• Raviurheilu on ollut yli puoli vuosisataa suuressa roolissa Matti Maunun elämässä, eikä tahti ole hiipumassa

    Matti Maunu on juhlinut tänä vuonna hevosenomistajana useampaa Solvallan voittoa. Elokuun alussa on vuorossa ikäluokkakilpailun finaali Norjan Birissä.
    Tilaajalle
    Iloisia ilmeitä Joy Sisun Stochampionatet-voiton jälkeen. Valmentaja Petri Salmela tamman oikealla puolella. Matti Maunu valmentajasta seuraavana vierellään Kenneth Liljamaa. Tamman vasemmalla puolella ohjastaja Mika Forss, kasvattajan edustaja Marko Alamäki sekä hoitaja Ira Lahti.
    Iloisia ilmeitä Joy Sisun Stochampionatet-voiton jälkeen. Valmentaja Petri Salmela tamman oikealla puolella. Matti Maunu valmentajasta seuraavana vierellään Kenneth Liljamaa. Tamman vasemmalla puolella ohjastaja Mika Forss, kasvattajan edustaja Marko Alamäki sekä hoitaja Ira Lahti. Kuva: Malin Albinsson / TR Bild
    MT Hevoset|Ravit
    24.7.202415:00
    Kaj Närhinen

    Keminmaalla vaikuttava Matti Maunu on ollut pitkään mukana raviurheilussa, ja myös monessa roolissa.

    ”Isäni Paavo osti 50 vuotta sitten ensimmäiset lämminveriset tänne Keminmaalle. Olin itse silloin vähän toisella kymmenellä, ja sain olla mukana hevosten hakureissulla Porista. Siitä lähtien hevoset ja raviurheilu ovat kuuluneet elämääni. Yli 90-vuotias isäni seuraa edelleen hevosteni edesottamuksia innolla, vaikka käytännön hevoshommat ovat toki jääneet jo isältä pois”, kertoo Matti Maunu raviharrastuksensa historiaa.

    Maunu painottaa kuitenkin raviurheilun olleen aina harrastus ansiotöiden ohella. Työuransa Maunu on tehnyt ratarakentamisen parissa. 66 vuoden iästä huolimatta Maunu on edelleen aktiivinen työelämässä. Arki antaa kuitenkin nykyisin paremmin aikaa raviurheilulle.

    ”En ole siis enää ihan täysipäiväisesti töissä, vaan hoidan asiantuntijatehtäviä suurimmalta osin etätyönä. Ajat ja työtavat ovat muuttuneet, ja nyt jää aikaa myös hevosten valmentamiseen.”

    Marttistrip voitti T75-lähdön Uumajassa toissa vuoden joulupäivänä Mika Forssin ohjastamana. Seitsemänvuotias ruuna on voittanut peräti 12 uransa 34 startista.
    Marttistrip voitti T75-lähdön Uumajassa toissa vuoden joulupäivänä Mika Forssin ohjastamana. Seitsemänvuotias ruuna on voittanut peräti 12 uransa 34 startista. Kuva: Jenny Rehnman / TR Bild

    Matti Maunun valmennuslistalle ei ole yhtään hevosta, mutta se ei ole koko totuus asiassa. Maunu käytännössä vastaa yhdessä Martti Jänkälän kanssa omistamansa Marttistripin (Classic Photo) päivittäisestä valmennuksesta, vaikka hevonen on Petri Salmelan valmennuslistalla.

    ”Petrin kanssa keskustellaan valmentamisen suuntaviivoista. Petri ajaa silloin tällöin ruunalla, mutta käytännön hommat jäävät suurelta osin omistajien vastuulle”, Maunu kuvailee.

    Maunu kehuu Tornion Laivakankaan tarjoamia valmennusmahdollisuuksia.

    ”Talvisin Laivakankaan ravirataa voi hyvin kutsua köyhän miehen Grosboisiksi. Ajoteitä on talvisin tarjolla kesäaikaakin kattavammin. Ei se ole ihme, että Tornion seudulta on vuosien saatossa noussut useita valmentajia ja hevosia huipputasolle asti.”

    Joy Sisu voitti kolmevuotiaana Elitloppet-perjantaina ravatun ASVT Trottex -huutokauppalähdön Mika Forssin ohjastamana.
    Joy Sisu voitti kolmevuotiaana Elitloppet-perjantaina ravatun ASVT Trottex -huutokauppalähdön Mika Forssin ohjastamana. Kuva: Antti Savolainen

    Petri Salmelan kanssa tehtävä yhteistyö ei rajoitu pelkästään Marttistripin valmennukseen. Maunu käy usein viikonloppuisin ajamassa hevosia Petri Salmelan apuna valmentajan kotitallilla Torniossa.

    Salmelan tallin pääpaikat ovat Bodenissa ja Tukholman lähellä, mutta hevosia on nykyisin tosiaan myös kotona Torniossa.

    ”En ymmärrä miten Pete saa tuollaisen organisaation pyörimään. Ei tarvitse olla Peten mukana kuin yksittäinen päivä, niin jo tuntuu, että ei hänen perässään pysy”, Matti Maunu nauraa.

    Lapin miehillä on keskiviikkona mielenkiintoinen ilta, kun Marttistrip palaa neljän kuukauden tauolta Rovaniemellä. Tuukka Varis ohjastaa T65-pelin avauksessa starttaavaa ruunaa. Tauon taustalla on uran ensimmäinen jalkavamma, ja taustavoimat suuntaavat Rovaniemelle maltillisin odotuksin.

    ”Huono paikka laskee ennakko-odotuksia. Tuolta jäädään varmaan heti lähdössä taustalle”, Matti Maunu harmittelee.

    ”Kovimmillaan on ajettu Salmelan hevosten kanssa 18-vauhtinen mailin hiitti. Uittaminen on piristänyt ruunaa ainakin aiempina kesinä, ja sen puoleen kaikki on kunnossa, mutta hevonen vaatii varmasti startin tai kaksi alle ollakseen parhaimmillaan. Ajamme ilman kaikkia kenkiä.”

    Marttistripin lisäksi Matti Maunu on mukana osaomistajana useassa Petri Salmelan valmentamassa hevosessa. Tähän mennessä suurin yksittäinen voitto hevosenomistajana tuli liki tasan vuosi sitten neljävuotiaiden tammojen Stochampionatet-finaalista Joy Sisun (Brillantissime) osaomistajana. Mika Forssin ohjastama ja Petri Salmelan valmentama Joy Sisu ansaitsi voitostaan huimat 2,4 miljoonaa kruunua.

    Matti Maunu oli todistamassa Joy Sisun jättivoittoa paikan päällä.

    ”Ikäluokkafinaalit ovat sen verran harvinaista herkkua, että pitää niissä ainakin yrittää olla paikalla”, Maunu painottaa.

    ”Axevallan voitto oli tietysti todella ikimuistoinen. Kunnia menestyksestä kuuluu hevosen kanssa päivittäin töitä tekeville, me omistajat olemme mukana rahoittamassa toimintaa ja jännittämässä sivusta.”

    Yli 3,5 miljoonaa kruunua urallaan ansainnut Joy Sisu päätti kilpauransa viime kauteen. Omistajakimppa myi tamman takaisin sen kasvattajalle Sisyfos Breedingille, mutta Joy Sisun kaksi ensimmäistä varsaa tulevat sen kilpailu-uran aikaisille omistajille.

    ”Joy Sisu on Ranskassa tällä hetkellä. Lähipäivinä tarkastetaan, onko se tiine Hohneckista, sillä se ei ikävä kyllä jäänyt kantavaksi Captain Coreysta kahdella yrityksellä. Kyllähän tuon sukuista varsaa odottaisi syntyväksi todella isolla mielenkiinnolla.”

    Petri Salmela vieraili Like Magic Sisun kanssa Vermon Finlandia-raveissa.
    Petri Salmela vieraili Like Magic Sisun kanssa Vermon Finlandia-raveissa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Vaikka Joy Sisun menestyksekäs kilpaura loppui, ei Matti Maunu ole jäänyt tyhjän päälle hevosenomistajana. Kesäkuun lopulla ajetuissa täyden matkan E3-finaaleissa hän sai jännittää osaomistamiensa Petri Salmelan valmennettavien menestystä sekä tammojen että oriiden ja ruunien E3-finaaleissa. Tammojen E3-finaalissa Kenneth Liljamaan ja Maunun omistama Lilium Sisu (Face Time Bourbon) sijoittui kuudenneksi.

    Oriiden ja ruunien finaalissa Maunun, Matti Viitalan, Martti Jänkälän ja Petri Salmelan omista Like Magic Sisu (Googoo Gaagaa) nappasi puolestaan viidennen sijan. Kummankin kolmevuotiaan ohjastuksesta vastasi Mika Forss.

    Lilium Sisu kilpailee reilun viikon päästä lauantaina 300 000 norjan kruunun ykkösestä Norjan Birissä. Kuvassa tamma valmistautuu Mika Forssin ohjastamana Elitlopppet-sunnnuntain starttiin.
    Lilium Sisu kilpailee reilun viikon päästä lauantaina 300 000 norjan kruunun ykkösestä Norjan Birissä. Kuvassa tamma valmistautuu Mika Forssin ohjastamana Elitlopppet-sunnnuntain starttiin. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Yleensä Sisu-hevoset ovat Ruotsissa syntynyt, mutta Liulium Sisu on poikkeus, sillä se on Norjassa syntynyt. Seuraavaksi Lilium Sisu tavoitteleekin isoa rahaa Norjan Birissä puolentoista viikon päästä ajettavassa Prinsessa Märthan pokaalilähdössä. Matti Maunun suunnitelmissa on olla paikan päällä jännittämässä.

    Matti Maunun hevosia listatessa ei pidä unohtaa niinikään Petri Salmelan valmentamaa Speedy Mattersia (Explosive Matter). Aiemminkin Salmelan valmennuksessa olleen kuusivuotiaan ruunan omistusosuudet muuttuivat viime vuoden lopulla, ja nykyisin hevosen omistavat valmentajan lisäksi Maunu, Jänkälä, Matti Kurttio ja Juha Alapuranen.

    Tällä kaudella on tuloksena seitsemästä startista jo neljä voittoa. Näistä kolme on tullut Ruotsin pääradalta Solvallasta.

    ”Se oli itseasiassa ihan Traveran huutokaupassa myynnissä, vaikka olikin ollut Salmelan valmennuksessa. Sitä kautta me sen hankimme, ja kyllähän kolme Solvallan voittoa on kova valuuttaa.”

    Matti Maunun raviurheilun harrastaminen ei ole jäänyt pelkästään valmentamisen ja hevosenomistamisen varaan. Vuonna 1979 alkanut ohjastajaura käsittää tähän mennessä 135 starttia, joista 15 on päättynyt voittoon.

    Viimeisin voitto on viime vuodelta Kurtakosta Vilho Keskimaunun valmentaman kylmäverisen Williollin (Tekno Odin) rattailta.

    ”Olen ajanut kilpaa sen verran, ettei kortti ole koskaan päässyt vanhentumaan. Aiemmin minulla oli myös ravituomarin oikeudet, ja etenkin Tornion raveissa tuli oltua melko usein tuomaritornissa, muun muassa kotiradan Kuninkuusraveissa vuonna 1986. Lyhyesti sanottuna minulla taitaa olla melko kokonaisvaltainen kokemus raviurheilun eri osa-alueista”, hymähtää Matti Maunu.

    Vaikka Maunulla on takanaan jo viisi vuosikymmentä raviurheilua, eivät into ja tahti ole hiipumassa. Hänen mukaansa raviurheilun yhteisöllisyys on yksi tärkeimmistä asioista.

    ”Minulla on ollut aina todella hyviä kimppakavereita. Raviurheilu on aina tarjonnut hyvän vastapainon ansiotöillekin, mutta kyllä sosiaalisella ulottuvuudella on ollut isoin merkitys vuosien saatossa. Killerin Kuninkuusraveihinkin on tarkoitus ehtiä Rovaniemen ravireissun jälkeen.”

    Lisää aiheesta
    • Petri Salmelan kumpikin valmennettava selvitti tiensä E3-finaaleihin Eskilstunan E3-karsinnoista.

      Ravit | Vahva suomalaispanos E3-karsinnoissa – Petri Salmelalta kaksi valmennettavaa finaaliin

      Tilaajalle
    • Tältä tuntuu voittaa StoChampionatet ME-ajalla: Joy Sisu ja Mika Forss.

      Hevoskasvatus | Petri Salmelan ja Kenneth Liljamaan huipputamma Joy Sisu siitokseen ‒ sulhasena oma Hambo-voittaja Captain Corey

      Tilaajalle
    • Mika Forssilla oli aikaa tuulettaa Joy Sisun StoChampionatet-voittoa. Timo Nurmoksen Jennifer Sisu kirii toiseksi Magnus A Djusen ohjastamana.

      Ravit | Mika Forss ja Joy Sisu järjestivät suomalaisjuhlat StoChampionatet-finaalissa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    Matti Maunu
    hevosenomistus
    Petri Salmela
    Solvalla
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle