

Per Nordströmin Önas Prince avaa kuusivuotiskautensa lauantaina Halmstadissa kolmantena T75-kohteena ravattavassa kultadivisioonassa. Lähes seitsemän miljoonaa kruunua tuottaneen nelivuotiskauden jälkeen viisivuotiskausi reilun 1,3 miljoonan kruunun ansioilla oli numeroiden valossa pettymys. Per Nordström on analysoinut talven aikana tallin ykköshevosen otteita viisivuotiskaudella.
”Elitloppet-finaalissa loppukaarteen laukkaan paloi todella hyvä sijoitus. Se harmitti heti lähdön jälkeen todella paljon. Toisaalta jos hevonen oli normaalia kevyemmällä laitolla lähellä voittoa Elitloppet-finaalissa, on meillä alkavalle kaudelle todella hyvät lähtökohdat”, Nordström summaa.
Per Nordströmin mukaan Önas Princeä ei valmennettu ennen viisivuotiskautta yhtä paljoa kuin aiemmin. Oriin siementä pakastettiin neljävuotiskauden jälkeen. Valmentaja halusi suojattinsa olevan heti viime keväänä hyvässä iskussa.
”Ei olisi ollut siitosoriille kovin hyvää mainosta, jos ori olisi ollut tukkoinen ja ravannut kankeasti kevään ensimmäisissä starteissa. Valmensin sen takia oritta maltillisemmin kotona. Olisimme voineet jatkaa kilpailemista viime syksynä pitempään hevosen puolesta. Halusimme kuitenkin kerätä siementä tulevalle siitoskaudelle talteen hyvissä ajoin”, selvittää Per Nordström.
Maltillisempi valmentaminen näkyi valmentajan mukaan kauden aikana. Elitloppetin jälkeen ori ei ollut kesän starteissaan aivan valmentajansa mieleinen. Vaisuimmat esitykset Önas Prince teki Kouvolan Kymi GP:ssä sekä viisivuotiaiden EM-lähdössä Vincennesissä lokakuussa. Per Nordströmin mukaan ulkona valtaosan elämästään eläneellä Önas Princellä oli ongelmia viettää yönsä vierastallissa.
”Hevonen ei viihtynyt ollenkaan vierastallissa sen enempää Kouvolassa kuin Ranskassakaan.”
”Meillä kaikki hevoset ovat valtaosan vuorokaudesta katoksillisissa ulkotarhoissa. Hevonen ei viihtynyt ollenkaan vierastallissa sen enempää Kouvolassa kuin Ranskassakaan.”
Kuluneena talvena Önas Princeä on valmennettu tiukemmin. Vaikka hevonen ei ole huippuunsa viritetty ennen Halmstadin kauden avausta, ei valmentaja olisi yllättynyt suojattinsa voitosta. Edes seitsemäs lähtörata lähtöauton takana ei harmita ohjastaja-valmentajaa. Ori kilpailee lauantaina ilman kaikkia kenkiä ja jenkkikärryillä.
”Lähdöstä tuli oikein hyvätasoinen. Mukana on monta mielenkiintoista hevosta, mutta luulen meidän saavan kuitenkin johtopaikan haltuumme. Önas Princen pitäisi pystyä juoksemaan lauantaina 11,0-vauhtia läpi 2140 metrin matka. Luulen meidän olevan melko lähellä voittoa silloin. Yksi oljenkorsi meillä on vielä käyttämättä kauden kovimpiin koitoksiin. Emme ole vielä käyttäneet vedettäviä korvatulppia.”
Önas Princen alkukauden päätähtäin on toukokuun viimeisenä sunnuntaina ravattava Elitloppet. Kevään startit palvelevat Solvallan kilpailua. Elitloppetin jälkeen kesän kilpailut ovat Nordströmin mukaan hieman auki.
”Ajetaan toki Halmstad ensin, ja mietitään sitten kevään startteja. Copenhagen Cup toukokuussa tuntuisi sopivalle lähdölle ennen Elitloppetia. Heinäkuun lopulla ravattava kotiradan Hugo Åbergs Memorial on myös tärkeä lähtö meille.”
Puolitoista viikkoa ennen Hugo Åbergs Memorialia Mikkelissä ravattava St Michel -ajo kiinnostaa tiukasta aikataulusta huolimatta Per Nordströmiä. Önas Princeä on talven aikana tarkoituksella totutettu olemaan pitempiä aikoja sisällä tallissa.
"Minua kiinnostaisi todella paljon nähdä kuinka kovaa Önas Prince menisi Mikkelissä mailin.”
”Olemme pyrkineet opettamaan oria tallissa olemiseen ihan ulkomaan kisoja silmällä pitäen. Vaikka St Michel -ajo ja Hugo Åbergs Memorial ovat melko lähekkäin, minua kiinnostaisi todella paljon nähdä kuinka kovaa Önas Prince menisi Mikkelissä mailin. Tiukennetun valmennuksen avulla hevosen pitäisi pystyä tekemään täysipainoisempi kausi.”

Etelä-Ruotsissa hevosia valmentavalla Per Nordströmillä on viime vuosina ollut myös mielenkiintoisia suomalaisasiakkaita. Hän menestyi suomalaisen Garde Hästar AB:n omistamalla Islay Mist Sisulla äärimmäisen hyvin sen kaksi- ja kolmevuotiskausilla. Nyt viisivuotias tamma ansaitsi jo päättyneellä urallaan yli 3,3 miljoonaa kruunua. Huipputamma Grand Diva Sisun Per Nordström taas myi Einari Vidgrén Oy:lle, jonka omistuksessa ja Nordströmin valmennuksessa se voitti arvostetun StoSprintern-kilpailun.
Per Nordströmillä ja Vidgrénin perheen yhteistyö jatkuu. Nordströmin valmentamat ja Vidgrénien omistamat kolmevuotiaat Kaffe Latte Sisu (Southwind Frank) ja Elegant Jet (Donato Hanover) ovat avanneet uransa lupauksia herättävästi. Kaksivuotiaana molemmat starttinsa voittanut Italiassa syntynyt Elegant Jet avaa kautensa muutaman viikon sisällä Åbyssa. Kaffe Latte Sisu ehti jo avata kolmevuotiskautensa Jägersrossa maaliskuun alussa. Lähtölaukan jälkeen ori kulki hyviä vauhteja maaliin asti.
”Kummallakin on tarkoitus kokeilla ikäluokkalähtöjä. Toki hevosten ehdoilla mennään. Elegant Jetillä Italian kilpailut eivät ole täysin poissuljettuja. E3 on kummallakin Vidgrenin kolmevuotiaalla kauden ensimmäinen tavoite.”