• Suomalaisten kimppahevonen tavoittelee isoa rahaa Australiassa − kasvattaja Katri Keränen toiveikkaana

    Australialainen raviurheilu kiehtoo suomalaista kasvattajaa Katri Kerästä. Kasvattajarahat maksetaan jokaisen startin jälkeen.
    Tilaajalle
    Hard Rock Angel on ehtinyt startata urallaan neljästi. Lauantaina tamma on uransa tähän mennessä kovimman tehtävän edessä.
    Hard Rock Angel on ehtinyt startata urallaan neljästi. Lauantaina tamma on uransa tähän mennessä kovimman tehtävän edessä. Kuva: Bianca Brehaut Design
    MT Hevoset|Ravit
    18.4.202410:30
    Kaj Närhinen

    MT Hevoset uutisoi kaksi vuotta sitten suomalaisen Katri Keräsen kasvatustoiminnasta Australiassa. Tuolloin Keränen oli myymässä kasvattamaansa tammavarsaa varsahuutokaupassa. Huutokaupassa ostajat eivät olleet halukkaita maksamaan Keräsen asettamaa tavoitehintaa.

    ”Olin etukäteen asettanut mielessäni 20 000 Australian dollarin vähimmäishinnan. Varsaa taidettiin huutaa 17 000 dollariin saakka”, muistelee Katri Keränen parin vuoden takaisia asioita.

    Kasvattaja ei jäänyt harmittelemaan varsan myymättömyyttä Nutrien Equine’s huutokaupassa.

    ”Jo ennen huutokauppaa minulle oli tullut kyselyitä kimpan muodostamisesta varsan ympärille. Kasasimme sitten melko nopeaan tahtiin kimpan tammavarsan ympärille. 14 osakasta on Suomesta ja kaksi Australiasta. Olen liisannut tamman kimpalle viisivuotiskauden loppuun. Itse en ole omistajana mukana, vaan toimin kimpan managerina eli sellaisena yhteyshenkilönä Australian suuntaan. Kimpan varsinainen vetäjä on Kirsi Mattila”, selvittää Katri Keränen.

    Australiassa on tapana nimetä varsat vasta huutokaupassa myymisen jälkeen. Nykyisin tamma tottelee nimeä Hard Rock Angel (Father Patrick).

    ”Huutokauppalähdöissä on hyvät palkintorahat tarjolla.”

    Nyt kolmevuotias varsa avasi kilpauransa kaksivuotiaana, ja lauantaina on ohjelmassa uran viides startti. Lauantaina klo 12 maissa Suomen aikaa Meltonin raviradalla ajettavassa Nutrien Equine Classic (3yo trotting fillies) -lähdössä Hard Rock Angel tavoittelee peräti 45 000 euron arvoista ykköspalkintoa. Lähtöön saavat osallistua huutokaupassa myytävänä olleet varsat.

    ”Huutokauppayhtiö kysyi huutokaupan jälkeen maksanko tamman mukaan kisaan. Huutokauppalähdöissä on hyvät palkintorahat tarjolla. Lauantainakin on ohjelmassa kummallekin sukupuolelle omat lähdöt niin kaksi- kuin kolmevuotiaille ravureille ja peitsareille. Näissä lähdöissä maksetaan lauantaina 1,25 miljoonan Australian dollarin (750 000 euroa) edestä palkintorahoja.”

    ”Ravit ajetaan paikallista aikaa vasta lauantai-iltana. Paikalliset omistajat menevät paikan päälle, ja saavat sitten raportoida sieltä suoraan.”

    ”Kaksivuotiskauden startit menivät asiallisesti.”

    Ravien neljäntenä lähtönä ajettavassa lähdössä Katri Keräsen kasvatti kiihdyttää matkaan lähtöradalta kolme valmentajansa Lisa Milesin ohjastamana. 2240 metrin matkalla ajettavassa lähdössä on mukana 12 hevosta. Paikallisen tavan mukaan puolet valjakoista starttaa eturivistä ja loput takarivistä.

    Vaikka Hard Rock Angel ei ole vielä avannut voittotiliään, on kasvattaja toiveikas tamman menestyksen suhteen lauantaina.

    ”Kaksivuotiskauden startit menivät asiallisesti. Ennen tämän kauden alkua tammalla oli ongelmia. Se tuli lauantain finaalin karsintaan sairastauolta, ja sijoittui neljänneksi. Toivotaan sen menneen eteenpäin saatuaan startin alle.”

    Katri Keränen (oik.) saa jännittää australialaisen kasvattinsa menestystä tulevana viikonloppuna. Yhdessä Mira Ruotsalaisen kanssa hän kasvattaa ravureita Suomessa.
    Katri Keränen (oik.) saa jännittää australialaisen kasvattinsa menestystä tulevana viikonloppuna. Yhdessä Mira Ruotsalaisen kanssa hän kasvattaa ravureita Suomessa. Kuva: Sanne Katainen

    Kärryurheilu on hyvässä nosteessa Australiassa. Katri Keräsen mukaan sekä nuorille että vanhemmille hevosille on tarjolla hyvin palkintorahoja maapallon toisella puolella.

    ”Aika näyttää kuinka Hard Rock Angel alkaa menestymään. Mutta vanhemmille hevosille on tarjolla säännöllisesti Group I tason -lähtöjä. Australiassa ei valmennusmaksut ole yhtä korkeat kuin vaikkapa Suomessa.”

    Keränen onkin jatkanut panostamistaan australialaiseen raviurheiluun. Hänellä on omistuksessaan kaksivuotias tammavarsa yhdistelmästä Hiding My Heart – Andover Hall.

    ”Sen omistan itse, ja sitten Hiding My Heartin seuraavan varsan kasvatan puoliksi tamman liisanneen kasvattajan kanssa.”

    ”Australialainen raviurheilu kiehtoo minua, ja totta kai jossakin vaiheessa on varmasti tarkoitus varsottaa myös kaksivuotiasta kasvattiani. Ajetaan sillä kuitenkin kilpaa ensin. Australiassa keskusjärjestö maksaa kasvattajarahat jokaisen ajetun startin jälkeen. Kasvattajarahan suuruus riippuu jonkin verran siitä, missä lähdöissä kasvatti juoksee.”

    Kasvattaja ei ole itse vielä päässyt paikan päälle näkemään kasvattinsa edesottamuksia Australian lähdöissä. Tavoitteena on kuitenkin lähteä Australian matkalle jossakin vaiheessa.

    ”Yrittäjänä työskennellessä on työkalenteri täynnä aika pitkäksi aikaa eteenpäin. Mahdollisia startteja ei tosiaan tiedä kovin paljoa etukäteen. Toiveissa olisi kuitenkin saada toteutettua Australian reissu jossakin vaiheessa.”

    Mira Ruotsalainen (vas.) ja Katri Keränen kasvattavat yhdessä ravurivarsoja Suomessa. Arkistokuvassa on heidän kasvattinsa Radioactive, joka myytiin myöhemmin Ypäjän huutokaupassa.
    Mira Ruotsalainen (vas.) ja Katri Keränen kasvattavat yhdessä ravurivarsoja Suomessa. Arkistokuvassa on heidän kasvattinsa Radioactive, joka myytiin myöhemmin Ypäjän huutokaupassa. Kuva: Sanne Katainen

    Myrskylässä vaikuttavalla Katri Keräsellä riittää myös seurattavaa suomalaisissa ravilähdöissä. Keränen varsottaa yhdessä Mira Ruotsalaisen kanssa Diva Hossia (Quite Easy).

    Tamman kolmevuotias esikoisvarsa The Pretender (Varenne) starttasi keskiviikkona Vermossa valmentajansa Kenneth Danielsenin ohjastamana. Tamma sijoittui illan kolmannessa lähdössä toiseksi. Danielsenilla on valmennuksessaan myös vuotta nuorempi veli Radioactive (Fabulous Wood).

    ”Nuorin sisarussarjasta, viime kesänä syntynyt Electrified (Djali Boko), on tarkoitus myös myydä. Ilmoitamme sen varsahuutokauppaan vanhempien sisarusten tapaan, mikäli emme saa sitä myytyä aiemmin.”

    Lisää aiheesta
    • Mira Ruotsalainen (vas.) ja Katri Keränen ovat molemmat kotoisin Kiuruvedeltä, mutta he tutustuivat vasta Myrskylässä.

      Hevoskasvatus | Hevosia Myrskylässä ja Australiassa ‒ maatilan emännät yhdistivät voimansa

      Tilaajalle
    • Katri Keräsen (vas.) ja Mira Ruotsalaisen kasvattama Radioactive myydään perjantain huutokaupassa numerolla 92. Kasvattajien toive olisi ollut myyntinumero huutokaupan keskivaiheilta.

      Hevoset | Varsahuutokaupassa ollaan jännän äärellä: ”Minulla jännitys alkaa aamulla herätessä ja jatkuu viimeiseen sekuntiin asti”

      Tilaajalle
    • Reilun vuoden ikäinen tamma (isä Father Patrick – emä Hiding My Heart) on myynnissä huhtikuun alussa pidettävässä näyttelyssä. Australiassa ostaja tyypillisesti nimeää vasta varsan.

      Suomalainen ravurivarsa kaupan Australian huutokaupassa – Katri Keränen kasvattaa kahdessa maassa

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle