• Ville Nisonen ja Hannu Hietanen vaihtoivat hevosia

    Ville Nisonen panostaa suomehevosten valmentamiseen.
    Tilaajalle
    Ruotsissakin pitkään vaikuttanut Ville Nisonen on toiminut jo useamman vuoden hevosammattilaisena Lapissa.
    Ruotsissakin pitkään vaikuttanut Ville Nisonen on toiminut jo useamman vuoden hevosammattilaisena Lapissa. Kuva: Kimmo Haimi
    MT Hevoset|Ravit
    20.3.202411:00
    Kaj Närhinen

    Rovaniemellä hevosia valmentavan Ville Nisosen hevosmäärä ei muuttunut, vaikka James (Fiiling) ja Sälähdys (Frans) siirtyivätkin alkuviikosta Hannu Hietasen valmennuslistalle. Vaihdossa Nisonen sai Hannu Hietaselta joulukuun lopulla T75-finaalin voittaneen Ulvin Elviksen (Costello) sekä viime vuonna seitsemän kertaa voittaneen Koskelan Valtin (Vieskerin Valo).

    ”James ja Sälähdys olivat talven lumileirillä, ja niiden lähtiessä pois lähetti Hannu kaksi uutta hevosta meille pohjoiseen. Katsotaan kuinka kauan ne täällä ovat, mutta tarkoitus on ajaa hevosille voimaa tauon aikana”, kertoo Ville Nisonen.

    Rovaniemen raviradalla sijaitsevassa tallissa kuutta hevosta valmentavalle Ville Nisoselle yhteistyö Hannu Hietasen kanssa on mieluisaa.

    ”Suomenhevosille on sen verran heikosti kilpailumahdollisuuksia pohjoisessa, että parempi siirtää ne etelämmäksi kilpailemaan. Täällä on kuitenkin tunnetusti todella mainiot olosuhteet valmentaa hevosia. Tämäkin talvi on tarjonnut lunta oikein riittävästi. Kovemmat pakkasjaksot ovat vähän häirinneet hevosen ajoa.”

    ”Sanoisin, että se on miehistynyt talven aikana.” Ville Nisonen

    Valmentamisen ohella hevosia kengittävä Nisonen keskittyy mieluummin suomenhevosiin lämminveristen sijaan.

    ”Toki Boden olisi suhteellisen lähellä lämminverisiä ajatellen. Haluan mieluummin panostaa suomenhevosten valmentamiseen, vaikka ne vähän suuritöisempiä ovatkin valmennuksellisesti. Olen tyytyväinen nykyiseen systeemiin, ja meillä on myös oma maapaikka. Sitä hyödynnämme kesäisin hyvinkin paljon hevosten valmennuksessa.”

    Viime vuonna Satakunta-ajossa hopeamitalin ottanut James on Ville Nisosen puolison Susanna Backin omistama ja kasvattama. Ville Nisosen mukaan ruuna on talven aikana voimistunut.

    ”Sanoisin, että se on miehistynyt talven aikana. Ei viime syksyn hyvät otteet tulleet meille täytenä yllätyksenä. James on tuntunut koko ajan lahjakkaalle hevoselle, mutta se menee koko ajan vähän puolivaloilla. Kun se ymmärtää täysin mistä ravihommassa on kyse, pitäisi sen edetä sarjoissaan aika pitkälle. Mielenkiinnolla seurataan viisivuotiskauden kulkua Jamesin osalta.”

    Lisää aiheesta
    • Hannu Hietasella on tallissaan useampi mielenkiintoinen suomenhevonen.

      Ravit | Satakunta-ajon hopeamitalisti palasi Hannu Hietasen talliin

      Tilaajalle
    • Hannu Hietasen valmennettavat ovat kilpailleet alkuvuodesta hienolla menestyksellä.

      Ravit | Hannu Hietaselle voitokas tulokas: ”Kyllä sillä on paljon juoksematonta rahaa radoilta”

      Tilaajalle
    • Juuriltaan eteläkarjalainen Ville Nisonen on kotiutunut napapiirille. Tallissa on mielenkiintoinen uusi nimi, Jetstream Rapida.

      Suomen pohjoisimmalle ammattivalmentajalle lisää tulivoimaa: talliin tuli Jetstream Rapida - ”Lähti kuin lentoon”

    Artikkelin aiheet
    Ville Nisonen
    Hannu Hietanen
    ravivalmennus
    suomenhevonen
    Rovaniemi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle