

Viimeksi Tapio Lehtorannan tilalla hevosia valmentanut Mika Taittonen siirsi hevosensa viime viikonloppuna Haimoon valmennuskeskukseen. Sohlbergin perheen Blue White Trottersin aikanaan Haimooseen rakennuttama valmennuskeskus siirtyi reilu vuosi sitten Jouni Järvensivun ja Lauri Haltian omistukseen. Uudet omistajat ovat ehostaneet sekä valmennuspaikkoja että kiinteistöjä. Taittonen on tyytyväinen valmennuskeskuksen tarjoamiin olosuhteisiin.
”Kyllähän tässä pitää mennä peilin eteen katsomaan, mikäli hevoset eivät kulje. Valmennuspaikkoja on pohjattu uudestaan ja niihin on laitettu uudet pintamateriaalit”, kiittelee Mika Taittonen.
Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin Saksassa vaikuttanut Taittonen on pyörittänyt omaa valmennustoimintaa Suomessa vuodesta 2007 lähtien. Tällä hetkellä valmennuksessa on viisi hevosta. Valmennettavien määrä lisääntynee lähiaikoina. Toimintaa ei ole kuitenkaan tarkoitus laajentaa laajamittaiseksi.
”Lähipäivinä ratkeaa muutaman mahdollisen uuden valmennettavan tulo. Minä toimin niin sanotussa vanhassa siittolan tallissa. Minulla on käytössä vajaa kymmenkunta karsinaa. Hevosmäärä ei nouse yli käytettävissä olevien karsinoiden. Tarkoituksena on pyörittää homma itsekseen ilman palkattua työntekijää.”
Taittosen mukaan paikan vaihdoksen syynä oli omalta osaltaan into kokeilla valmentamista uusissa valmennusolosuhteissa. Lehtorannan tilalla hän ehti toimia viitisen vuotta.
”Into syntyi samalla kun Haimoon omistajat kysyvät halukkuutta siirtää hevoseni heidän paikkoihinsa. Suorittaessani Ypäjän hevoskoulua olin Korven Pekalla harjoittelussa. Hänellä oli silloin hevoset Kylmälässä, mutta kävimme hiitillä hevosten kanssa useasti Haimoossa. Sen verran minulla on vanhoja muistoja Haimoosta. Hienoa päästä valmentamaan hevosia suomalaisittain legendaarisessa ravipaikassa.”
Pääosa Taittosen valmennettavista on nuoria hevosia. Tallin menestynein starttihevonen tällä hetkellä on lauantaina Vermon Pronssidivisioonafinaalissa (T75-6) starttaava Truedream A.F. (Maharajah). Syyskuun alussa ennätyksensä 11,9a juossut ruuna ei ole ollut parhaimmillaan kahdessa viimeisessä startissa. Toissa startissa valmentaja vaihtoi pumpulit korvatulppiin.
”Se kuuli Teivossa tulppien läpi liikaa lähtöhetkellä. Laukkahan siitä tuli. Viimeksi Vermossa hevonen oli nahkeampi. Se oli saanut kuitenkin olla helpommalla kotona, kun yritimme saada sen pysymään rauhallisena.”
”Viimeisissä harjoituksissa ruuna on taas tuntunut hyvälle. Ajamme kaviouran kunnon salliessa ilman etukenkiä. Se helpottaa ruunan liikkeitä.”