• Tulilatva totuttelee lähtöautoon ja kehittyy syksyä kohden

    Mauri Korkiavuoren ei ole ikinä tarvinnut ostaa hevosta, sillä kasvatteja löytyy omasta takaa.
    Tilaajalle
    Mauri Korkiavuoren kasvatustoiminta on tuottanut todella vakuuttavia tuloksia.
    Mauri Korkiavuoren kasvatustoiminta on tuottanut todella vakuuttavia tuloksia. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    7.7.202512:45
    Markku Lindström

    Mauri Korkiavuori on tunnettu laadukkaasta hevoskasvatuksestaan. Ylistarolla vaikuttavan hevosmiehen oma kasvatti Tulilatva kilpailee maanantaina Seinäjoella suomenhevosten rahasarjassa.

    Kyseessä on viisivuotiaan tamman ensimmäinen autolähtö. Omaa kasvattiansa valmentava Korkiavuori kertoo, että hevosta totutellaan ryhmäajoihin potentiaalisesti edessä olevien viisivuotiaiden tammalähtöjen vuoksi.

    ”En sulje pois Oulun Pikkukuningatarta, Villinmiehen Tammakilpailua tai edes Tammaderbyä, vaikka se myöhään onkin. Niitä varten ilmoitin nyt autolähtöön. Käytiin sitä yksi päivä jo harjoittelemassa, ja treeni tuli tarpeeseen. Oli aika mutkittelua aluksi”, Korkiavuori kertoo.

    ”Jos hevosta treenaa liian kovaa, sillä menee ruokahalu ja ruuat jää kuppiin. Kai täytyy uskoa, kun toinen selvästi sanoo, että vähempikin riittää.”

    Mauri Korkiavuori

    Korkiavuori, 58, kehuu Tulilatvaa äärettömän mukavaksi hevoseksi. Valmentaja pitää hevosen treenimäärät hieman tavallista kevyempänä.

    ”Hevoselle tuntuu sopivan pienemmät treenimäärät paremmin. Jos hevosta treenaa liian kovaa, sillä menee ruokahalu ja ruuat jää kuppiin. Kai täytyy uskoa, kun toinen selvästi sanoo, että vähempikin riittää.”

    Korkiavuori pitää Tulilatvan suhteen kaikki tulevaisuuden vaihtoehdot avoinna. Taustat huomioon ottaen hevonen voi kehittyä korkealle tasolle.

    ”Tamma ravaa hyvin ja on suvukas. Sen näkee sitten muutaman vuoden päästä, mitä siitä tuli. Katsotaan, riittäisikö se syksyllä koviin tammalähtöihin. Oriita vastaan ei viitsi, ei toi nyt niin hyvä ole”, Korkiavuori naurahtaa.

    Tulilatva on yksi viimeisistä Vieskerin jälkeläisistä. Yli puolitoistatuhatta varsaa jättäneelle viisinkertaiselle ravikuninkaalle syntyi vuonna 2020 vain kolme jälkeläistä. Vuonna 2022 syntyi vielä I.P. Vipotiinasta Jani Ruotsalaisella valmennuksessa oleva I.P. Helmi.

    Korkiavuoren kasvatustoiminta on ollut niin laadukasta, että ostohevosiin miehen ei ole tarvinnut ikinä turvautua.

    Ylistarolaiskasvattajan isä Kalle Korkiavuori aloitti suomenhevoskasvatuksen jo 1970-luvun alussa. Korkiavuori ehti ennen kuolemaansa 2020 näkemään vielä Joriinin Pohjoismaiden mestaruuden.

    ”Isä ja äiti ostivat mulle 1980-luvun alussa hevosen, ja Winha H:sta lähti mun kasvatus liikkeelle. Se oli meidän oman oriin Hokmanin jälkeläinen.”

    Pro on tänä vuonna kilpaillut avoimella tasolla. Elitkampenissa mahdollisuudet menivät lähtölaukkaan. Nordic Kingissä ori oli kolmas ja Suur-Hollola-ajossa neljäs.
    Pro on tänä vuonna kilpaillut avoimella tasolla. Elitkampenissa mahdollisuudet menivät lähtölaukkaan. Nordic Kingissä ori oli kolmas ja Suur-Hollola-ajossa neljäs. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Korkiavuoren nykyään kilpailevista kasvateista tunnetuimpia ovat Antti Ojanperän valmennuksessa nykyisin olevat Pro ja Profiili. Kasvattaja myös omistaa osan molemmista oriista.

    Täysveljekset Pro ja Profiili ovat Korkiavuorelle kaikin puolin tutuista suvuista, sillä sekä niiden isä Provinssi että emä Express on hänen perheensä kasvatteja. Emän puolta Mauri on kasvattanut itse, Provinssin ja myös muun muassa Joriinin tuottanut tammalinja taas oli isä-Kallen vaalimaa.

    Varsinkin Pron nousu avoimelle tasolle ilahduttaa kasvattajaa.

    ”Kyllähän se mukavaa on, kun hevonen vastaa niihin tuntemuksiin, joita itsellä on ollut. Se on äärettömän hyvän tuntuinen, ja nopeutta löytyy vielä enemmän kuin on nähty.”

    Korkiavuori pitää Prota tämän hetken yhtenä parhaimmista kilpailevista suomenhevosista, mutta V.G. Voittoa hän pitää normaalipäivänä lyömättömänä.

    ”Toki juuri Lahdessa nähtiin, ettei Voitolla ollut paras päivänsä. Voittoa ennen Parvelan Retu oli aivan mahdoton. Nykyään mennään niin äärettömiä nopeuksia, niin olisiko sillä sitten vaikutusta huippuhevosten uran pituuteen. Joutuuko hevoset niin koville, ettei fysiikka kestä pitkään”, Korkiavuori miettii.

    Korkiavuori aikoo jatkossa painottaa toimintaansa juuri kasvatukseen. Hommaa jatketaan, kun vaan terveys kestää.

    ”Kyllä tätä pitää vielä ainakin parikymmentä vuotta jatkaa, kun noita juoksijoita putkahtelee korkeallekin tasolle. Mukavaa hommaahan tämä on. Kenties omien kilpahevosten määrä pysyy rajallisena. Niitä pitää koittaa myydä nopeampaan tahtiin.”

    Lisää aiheesta
    • Pro on siirtynyt pois kuvan Hannu Hietasen valmennuksesta. Hietaselta ori voitti muun muassa Satakunta-ajon.

      Ravit | Taas uusi suomenhevoshuippu Antti Ojaperän talliin

      Tilaajalle
    • Profiilin ja Pron nuorempi veli Prosessi on aloittanut uransa lupaavasti Mauri Korkiavuoren valmennuksesta.

      Ravit | Kovan veljessarjan Prosessi Profiilin ja Pron kavionjäljillä

      Tilaajalle
    • Huippusuomenhevonen Joriinin kilpaura Hannu Hietasen valmennuksessa on päättynyt ja se keskittyy jatkossa pelkästään siitosoriin toimeen.

      Ravit | Joriini kokonaan siitokseen ‒ Korkiavuoren nuorempia tähtiä startin kynnyksellä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Mauri Korkiavuori
    Tulilatva
    suomenhevonen
    hevosten kasvatus
    ravikilpailut
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle