

Pauli Raivion Vale-Ellin (Ellin Sisu) viimeisin startti on vuoden 2024 Derbystä, jossa ori oli kolmas. Viime kauden Vale-Elli keskittyi siitokseen, mutta se oli tarkoitus nähdä kilparadoilla melko nopeasti siitoskauden jälkeen.
Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos.
”Loppukesästä se ei oikein halunnut hypätä keinosiemennyspukille, ja oriin toisesta sisäreidestä löytyikin repeämä. En tiedä, tuliko vamma siitoshommissa vai riehuiko se eläväisenä kaverina tarhassa. Varmasti vamma kuitenkin vaikutti myös hyppyhaluihin”, Pauli Raivio kertoo.
Tällä hetkellä Vale-Ellin tilanne on hyvä. Lihasvamma on parantunut, ja hevosta on päästy liikuttamaan viime viikot. Pauli Raivio toteaa, ettei syksyn toipumisloma välttämättä sattunut huonoon saumaan.
”Syksyn treeniolosuhteet olivat sen verran haasteelliset, että ei suuremmin harmittanut jättää ajolenkkejä väliin Vale-Ellin kanssa. Viimeiset pari viikkoa on ollut oikein hyvät talviset olosuhteet, ja toivottavasti päästään talven aikana jäällekin treenaamaan. Katsellaan koelähtöä sitten joskus keväämmällä.”
Uransa 21 startista 16 voittanut Vale-Elli on ansainnut palkintorahoja lähes 190 000 euroa. Vuonna 2019 ravikuninkuuden Tähen Toivomuksella voittanut Raivio suhtautuu realistisesti suojattinsa tulevaan kauteen.
”Tarjolla on vain avoimen tason lähtöjä, ja tuleva kausi voi hyvinkin mennä totutellessa isojen poikien vauhteihin. Mutta jostakin meidän on aloitettava”, hän summaa.
Vale-Elli astui viime vuonna 39 tammaa. Alkavalla kaudella sitä ei käytetä siitokseen.
”Jos kaikki siis menee suunnitellusti”, Raivio täsmentää. ”Jos jotakin takapakkia tulee, sitten siitostouhuja tietysti katsotaan uudelleen.”
Pauli Raivio on tyytyväinen suojattinsa viime kaudella saamaan tamma-ainekseen.
”Siinä oli useampi tosi hyvä tamma. Jos ei noista aineksista tule hyviä varsoja, vikaa on oriissa”, Raivio kiittelee.
”Vale-Ellin kanssa on tarkoitus palata siitosorihommiin vasta sitten, kun nähdään, antavatko tänä vuonna syntyvät varsat aihetta siitosuran jatkamiselle.”
Vaikka tälle kaudelle ei vielä ole suuria toiveita, Pauli Raivio intoutuu silti vertaamaan Vale-Elliä aiempaan huippuhevoseensa Tähen Toivomukseen.
”Se teki kahdeksanvuotiskaudella ison hyppäyksen kehityksessään, ja voitti sinä vuonna ravikuninkuudenkin. Vähän elättelen toiveita, että Vale-Elli voisi tehdä vuoden päästä samanlaisen ison loikan eteenpäin.”
Vuosikymmenten tuomalla kokemuksella valmentaja painottaa Vale-Ellin tehneen jo nyt äärimmäisen hienon kilpailu-uran.
”Vaikka se ei enää juoksisi yhtäkään starttia, on se kai jättänyt jo jonkinlaisen jäljen suomalaiseen raviurheiluun. Noin paljon juostua rahaa tuohon starttimäärään ja 16 voittoa on minusta hyvä suoritus.”

65 vuotta viime joulukuussa täyttänyt Raivio on vähentänyt hevosmääräänsä huippuvuosista. Valmennuslistalla on neljä hevosta. Tämän lisäksi tallista löytyy muutama nuorempi varsa.
”Ei minulla ole enää suurempia tavoitteita raviurheilun suhteen. Ajelen pari-kolme hevosta päivässä ilman suurempaa kiirettä. Alkuun teki pahaa nähdä tyhjiä karsinoita tallissa, mutta nyt olen todella tyytyväinen päätökseen vähentää hevosmäärää. Kunhan oma terveys pysyisi tällaisena, niin mielellään ainakin seuraavat kymmenisen vuotta mentäisiin tällä tahdilla.”
Yksi nuoremmista varsoista on kolmevuotias Ellin Sisun jälkeläinen Villisisu. Orivarsan emä on ennätyksen 22,4a juossut Härmän Aurora. Valmentaja on selvästi tyytyväinen kovasukuisen varsansa edesottamuksiin.
”Kyllähän tässä vielä vähän toiveita olisi saada uusi mukava kilpahevonen. Vaikea sanoa vielä mitään kolmevuotislähdöistä. Edetään kaikessa rauhassa sen kanssa.”