• Pappahevosen ihmeellinen pelastus – hevonen taisteli tuntikausia ojassa hengestään

    Haapasalon tilalla Keski-Suomessa koettiin maanantaina kauhun hetkiä, kun iäkäs Odi-hevonen oli jäänyt selälleen ojaan.
    Tilaajalle
    Odi-hevonen oli pulassa maanantaina. Vaikka pelto oli kuiva, se lällyyntyi nopeasti.
    Odi-hevonen oli pulassa maanantaina. Vaikka pelto oli kuiva, se lällyyntyi nopeasti. Kuva: Henna Ristonmaa
    MT Hevoset|Hevoset
    24.6.202614:25
    Miia Lahtinen

    Tilanne paljastui, kun Kuusassa sijaitsevan tilan emäntä Jaana Ristonmaa lähti maanantaina neljältä, tuntia tavallista aikaisemmin, tyttärensä Jenni Hirvosen kanssa hakemaan ratsastuskoulun hevosia laitumelta.

    Laidun on neljän hehtaarin kokoinen, ja yleensä hevoset tulevat portille huutamalla. Vielä paria tuntia aiemmin kaikki hevoset oli nähty, mutta nyt Jenni sanoi: ”Äiti, meiltä puuttuu yksi hevonen.”

    20-vuotias, valjakossa ja kouluratsastuksessa kilpaillut pappahevonen Odi ei ollut missään.

    Ruunaa alettiin etsiä huoli mielessä, sillä hevosen epäiltiin menehtyneen itsekseen, niin kuin joskus käy.

    Kun Jaana Ristonmaa lopulta näki hevosen maassa vatsa ylöspäin, hän ensin kääntyi pois.

    ”Soitin Jennille, että löysin, mutta tää on kyllä kuollut”, hän kertoo.

    Seuraavaksi hän soitti miehelleen Seppo Hirvoselle, että tule hakemaan tämä traktorilla.

    Vasta sen jälkeen hän huomasi, että hevonen haukkoi henkeään suun kautta ja yritti aukaista toista silmää.

    Ruuna ei ollut kuollut, vaan se oli jumissa ja kyllä kuolemaisillaan. Se oli todennäköisesti piehtaroidessaan kääntynyt selälleen ojaan ja jäänyt siihen kiinni. Hevosen ponnistellessa oja oli alkanut syventyä ja upottaa.

    Kolmeen pekkaan Odi saatiin kellautettua rintansa päälle, niin että sen henki alkoi kulkea.

    Ristonmaa kertoo, että oja oli alkujaan todella lyhyt ja pieni, ja sen tarkoitus on vain johdattaa sadevesiä eteenpäin. Noin 40 senttiä syvän ojan yli ihminen saattaa astua, eikä sitä pidetty millään muotoa vaarallisena.

    Mutta siihen Odi oli jäänyt. Jälkien perusteella lauman muut seitsemän ruunaa olivat olleet ihmettelemässä, että mikä kaverilla on hätänä.

    Alussa hevosta nostettiin ihmis- ja traktorivoimin.
    Alussa hevosta nostettiin ihmis- ja traktorivoimin. Kuva: Henna Ristonmaa

    Pian paikalle saatiin pelastuslaitos liinoineen, mutta tilanne oli vaikea.

    Hevosen etuosaa saatiin nostettua, mutta takaosa oli uponneena maahan ja niin, että toisen takajalan asentoa ei tiedetty. Siksi hevosta ei uskallettu kellauttaa mihinkään suuntaan. Hevosen takaosaan ei myöskään saatu liinoja. Hevosta autettiin vetämällä silloin, kun se yritti ylös, ja välillä pidettiin taukoa.

    Lopulta parin tunnin uurastuksen jälkeen Ristonmaa päätti, että avuksi on otettava kaivinkone, vaikka hevonen saattaisi pelätä sen jyrinää.

    Hevosen silmät peitettiin takilla ja korvat tukittiin. Sitten kaivurilla kaivettiin ensin maata hevosen edestä pois, ja siirrettiin hevosen toiselle sivulle estämään keikahdusta. Lopulta uskallettiin tehdä niin, että maalla täytetyllä kauhalla nostettiin hevosta takapuolesta eteenpäin.

    Se toimi, eikä viisas Odi lopulta säikkynyt kaivuria yhtään. Hyvin pian voitiin ottaa silmien peitteet pois. Ristonmaa toteaa, että hevonen tuntui koko ajan ymmärtävän, että sitä autetaan.

    Odi ei säikkynyt kookasta traktoria.
    Odi ei säikkynyt kookasta traktoria. Kuva: Henna Ristonmaa
    Ison kaivurin kanssa oli oltava todella varovainen.
    Ison kaivurin kanssa oli oltava todella varovainen. Kuva: Henna Ristonmaa

    Kun hevonen lopulta saatiin kuivalle pellolle, paikalla oli jo kaksi eläinlääkäriä, jotka hoitivat ruunaa Laukaan klinikan Tiina Eskosen ohjeilla. Se sai kipulääkkeitä, nesteitä tipan kautta, B-vitamiinia sekä heti penisilliinikuurin. Toisen silmän luultiin puhjenneen, mutta siinäkin oli lopulta vain haava sekä turvonnut vilkkuluomi.

    Hevonen huilasi tunnin pellolla, sitten se nousi ylös ja lähti kävelemään kohti tallia.

    ”Siinä oli suojelusenkelit matkassa! Se olisi ehtinyt kuolla jo siinä tapauksessa, että olisimme hakeneet hevoset tunnille normaaliin aikaan viideltä”, Ristonmaa pohtii.

    Paikalla oli kaksi eläinlääkäriä, joilla oli kokeneen eläinlääkärin ohjeet hevosen hoitamiseen.
    Paikalla oli kaksi eläinlääkäriä, joilla oli kokeneen eläinlääkärin ohjeet hevosen hoitamiseen. Kuva: Henna Ristonmaa
    Jaana Ristonmaa kertoo, että Odi saa vieläkin tärinäkohtauksia, mutta muuten se voi hyvin.
    Jaana Ristonmaa kertoo, että Odi saa vieläkin tärinäkohtauksia, mutta muuten se voi hyvin. Kuva: Henna Ristonmaa

    Ihmisiä ja koneapua oli hyvin paikalla, ja hevonen itse ei vaikeuttanut asiaa.

    ”Vanhat hevoset ovat niin viisaita! Se ei riehunut yhtään, vain yritti ylös ja lepäsi aina välillä”, Ristonmaa kuvaa.

    Tiistaina hevonen kävi klinikalla, ja silmänkin paraneminen vaikuttaa lupaavalta.

    Ristonmaa toteaa, että kun ison hevoslauman kanssa elää, pitää olla tyytyväinen sellaiseen päivään, kun ei tapahdu mitään.

    ”Kaikki on mahdollista”, hän huokaa. ”Mutta Odin päivät eivät vielä olleet luetut.”

    Lisää aiheesta
    • Kiipeliin joutunut hevonen oli juuttunut laitumella mutaan. Kuvituskuva, ei liity tapaukseen.

      Eläimet ja kasvit | Hevonen juuttui juhannusaattona mutaan Kontiolahdella

    • Pelastuslaitoksella oli maanantain ja tiistain välisenä yönä poikkeuksellinen tehtävä. Kuvituskuva.

      Hevoset | Pelastuslaitos pelasti Vappu-tamman öisestä joesta

    • Miika Åfelt menetti parhaan työvaljakkonsa. Arkistokuva.

      Hevoset | Hyinen Aurajoki vei hevosmetsurin parhaan työvaljakon

    Artikkelin aiheet
    hevosen pelastus
    Odi
    Haapasalon tila
    Keski-Suomi
    eläinten pelastaminen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle