Käppis".

      Ravit | Miljoonalahjoitus raviurheilulle – hyväntekijä haluaa pysyä salassa

    Artikkelin aiheet
    ravit
    Joensuu
    hevosurheilu
    kesätapahtumat
    E3-finaalit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle