
Suomessa vierailee tällä viikolla yksi legendaarisimmista raviohjastajista kautta aikojen. ”The Bionic Man” Tim Tetrick on jo lyönyt ennätyksen toisensa jälkeen Amerikan kärryurheilussa. Hän voi lyödä ”kaiken uusiksi”, jos jatkaa nykytahtiaan.
Hän on ohjastanut jo lähes 11 500 voittoa Pohjois-Amerikan kaviourilla. Palkintorahaa hänen ohjastamilleen hevosille on kertynyt uran aikana 217 miljoonaa dollaria.
Euroopan aktiivinen ykkösnimi Jorma Kontio, 66, lähestyy 11 000 voiton rajaa juuri nyt.
Vasta 38-vuotiaana hän on rahatilaston kaikkien aikojen kolmas ja voittotilaston kahdeksas.
”Olen ollut onnekas – taidosta en tiedä”, Tetrick toteaa. ”Olenkin sanonut, että valitsen onnekkuuden ennen taidokkuutta seitsemän päivää seitsemästä.”
Tim Tetrick syntyi 38 vuotta sitten hevosperheeseen maatilalle Geffissä Etelä-Illinoisissa. Kylä on tyypillistä Yhdysvaltojen Keskilänttä laajoine viljelyksineen. Se sijaitsee reilun neljän tunnin ajomatkan päässä Chicagosta jokseenkin suoraan etelään.
Isä Tom Tetrick on ohjastanut yli 1 000 voittoa kaviourilta. Pikkuveli Trace on ylittänyt 5 000:n voiton rajan, ja isoveli Tom valmentaa 20 hevosta Illinoisissa.
Menestysohjastajan The Bionic Man -lempinimi viittaa lonkkien tekoniveliin. Synnynnäisen vian vuoksi hänen molemmat lonkkansa leikattiin kesken menestyksekkäimmän uran vuosina 2008 ja 2013.
”En ole koskaan halunnut tehdä mitään muuta”, edelleen kiltin maalaispojan oloinen mies virnistää.
”Niin pienestä kuin muistan, halusin päästä kärryille, ja kilvanajo oli alusta saakka ajatuksena."
"Tietenkin oma perhe on muuttanut asiaa, enkä enää kierrä aivan yhtä paljon kuin ennätysvuosina. Vuonna 2009 ajoin 362 päivänä kilpaa. Saatoin ajaa kolmella eri radalla samana päivänä", hän jatkaa.
Tetrick kokee olleensa onnekas terveydestään. "Koetan syödä terveellisesti, mutta kuntosalit olen toistaiseksi jättänyt muille. Nyt ymmärrän, etten tule ajamaan maailman tappiin asti. Meillä on kotona omia hevosia, ja varmasti keksin tekemistä sitten, kun en enää ole huipulla.”
Vajaan viikon mittainen matka Suomeen ja Lappiinkin kielinee Tetrickin muutoksesta. Hän ajaa lauantaina Rovaniemellä kilpaa uudessa ohjastajakilpailussa Arctic Horse Racessa, mutta muu matka sujuu turistina Ashley-vaimon kanssa.
”Tartuimme tilaisuuteen hanakasti. Isot kisat Pohjois-Amerikassa ovat ohi tällä kaudella. Toki voisin ajaa joka päivä kilpaa jossain, mutta tämä tuntui hauskalta. Lapsemme tosin tulivat kateellisiksi, kun näemme joulupukin. Heillä ei ollut koulun takia mahdollisuutta lähteä mukaan. ”
Kuluva vuosi on ollut Tetrickin uralla poikkeuksellinen. Hän on muun muassa päässyt ohjastamaan maailman parasta peitsaria uusiseelantilaista Shartin N:ää, joka meni tammojen absoluuttisen ME:n 06,4 elokuussa. Vielä paremmaksi asian tekee se, että hän omistaa osan tammasta.
”Se on varmaankin viiden parhaan peitsarin joukossa kautta aikojen – ehkä jopa paras. Tamma siirtyi 2018 `downunderista´ USA:aan. Se siirtyi myös amerikkalaisomistukseen, ja sain tilaisuuden ostaa pienen osuuden. Tarina on ollut kaiken kaikkiaan uskomaton. Toivottavasti se valitaan vuoden hevoseksi", hän juttelee.
"Minulle on aivan sama, onko hevonen peitsari vai ravuri, kunhan se menee kovaa. Kotonamme oli enimmäkseen peitsareita, mutta ehkä kaikkein hienoin tunne on ajaa oikein taitavaa ravuria täyttä vauhtia Lexingtonin The Red Mile radalla."
Katso MT Ravinetistä videohaastattelu: Tim Tetrick Helsingissä – "otan loman kannalta"