

Harva urheilulaji on Suomessa henkilöitynyt yhteen ihmiseen yhtä vahvasti kuin kouluratsastus – suuren yleisön silmissä varmasti ratsastusurheilu ylipäätään – henkilöityy Kyra Kyrklundiin. Viisissä olympialaisissa ratsastanut ja kisoihin peräti kahdeksan kertaa valittu Kyrklund on ollut suomalaisen ratsastusurheilun kasvot jo yli 40 vuotta.
Viime viikolla Kyrklund, 71, sai arvoisensa huomionosoituksen, kun hänet nimettiin Urheilugaalassa suomalaisen urheilun hall of fameen. Samalla ovenavauksella kunniakerhoon nimettiin tennispelaaja Jarkko Nieminen, hiihtäjä Marjo Matikainen-Kallström, nyrkkeilijä Olli Mäki ja squashpelaaja Sami Elopuro.
”Kaikkein kivointa on, että ratsastusurheilu on ensimmäistä kertaa katsottu urheiluksi. Moni on katsonut meitä vähän alaspäin, että hevoset ovat urheilijoita ja me ollaan hyvän näköisiä silinterissä ja frakissa”, Kyra Kyrklund kuvailee nauraen.

Kyra Kyrklund on tehnyt kansainvälisen huippu-uran paitsi ratsastajana, myös valmentajana. Kyrklund perusti 1970-luvulla Helsingin Ruskeasuolle Helsingin Kilpatallin, joka tarjosi ponnahduslaudan koko seuraavalle kouluratsastajasukupolvelle sekä ratsastajana että valmentajana.
Kyrklund on asunut jo yli 30 vuotta ulkomailla. 1990-luvun alussa hän muutti Ruotsiin ja saman vuosikymmenen loppupuolella Englantiin, jossa pyörittää omaa valmennuskeskustaan puolisonsa Richard Whiten kanssa.
”On ihmeellistä, että monet tunnistavat Suomessa vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeen”, Kyra Kyrklund hämmästelee.
”Tietysti ratsastus on isoa ja moni on ratsastanut, ja ehkä he seuraavat ratsastusta vähän toisella tavalla kuin muita lajeja, vaikka olisivat itse lopettaneetkin.”
Oma kilparatsastusura on ohi, mutta valmennustyö kansainvälisellä huipputasolla jatkuu. Kyrklundin nykyisistä valmennettavista suurin tähti on tanskalainen Cathrine Laudrup-Dufour, joka saavutti viime vuonna MM-kisoissa kaksi henkilökohtaista hopeamitalia ja joukkuekultaa. Lisäksi Kyrklund valmentaa Portugalin maajoukkuetta.
”Vaikka olisi kuinka hyvä valmentaja, muutosta ei tehdä vuodessa. Jos haluaa tehdä jossakin maassa muutosta, aikaa tarvitaan kymmenen vuotta”, Kyrklund kuvailee.
”Eri ratsastajat ja valmentajat sopivat yhteen. Voi olla hyvä ratsastaja ja hyvä valmentaja, mutta jos he eivät puhu samaa kieltä, siitä ei tule ikinä mitään.”
Kyra Kyrklund haki nuorena itse oppinsa Saksasta ja Ruotsista.
”Jokaisen valmentajan täytyy löytää oma juttunsa”, hän pohjustaa.
”Ruotsissa ja Saksassa oli vahvat traditiot, ja heillä ajateltiin, että me ollaan parhaita, näin tehdään ja piste. Meillä Suomessa ei ollut sellaista traditiota tai kilpailua, vaan sain rauhassa oppia siihen, mitä tein. Yritin löytää eri systeemeistä parhaat puolet.”
Merkittäväksi hahmoksi valmennusurallaan Kyra Kyrklund nostaa urheilupsykologi Seppo Heinon, johon hän tutustui 1980-luvulla Olympiakomitean kautta.
”Seppo Heino puhui automatisoimisesta, eli siitä, kuinka monta kertaa joku asia pitää tehdä, että se tapahtuu automaattisesti. Ja myös siitä, kuinka monta kertaa menee opitusta asiasta pois oppimiseen.”
”Silloin ymmärsin, että en ollut huono opettaja sen takia, että en saanut oppilaitani kerralla muuttamaan kaikkia niitä asioita, jotka huomasin heidän tekevän väärin, eivätkä he myöskään ole sen takia huonoja oppilaita. Se teki minusta valmentajana paljon rauhallisemman ja analyyttisemman.”
Kyra Kyrklund painottaa toimivien kemioiden tärkeyttä sekä ihmisten kesken että ihmisten ja hevosten välillä.
”Eri ratsastajat ja valmentajat sopivat yhteen. Voi olla hyvä ratsastaja ja hyvä valmentaja, mutta jos he eivät puhu samaa kieltä, siitä ei tule ikinä mitään”, hän kuvailee.
”Minä valmennan aika paljon mielikuvien kautta, ja jos valmennettava ei näe asioita samalla tavalla, toimivaa kemiaa ei löydy.”
Entinen kouluratsastaja, nykyinen valmentaja.
Ikä 71. Kotoisin Helsingistä, asuu Englannissa puolisonsa Richard Whiten kanssa.
MM-hopeamitalisti vuodelta 1990 hevosella Matador II. Voitti samalla hevosella maailmancupin finaalin vuonna 1991.
Osallistunut vuodesta 1980 lähtien kaikkiin olympialaisiin joko ratsastajana tai valmentajana. Ollut olympialaisissa viides Moskovassa 1980 hevosella Piccolo, Soulissa 1988 hevosella Matador II ja Barcelonassa 1992 hevosella Edinburg.