• Finlandia-ajon suomalaishevoset käymässä vähiin

    T.Rex joutuu pitämään jalkahoitojen takia pari viikkoa kilpailutaukoa.
    T.Rex joutuu pitämään jalkahoitojen takia pari viikkoa kilpailutaukoa. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    25.4.201811:40
    MT toimitus

    T.Rexiä hoidettiin tiistaina Teivon klinikalla, eikä se juokse puolentoista viikon päästä Vermossa.

    Hevosurheilu uutisoi tänään keskiviikkona Workout Wonderin joutuvan jättämään Finlandia-ajon väliin Seinäjoella jalkaan tulleen polkeman takia. Tiistain klinikkakäynnin jälkeen saatiin henkselit vetää myös T.Rexin nimen yli.

    "Mitään vakavaa ei löytynyt, pientä arkuutta vasemman etujalan kavionivelessä ja oikean takapolven siteissä vaan. Niitä hoidettiin, ja samalla etupolvia", valmentaja Tapio Mäki-Tulokas raportoi.

    Hoidoista seurasi kahden viikon karenssi, mutta ilman niitä T.Rex olisi voinut Finlandia-ajossa juostakin.

    "Ennen hoidattamista soitin Mahlamäen Tinkelle (Vermon kilpailupäällikkö) ja varmistin, ettei kutsua olisi viime hetkellä tulossa. Hevonen on eläinlääkärin mukaan ihan perusterve, ja kotihoidoinkin olisi tarvittaessa pärjätty", Mäki-Tulokas kertoo.

    "Mutta ymmärrän ihan hyvin, ettei Tinke paikkaa luvannut, kun Seinäjoella meni niin kuin meni. Ainoaksi näytöksi jäi tavallisen iltaravilähdön voitto."

    "Oli varmaan virhe ajaa Seinäjoella ilman kenkiä, kun kavionivel kerran yhtään aristi. Olisi pitänyt vaan ajaa kevyillä alumiineillä", valmentaja pohtii.

    "Parin viikon päästä Lahdessa jatketaan tavallisessa avoimessa ryhmässä kolmen tonnin ykkösellä ja sen jälkeen Kuopion kultadivarissa. Ja kesäkuussa hyviä lähtöjä riittää", Tapio Mäki-Tulokas suunnittelee.

    Tuoretta tietoa Finlandia-ajon hevostilanteesta kuullaan iltapäivällä Raveista. Vermossa. -studiossa.

    Artikkelin aiheet
    Finlandia-ajo
    hevosurheilu
    Valmentaja Tapio Mäki-Tulokas
    ravit
    suomalaishevoset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle