• Arto Hammar sivussa radoilta niskavaivan takia

    Salolaisvalmentaja on ollut viime viikot sivussa radoilta niskaongelmien takia.
    Arto Hammar on ajanut urallaan yli 900 voittoa.
    Arto Hammar on ajanut urallaan yli 900 voittoa. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    10.10.202216:00
    Ville Toivonen

    Urallaan yli 900 voittoa ohjastanut Arto Hammar, 61, on totuttu näkemään sekä omien valmennettaviensa, että esimerkiksi Pohjoismaiden Mestaruudessa viime viikonloppuna startanneen menestysori Sheikin rattailla. Viime aikoina Hammaria ei kuitenkaan ole näkynyt kilvanajossa, ja myös tulevana lauantaina hänen valmentamansa Häyrilän Heron ohjissa on Arto Laaksonen.

    ”Niska on jo pitkään vaivannut aika ajoin, ja nyt se on taas ottanut jostain nokkiinsa”, Arto Hammar selvittää. ”Siellä on tulehdus, joka teetti välillä tasapaino-ongelmiakin. Täytyy taas kuntouttaa sitä, mutta ei tästä pitkää taukoa tule. Nämä ovat jo tuttuja juttuja.”

    Hammarin mukaan hän on kärsinyt erilaisista niskaongelmista ainakin parikymmentä vuotta.

    ”Kulumaa on todettu kauan aikaa sitten, mutta sellainenhan ihminen tahtoo olla, että kun saa kuntoutettua vaivan paremmaksi, sen meinaa taas unohtaa. Koko ajan pitäisi pitää huolta itsestään, kun työnteko hevosten kanssa on kuitenkin helposti yksipuolista.”

    Paluu radoille kuitenkin on tapahtumassa jo lähiviikkoina.

    ”Pikkuisen mietin jo, että ajaisinko Lahdessa lauantaina itse kilpaa, mutta päädyin kuitenkin olemaan vielä ajamatta. Kotona olen kyllä ajanut hevosia ja puuhannut kaikenlaista muutakin”, Arto Hammar kertoo.

    Artikkelin aiheet
    Arto Hammar
    ravivalmennus
    niskavaiva
    hevosurheilu
    toipuminen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle