
Keskustelu Porin kaviouran kunnosta viime lauantain raveissa on käynyt kuumana niin ravien aikana kuin vielä useampi päivä ravien jälkeen. Suomen Hippoksen raviurheilujohtaja Jari Haanniemi on harmissaan viime lauantain tapahtumista kaviouran suhteen. Hän korostaa hevosen hyvinvoinnin olevan aina ykkösasia raviurheilussa.
”En ollut itse paikan päällä Porissa, ja toki mielipiteet Porin kaviourasta vaihtelivat aktiivien välillä”, Haanniemi pohjustaa. ”Tuomaristo oli kuitenkin antanut mahdollisuuden valmentajille jättää pois hevosensa kaviouran takia ilman seuraamuksia. Sellaista päätöstä ei tehdä syyttä.”
Haanniemen mukaan Hippos edellyttää radoilta vastuullisuutta hevosystävällisen kaviouran tekemisestä raveja varten, eikä kaviouran hoidossa säästäminen ole oikea paikka hakea säästöjä.
”Kaviouran hoito on jatkuva prosessi, jossa pitää pystyä toimimaan muuttuvien sääolosuhteiden mukaisesti. Tarkoituksenani on käydä läpi Porin kanssa lauantain tapahtumat. Oletusarvo Hippoksen suunnalta on ratojen käyttävän tarpeellisen määrän resursseja hevosystävällisen kaviouran aikaan saamiseksi.”
Suomen Hippos saa suurkilpailuvalvojaraporttien kautta tietoa kaviouran kunnosta ravien jälkeen. Suurkilpailuvalvoja keskustelee ohjastajien ja valmentajien kanssa rataolosuhteista. Haanniemi korostaa kuitenkin Hippoksen ja ratojen pyrkivän ennakoimaan mahdollisia ongelmia ravien järjestämisessä.
”Sääennusteiden luvatessa haasteellisia olosuhteita, olemme luonnollisesti tiiviisti yhteydessä ravit järjestävään rataan.”