

Katja Melkon High on Pepper sai toisena hevosena kutsun toukokuun 10. päivä ajettavaan Vermon Finlandia-ajoon. Kahdeksanvuotias High on Pepper otti keskiviikkona Solvallasta jo kauden kolmannen voittonsa. Useamman vuoden Ruotsissa vaikuttanut suomalaisvalmentaja on tyytyväinen Finlandia-kutsusta.
"Hevonen oli keskiviikkona Solvallassa oikein hyvä. Vauhtia löytyi sekä alussa että lopussa. Mielenkiintoista nähdä kuinka kovaa High on Pepper juoksee uransa ensimmäisessä mailin lähdössä", Katja Melkko pohtii.
High on Pepperin ennätys 09,7a on täydeltä matkalta on toissa vuoden Sundsvall Open Trotista. Norjalaisen Tina Dale Brautin ja ruotsalaisen Staffan Uvabäckin omistaman ruunan vakio-ohjastaja on Jorma Kontio. Ohjastajalegenda painottaa High on Pepperin olevan muutakin kuin pitkien matkojen hevonen.
"Olen aina sanonut, että se on hyvä kaikkien matkojen hevonen. Keskiviikkona Solvallassa ruuna kiri viimeiset 700 metriä 07-vauhtia. High on Pepperin menossa oli jo kesän tuntua. Mukava tulla sen kanssa Vermoon”, Jorma Kontio iloitsee Vermon julkaisemassa tiedotteessa.

Finlandia-ajon ykköspalkinto on 100 000 euroa. Mailin matkalla ajettavan lähdön voittajalle on tarjolla paikka toukokuun viimeisenä päivänä Solvallassa ajettavaan Elitloppetiin.
Combat Fighter (Suomi) - valmentaja Antti Ojanperä
High on Pepper (Ruotsi) - valmentaja Katja Melkko