

Jalasjärveläinen Ville Koivisto on tehnyt nopean nousun Suomen lainaohjastajamarkkinoilla. Kaudella 2020 Koivisto, 32, ajoi kuusi voittoa ja vuotta myöhemmin 12 ykkössijaa. Vuonna 2022 Koiviston kauden voittomäärä oli jo 54, ja hänet palkittiin Ravigaalassa vuoden komeettana.
Viime vuonna Koivisto ajoi 52 voittoa, mutta tänä vuonna hän on ottanut taas selvän harppauksen eteenpäin. Voittoja on tältä kaudelta jo 75, ja myös kauden voittosumma on kasvanut viime vuodesta selvästi. Valtakunnallisessa ajajaliigassa Koivisto on viidentenätoista.
Tällä viikolla voittoja voi olla hyvinkin luvassa lisää. Koivisto ajaa tiistaina Jyväskylän Killerillä, torstaina Jokimaalla ja lauantaina Vermossa.
”Juuri yksi päivä mietin, että vielä muutama vuosi sitten soittelin valmentajille ja kysyin saisinko ohjastaa heidän hevosellaan. Nyt olen saanut paljon vakioasiakkaita ympäri Suomen, ja siitä täytyy olla todella kiitollinen”, Koivisto toteaa nöyrästi.
Jalansija ohjastajamarkkinoilla ei ole tullut ilmaiseksi, vaan Koiviston työmaana tosiaan on käytännössä koko Suomi. Esimerkiksi Rovaniemelle Koiviston kotoa on matkaa yli 500 kilometriä suuntaansa.
”Ammatinvalintakysymyshän tämä on, ja esimerkiksi Rovaniemelle lähdetään yhdessä Niko Jokelan kanssa. Ei onneksi tarvitse ajella yksin.”

Vaikka Ville Koivisto on ajanut tällä kaudella jo yli 600 starttia, lainaohjastaminen ei ole hänen koko työnkuvansa.
”Käyn pari kertaa viikossa ajoapuna nimenomaan Jokelan Nikon tallilla. Lisäksi kengittelen jonkin verran, eli kyllä päivät saa kulumaan sujuvasti”, Koivisto naurahtaa.
Tiistaina Killerillä Ville Koivistolla on vain yksi ajokki, T5-pelin toisessa kohteessa starttaava Profaria. Tarmo Tiaisen valmennettava on Koivistolle tuttu ajokki, sillä hän voitti sillä kesäkuun alussa 5000 euron arvoisen stayer cupin finaalin. Ohjastaja on varovaisen toiveikas, vaikka hevonen palaa neljän kuukauden kilpailutauolta.
”Profar on oikein kyvykäs hevonen, ja Tarmon tuntien se tulee tauolta hyvässä kunnossa. Lähden ihan mielelläni ajamaan vaikka vain yhtä hevosta, kun se on hyvä”, Koivisto toteaa.
Torstaina Rovaniemellä Koivisto ajaa kilpaa neljällä hevosella. Paras menestyssauma on ravien päätöslähdössä starttaava Krista Kivilompolon valmentama Eau du Noix.
”Se on ollut oikein hyvä kahteen viimeiseen ajamaani voittoon. Ruunan pitäisi samanlaisena ollessaan olla lähellä voittoa Rovaniemellä”, Koivisto olettaa.
Lauantaina Vermossa Koivisto ajaa kahdella suomenhevosella. Sekä kolmannessa T75-kohteessa starttaava Äksöni että T75-pelin päätöskohteessa mukana oleva Uhmapeli ovat esittäneet hyvää virettä viimeisissä starteissaan. Petri Klemolan tallin Uhmapeli voitti joulukuun alussa tasapääjuoksun jälkeen juuri Ville Koiviston ohjastamana.
Takarivin toiseksi sisin lähtörata pronssi- vastaan hopeadivisioonan finaalissa ei ole ohjastajan mukaan hullumpi paikka kiihdyttää matkaan.
”Ruuna oli Oulussa tosiaan oikein hyvä, ja tuostahan ollaan heti toisella radalla. Porukka on kova, mutta kyllä ainakin hyvään sijoitukseen on mahdollisuudet.”
Antti Mahlamäen valmentama Äksöni starttaa lauantaina tammadivisioonan finaalissa. Koivisto on ajanut valtaosan hevosen kauden starteista, ja muun muassa Äksönin kaikki kauden kolme voittoa ovat hänen käsialaansa.
”Äksöni ei ole lainkaan hullumpi hevonen lauantain lähtöön. Kumpikin Vermon ajokeistani on potentiaalisia menestyjiä.”

Ville Koivisto on menestynyt tänä vuonna todella mainiosti isänsä Olavi Koiviston valmentamilla Tuisku-Tailla ja I.P. Kisalla. Hän ei kuitenkaan ota kunniaa isänsä hevosista, jotka ovat voittaneet tällä kaudella yhteensä kolmetoista kertaa.
”Isä tekee kaiken työn hevosten kanssa”, Ville Koivisto painottaa.
”Minä kengitän silloin tällöin hevoset, ja toki ajan mielellään kilpaa niillä. Kumpikin on nyt jäänyt talvitauolle. Niiden pitäisi menestyä myös ensi kaudella, ja erityisesti I.P. Kisan tulevaisuus on mielenkiintoinen. Se on kuitenkin vasta viisivuotias.”
Olavi Koivisto tunnetaan paitsi taitavana valmentajana, myös melko aktiivisena kauppamiehenä. Ville Koivisto kertoo, että hän ei olisi yllättynyt, vaikka isänsä menestyshevoset eivät ensi kaudella olisi enää perheen käsissä.
”Isällä on aina ollut kaikki hevoset kaupan. Tosin viime aikoina hevoskauppa ei ole tainnut ylipäätään käydä kovin vilkkaana”, hän kuitenkin huomauttaa.