

Hevosalan rahoitus muuttuu kesän 2027 rahapelialan lisenssimarkkinaan siirtymisen myötä. Päivi Nerg kertoo, että hevostaloudelle on luvattu siltarahoitusta kyseiselle siirtymäkaudelle.
”Nämä siltarahat ovat kyllä hevosalan tiedossakin”, Päivi Nerg huomauttaa.
”Siirtymäkauden rahoituksen määrä vuodelle 2027 ratkeaa hallituksen kehysriihessä 9.-10. syyskuuta. Tarve alan siirtymäkauden rahoittamiseksi on tiedostettu ja se tarve huomioidaan budjetissa. Luvut selviävät kehysriihessä.”
Siirtymäkausi tarkoittanee tässä tapauksessa ainakin ensi vuotta, jolloin 1. heinäkuuta rahapelaaminen Suomessa, mukana myös hevospelaaminen, siirtyy lisenssimarkkinaan. Lainsäädännön muuttuessa alan oman keskusjärjestön Suomen Hippoksen yhdessä Ruotsin ravi- ja rahapeliyhtiön ATG:n kanssa omistaman peliyhtiön on tarkoitus liikevoitollaan tuoda panoksensa hevosalan rahoitukseen.
Siirtymäaika voi, ainakin yleistä keskustelua ja verrokkeja seuraamalla, olla pidempikin, sillä uuden peliyhtiön lanseeraaminen asiakkaille ja pelijärjestelmän rakentaminen vie aikaa. Mallina Suomessa on Ruotsi ja siellä ATG.
Valtiovarainministeriö vastaa hallituksessa budjetista, mutta hevosalan etuja valvoo maa- ja metsätalousministeriö.