• Hevosurheilussa on huipulle erityisen pitkä matka – ihminen ei riitä, tarvitaan myös hevonen

    "Nuorten tähtien kasvattaminen on siten myös avain lajin näkyvyyteen ja hyväksyttävyyteen yhteiskunnassa", kirjoittaa toimittaja Kaijaleena Runsten hevossivun kolumnissa.
    MT Hevoset
    26.7.202114:41
    Kaijaleena Runsten

    Tokiossa nähtiin olympia-areenalla tauon jälkeen suomalaisratsukko, kun Henri Ruoste kilpailee ruunalla Kontestro Db kouluratsastuksessa. Vaikka tie finaaliin jäi saavuttamatta, Ruosteen osaaminen ei voinut jäädä kenellekään epäselväksi. Hän säilytti ihailtavasti hermonsa, vaikka "Konsta" säikähti sadehupun peitossa olevaa kameraa ja sadetakkia päälleen juuri vetänyttä kuvaajaa. Jälkikäteen hän ei syytellyt hevosta eikä edes kameramiestä, joka tilanteen aiheutti, kuten Hevosurheilun haastattelusta selviää.

    On ilahduttavaa, että Yle näyttää olympiaohjelmissaan kouluratsastuksen lisäksi myös este- ja kenttäkilpailuista ainakin parhaita. Toki vielä kiinnostavampia ne olisivat, jos suomalaisedustusta olisi päässyt mukaan.

    Hevosurheilussa matka huipulle on erityisen pitkä. Tarvitaan paitsi osaavia urheilijoita myös laadukasta hevoskasvatusta ja -valmennusta. Hevosen kanssa toimiminen on silti aina arvaamatonta, kuten Ruosteen ja Konstan epäonninen kilpailusuoritus Tokiossa pahimmillaan osoitti.

    Suomalainen osaaminen lähestyykin maailman kärkeä monella mittarilla. Se näkyy niin, että Suomi saa järjestääkseen kansainvälisen tason kilpailuja. Tänne myös saadaan oikeita tähtiä kotimaisen yleisön nähtäväksi.

    Hevosopisto järjesti juhannuksen jälkeen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailut. Tapahtuma pidettiin harmillisesti yleisöttä, kun rajoitukset poistuivat vasta juuri kisojen alla.

    Viimeksi raviurheilun puolella nähtiin Mikkelissä maailman tämän hetken huippuravuri Face Time Bourbon ja juhannuksen Härmässä paras kylmäverinen Odd Herakles sai tiukan vastuksen H.V. Tuurilta. Yleisö vain jäi puuttumaan.

    Suomea on hevosmaana vahvistanut viime vuosina myös laadukas hevoskasvatus. Se tarkoittaa ratsastuksen puolella, että nuorilla urheilijoilla on mahdollisuudet työskennellä alusta asti huippua kohti hyvien hevosten kanssa.

    Ratsastuksen urheiluakatemia onkin käynnissä Suomen ratsastajainliiton ja Hevosopiston yhteistyönä. Tavoitteena on edistää nuorten lahjakkaiden ratsastajien polkua huippua kohti ja samalla tukea heitä opiskelussa johonkin ammattiin.

    Suomen Hippoksella on puolestaan aloitteleville ohjastajille kolme kilpasarjaa, joiden piiriin vuosittain valitut nuoret saavat myös opastusta ammattimaiseen toimimiseen lajissa.

    Poniraviurheilu voimistuu radoilla, kuten viikonlopun ponikuninkuusravit Vermossa osoittivat. Silti Suomesta puuttuu mahdollisuus päästä lajin alkuun esimerkiksi ravikoulun ponilla samaan tapaan ympäri maata kuin Ruotsissa tai niin kuin ratsastustalleilla pääsee lajiin kiinni koulun hevosella tai ponilla.

    Vaikka siis Vermossa on säännöllisesti toimiva ravikoulu ja Teivossa sellainen on aloittanut, niiden tunnettuus ei vielä ole edes omilla toiminta-alueillaan lapsiperheiden keskuudessa laajaa. Tämä työ vie aikaa ja samoja mahdollisuuksia tarvittaisiin muillekin radoille.

    Niin ratsastuksessa kuin raviurheilussa on tyypillisesti luotettu konkarien valovoimaan. Se ei enää riitä. Varsinkin joukkuelajeista nähdään, että lajien suosio rakentuu vahvasti yhteisöön, joka syntyy oman juniorityön kautta.

    Nuorten tähtien kasvattaminen on siten myös avain lajin näkyvyyteen ja hyväksyttävyyteen yhteiskunnassa.

    Kommenttia on täydennetty poniravikoulujen osalta 27.7. kello 9:32: kaksi kotimaista poniravikoulua on vasta alku.

    Lue myös:

    Kouluratsastaja Henri Ruoste ja Konsta parrasvaloissa Tokiossa lauantaina iltapäivällä − stewardi Pia Myrskog ahertaa kulisseissa läpi olympialaisten

    Olympiaratsastaja Henri Ruoste on myös ratsastuksen urheiluakatemian asiantuntija

    Artikkelin aiheet
    hevosurheilu
    ratsastus
    poniravit
    nuorten urheilukasvatus
    Henri Ruoste
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle