• ”Elämä voi olla ihan ohuen langan varassa” – vakava sairauskohtaus sai Pauli Raivion hidastamaan, mutta ei lopettamaan hevosten valmentamista

    Alkuvuodesta tullut aivoverenvuoto säikäytti menestysvalmentaja Pauli Raivion, ja sai synkätkin ajatukset liikkeelle. Hankasalmelainen jatkoi toivuttuaan hitaammalla tahdilla. Mutta hyvä hevonen sytyttää edelleen ravivalmentajan sieluun liekin.
    Tilaajalle
    Pauli Raivio iloitsee toipumisestaan. Nykyelämään mahtuu paljon mieluisia asioita.
    Pauli Raivio iloitsee toipumisestaan. Nykyelämään mahtuu paljon mieluisia asioita. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    13.9.202608:00
    Markku Lindström

    ”Elämä voi olla ihan ohuen langan varassa. Kyllä sairaalassa näki kaikenlaista. Toiset ei pystyneet syömään, toiset ei liikkumaan. Kiitollinen voi olla omasta toipumisesta.”

    Pauli Raivio, 66, on toipunut tammikuussa saamastaan aivoverenvuodosta verrattain hyvin. Kesällä rasituksen yhteydessä hän huolestui oireistaan.

    ”Lämmin ilma ja heinätyöt aiheutti päässä tuntemuksia, mutta syksypuolella vihlomiset ovat hävinneet. Kun ihmiselle sattuu tällaista, kyllä sitä vaan alkaa miettimään.”

    Raivio pitää selvänä, että alun perin aivoverenvuodon aiheutti viime syksynä sattunut onnettomuus, jossa hankasalmelainen putosi kaatuvan hevosen kyydistä ja satutti päätään.

    ”Se näkyi tutkimuksissa. Täytyy myöntää, ettei kypärä ollut silloin päässä, vaikka pitäisi olla. Tästä lähtien en lähde pihasta hevosen kanssa lippahattu päässä.”

    Raivio kertoo, että toipumisen jälkeen valmennustoiminnan laajuutta oli säädettävä jaksamisen rajoihin.

    ”Ilman tätä aivoverenvuotoa varmaan viisi tai kuusi hevosta olisi ollut hyvä, mutta nyt kolme valmennettavaa on sopiva määrä.”

    Eläkkeellä olevan Raivion ei enää tarvitse repiä valmentamisesta tulosta ja elantoa. Elämä ei ole enää kiinni siitä, voittavatko omat hevoset.

    ”Nyt ollaan Ritvan kanssa eläkkeellä, ja lapsenlapset pyörii tuossa. Mukavaa elämää se on.”

    Tähen Toivomus oli Pauli Raivion elämän hevonen. Kuvassa hevonen valmistautuu vuoden 2019 kuninkuuskilpailuun. Tuloksena oli ravikuninkuus.
    Tähen Toivomus oli Pauli Raivion elämän hevonen. Kuvassa hevonen valmistautuu vuoden 2019 kuninkuuskilpailuun. Tuloksena oli ravikuninkuus. Kuva: Petteri Kivimäki

    Tahdin hidastamisesta kertoo myös kotitallissa olevien karsinoiden määrä. Raivio kertoo, että pätkäistyn tallin kapasiteetti on sama kuin homman alkumetreillä 1980-luvulla.

    ”Se oli aluksi viiden hevosen talli. Välissä siihen mahtui neljätoista hevosta, mutta nyt jälleen viisi. Eli ympyrä sulkeutuu.”

    Pauli Raivion valmentamat hevoset eivät ole vielä tällä kaudella startanneet kertaakaan. Sunnuntaina tähän tulee muutos, kun Raivion valmentama Villisisu starttaa Hankasalmen Varnes-Hippoksella paikallisraveissa.

    Kolmivuotias Villisisu osallistuu vähän tienanneiden tasoitusajoon vanhempia hevosia vastaan. Raivio ei ota asiaa niin vakavasti, vaan haluaa osallistua oman kylän paikallisraveihin.

    ”Käydäänhän sitä muutenkin harjoittelemassa. Ja kun Henri Bollström tulee Suurosen hevosten kanssa, niin hän saa ajaa. Jos ammatti-ihmisellä olisi jotain neuvottavaa varsasta”, Raivio suunnittelee.

    Raivio innostuu, kun puheeksi tulee Villisisun olemus. Hän kutsuu hevosta kaikin puolin lahjakkaaksi.

    ”Minulla on Villisisusta kovat odotukset. Talvella kun olin sairauslomalla, en antanut sitä pois. Se oli kolme kuukautta ajamatta, mutta on kesällä ottanut kovasti kiinni sitä. Se on hyvällä tolalla. Ainoa vaiva tällä hetkellä on, kun kaikki maitohampaat ei lähde itsekseen. Mutta niistä on tuskin ensi vuonna haittaa.”

    Raivio on valmentanut vuosien mittaan monia huikeasti menestyneitä ravihevosia. Ravikuningas Tähen Toivomus, Visul, Ellin Sisu ja Tuisku-Topi kuuluvat menestyshevosten pitkään listaan.

    Joillakin menestyshevosillaan Raivio on aloittanut starttaamisen jo kolmivuotiaana. Villisisuakin saatetaan vielä nähdä isommissa tehtävissä tänä syksynä, mutta ei välttämättä.

    ”Varmaan tämä terveysjuttu sen teki, että mikään pakko ei ole.”

    Pauli Raivio tuulettaa Vale-Ellin Pikkukunkun voittoa Jyväskylässä 2024.
    Pauli Raivio tuulettaa Vale-Ellin Pikkukunkun voittoa Jyväskylässä 2024. Kuva: Elina Paavola

    Raivio valmentaa edelleen ikäluokkansa huippuhevosta Vale-Elliä. Seitsemänvuotias menestyjä starttasi viimeksi suomenhevosten Derbyssä reilut kaksi vuotta sitten.

    Raivio elättelee vielä toiveita hevosen paluusta radoille, mutta kutsuu tilannetta ikäväksi.

    ”Vale-Elli loukkasi itseään pariin kertaan astutuspukilla, eikä olla saatu sitä vielä sellaiseksi kuin tarvitsee. Kaikenlaista on koitettu. Oli ajatuksia, että Kuninkuusravien jälkeen ajettaisiin koelähtö. Mutta ei se vielä ollut sellainen, että olisi ollut valmis.”

    Vaikka pakon tunne on paljolti poistunut Raivion harteilta, hän myöntää tilanteen vaivaavan. Tosiasia on myös, että tulevat ajat ratkaisevat oriin tulevaisuuden.

    ”On siitä sellaista stressiä, että tuo hevonen olisi riittänyt vielä aika pitkälle. Tuleva syksy ja talvi kertovat kaiken. jos sitä ei saada kuntoon, se saa jäädä siitoshevoseksi. Vale-Ellille syntyi 26 varsaa tänä kesänä. Hyvällä prosentilla tiinehdytti ja sai hyvät tammat.”

    Raivio on kokenut urallaan poikkeuksellisen vahvaa menestystä, mutta myös takaiskuja. Kaikkein raskain menetys oli Tähen Toivomuksen kuolema suolitukokseen yhdeksänvuotiaana. Edellisen vuoden 2019 ravikuningas ehti juosta urallaan yli puolen miljoonan euron tienestit.

    ”Kerran ihmisellä voi olla sellainen hevonen. Siinä hevosessa oli vielä eroa muihin käytöksessä ja työkaverina. Se antoi niin paljon, ja siihen tuli kaikki se kiintymys. Ei sitä voi rahalla mitata. Sen mukana tuli vielä hyviä ystäviä.”

    Suomenhevosten nykyinen kärki kirvoittaa menestysvalmentajalta kommentin. Rivien välistä Raivio antaa ymmärtää, ettei kaikkien huippuhevosten kerääntyminen yhteen talliin ole välttämättä huippuraviurheilulle hyväksi.

    ”Ykkössarjalaisia ei ole kuin kourallinen, ja nekin on Ojanperällä kaikki”, Raivio naurahtaa.

    Raivio pohtii vielä tekevänsä varsan omiin ja perheen tarpeisiin.

    ”Tytär ja vävy tykkää hevosista. Kyllä minä yhden varsan tässä vielä syöttelisin. Jos suvussa on innostusta, niin kyllä sitä pitää vielä jatkaa.”

    Lisää aiheesta
    • Pauli Raivio on yksi viime vuosien menestyneimmistä suomenhevosvalmentajista.

      Ravit | Pauli Raivio kiittää suomalaista terveydenhuoltoa: "Kaikki sujui nopeasti ja ammattimaisesti”

    • Petri Laineen silmäterä Parvelan Retu otti odotetusti paikkansa nelivuotiaiden isäoritilaston kärjessä.

      Hevoskasvatus | Nelivuotiaiden suomenhevosten isäoritilasto: Parvelan Retu aloitti ennätyslukemin

      Tilaajalle
    • Vale-Elli voitti Henri Bollströmin ohjastamana Pikkukunkun kotiratansa Killerin kuninkuusraveissa vuonna 2024.

      Ravit | Vale-Elli keskittyy tällä kaudella vain kilpailemiseen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Pauli Raivio
    ravivalmennus
    aivoverenvuoto
    suomenhevonen
    raviurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle