• James palaa tauolta ilman tavoitteita – ”Välivuosi edessä”

    Ville Nisonen viihtyy pohjoisessa vaihtuvien vuodenaikojen keskellä.
    Tilaajalle
    James starttaa Rovaniemellä pitkältä pakilta. Startti otetaan harjoituksen kannalta.
    James starttaa Rovaniemellä pitkältä pakilta. Startti otetaan harjoituksen kannalta. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    6.3.202512:00
    Markku Lindström

    Rovaniemen torstairaveissa palaa tauolta suomenhevosten ikäluokkaravureihin kuuluva James (Fiiling). Derbyfinalisti ja Satakunta-ajon kakkonen aloittaa kuusivuotiskautensa, josta viime vuodet napapiirillä vaikuttanut valmentaja Ville Nisonen ei odota ihmeitä.

    ”Tästä on kaavailtu välivuotta. Jamesista yritetään rakentaa pitkäaikaista kilpahevosta, että pärjättäisiin vanhempana. Torstain startti menee hiitistä, sillä lähdössä päästään ajamaan muiden kanssa porukassa”, Nisonen kaavailee.

    Hevosammattilaisen arki on pohjoisessa kiireistä. Valmennettavia on tällä hetkellä neljä. Lisäksi Nisonen pyörittää puolisonsa, Suomen Hippoksen ravipuolen jalostusvastaavan Susanna Backin kanssa hevosalan palveluita tarjoavaa yritystä. Eniten Nisosta työllistää hevosten kengittäminen.

    Ville Nisonen suoritti Ruotsissa ammattivalmentajan tutkinnon.
    Ville Nisonen suoritti Ruotsissa ammattivalmentajan tutkinnon. Kuva: Kimmo Haimi

    Nisonen ehti viettää Ruotsissa ja Yhdysvalloissa pitkiä aikoja raviurheilun ammattilaisena. Takana on pestejä useammallakin huippuvalmentajalla. Kuuluisan raviperheen kasvatti on Suomessa ollut muun muassa Reima Kuislan tallissa treenarina. Rovaniemelle Nisonen siirtyi kuutisen vuotta sitten.

    ”Lappilainen luonto ja oikeat vuodenajat saavat minut viihtymään täällä. On mukavaa, että jossain on vielä kunnon talvia. Hevosten treenaaminenkin on helpompaa kunnon talvisäässä.”

    Nisonen ilmoitti kotiradalle myös nelivuotiaan Soman Rinsessan. Kylmäveristen alinta sarjaa ei saatu kuitenkaan kasaan. Valmentaja kehuu Caijuksen tytärtä mielenkiintoiseksi tapaukseksi.

    ”Hevonen voitti loppuvuodesta paikallisraveissa. Sen jälkeen se on saanut lumikävelyä ja hyvää treeniä talven aikana. Se tuntuu kehittyvän mukavasti, ja on tosi hyvällä asenteella varustettu tamma. Soman Rinsessa tulee kevään aikana starttiin, kun vaan sopiva lähtö löytyy”, Nisonen ennustaa.

    Lisää aiheesta
    • Ruotsissakin pitkään vaikuttanut Ville Nisonen on toiminut jo useamman vuoden hevosammattilaisena Lapissa.

      Ravit | Ville Nisonen ja Hannu Hietanen vaihtoivat hevosia

      Tilaajalle
    • Ville Nisonen ja Susanna Back toimivat tunnetun hevosmiehen Antti Savolaisen tiloissa Lohjan Koisjärvellä.

      Susanna Back ja Ville Nisonen tarjoavat asiakkaille räätälöityjä hevosalan palveluita: "Paras mainos on menestyminen ja näkyminen raveissa"

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    hevoset
    Ville Nisonen
    Rovaniemi
    valmentaja
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle