• Antti Lehtisalo hakee jatkokautta Hippoksen puheenjohtajana

    Antti Lehtisalo on halukas jatkamaan Suomen Hippoksen puheenjohtajana. Hän kuitenkin kaipaa myös uusia vastuunkantajia viemään suomalaista raviurheilua eteenpäin.
    Tilaajalle
    Antti Lehtisalo on toiminut reilut viisi vuotta Suomen Hippoksen puheenjohtajana. Jälkimmäinen ajanjakso alkoi vuoden 2023 alussa.
    Antti Lehtisalo on toiminut reilut viisi vuotta Suomen Hippoksen puheenjohtajana. Jälkimmäinen ajanjakso alkoi vuoden 2023 alussa. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset|Ravit
    3.9.202619:00
    Kaj Närhinen

    Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen puheenjohtajan Antti Lehtisalon kaksivuotinen kausi päättyy vuodenvaihteessa.

    Kahdessa eri jaksossa yhteensä reilut viisi vuotta puheenjohtajana toiminut Lehtisalo on kiinnostunut jatkamaan puheenjohtajana myös seuraavalla kaksivuotiskaudella. Puheenjohtajavalinta tehdään Hippoksen valtuuskunnan kokouksessa marraskuussa.

    Lehtisalo jättää kuitenkin portin auki uusille haastajille ja painottaa, ettei tarkempia keskusteluja jatkosta ole käyty esimerkiksi hallituksen sisällä.

    ”Olen valmis jatkamaan vastuun kantoa suomalaisen hevostalouden hyväksi, mutta toivotan tervetulleeksi myös uudet voimat päätöksentekoon”, Antti Lehtisalo pyörittelee sanojaan.

    Lehtisalo painottaa hevosalan kaipaavan yhteistä vastuunkantoa tulevien vuosien myllerrysten keskellä.

    ”Kaikkien alan toimijoiden on omalla panoksellaan osallistuttava vastuun kantamiseen. Meillä on edessämme haastavia vuosia”, hän alleviivaa.

    Puheenjohtaja viittaa toteamuksellaan ensisijaisesti Suomen pelimarkkinoiden siirtymiseen lisenssimarkkinoiden piiriin ensi vuoden heinäkuussa.

    Suomen Hippoksen ja ruotsalaisen hevospelijätti ATG:n yhteisyrityksen Hippos ATG oy:n on tarkoitus luoda pelimyynnillä tuottoja suomalaiselle hevostaloudelle.

    Antti Lehtisalo tiedostaa tulevien vuosien haasteet tulonmuodostuksessa. Hän on kuitenkin tyytyväinen, että tiistaina pidetyssä budjettiriihessä valtiovalta myönsi hevostaloudelle ensi vuodeksi 28 miljoonan euroa.

    Tänä vuonna vuonna ala sai rahoitusta reilut 32 miljoonaa euroa.

    Kuluvan vuoden tukisumma on suurempi kuin mitä viime vuoden budjettiriihessä hevostaloudelle osoitettiin.

    Hevostalous sai yksittäisiä lisäeriä rahoitukseensa viime vuoden lopulla.

    Antti Lehtisalo tunnetaan Ale-päätteellä nimettyjen lämminveristen kasvattajana. Kouvolassa asuva Lehtisalo on ammatiltaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnanjohtaja.
    Antti Lehtisalo tunnetaan Ale-päätteellä nimettyjen lämminveristen kasvattajana. Kouvolassa asuva Lehtisalo on ammatiltaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnanjohtaja. Kuva: Kari Salonen

    Antti Lehtisalo ei lähde arvailemaan mahdollisten lisätulojen mahdollisuutta tai suuruutta ensi vuoden osalta.

    ”Ne eivät ole meidän päätettävissä. Mahdolliset lisätuloerät menevät suurimmalta osin maa- ja metsätalousministeriön kautta”, Lehtisalo painottaa.

    Yksi olennaisin kysymys hevostalouden rahoituksen suhteen on kuitenkin siltarahoituksen suuruus tulevien vuosien ylimenokauden aikana.

    Maa- ja metsätalousministeriön valtiosihteeri Päivi Nerg kertoi aiemmin MT Hevosille, että hevostaloudelle on luvattu siltarahoitusta kyseiselle siirtymäkaudelle.

    ”Nämä siltarahat ovat kyllä hevosalan tiedossakin”, Päivi Nerg huomautti tuolloin.

    Antti Lehtisalo kuitenkin harmittelee, että siltarahoituksen määrää ei ole vielä lyöty lukkoon.

    ”Kyllähän tässä roikutaan vähän kuin tyhjän päällä. Pitää vaan jatkaa yhteydenpitoa päätöksentekijöiden suuntaan, jotta saadaan selvyys siltarahoituksen suuruuteen.”

    Lisää aiheesta
    • Maa- ja metsätalousministeriön valtiosihteeri Päivi Nerg on hevostalouden rahoituksen kannalta avainhenkilöitä.

      Ravit | Valtiosihteeri Päivi Nerg: ”Hevostaloudelle on rakennettu siltarahoitusta siirtymäkaudesta selviämiseen”

      Tilaajalle
    • Raviurheilu pyörii nykymallissa hevostalouden edistämiseen budjetoiduilla tukirahoilla. Tukimalliin mentiin vuonna 2016, kun Hippoksen peliyhtiö Fintoto sulautettiin RAY:n ja entisen Veikkauksen kanssa nykyiseksi Veikkaukseksi.

      Ravit | Hevosalalle luvattiin ensi vuodeksi neljä miljoonaa aiemmin pelättyä enemmän

    Artikkelin aiheet
    Antti Lehtisalo
    Suomen Hippos
    raviurheilu
    hevostalous
    puheenjohtaja
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle