• Iikka Nurmosen menestyjä puolentoista vuoden tauolta vappustarttiin

    Iikka Nurmonen kuuluu niihin valmentajiin, jonka tallilla kiristetään kilpailuruuvia kevään tullen. Vappuviikolla maaninkalainen tuo hevosiaan starttiin Jyväskylässä ja Oulussa.
    Tilaajalle
    God Knows juhlii Iikka Nurmosen ja Jenni Tuokon kanssa.
    God Knows juhlii Iikka Nurmosen ja Jenni Tuokon kanssa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    30.4.202614:45
    Markku Lindström

    Killerillä vappuaattona päähuomion varastaa God Knows, jonka edellisestä startista on jo pitkä aika. Neljä- ja viisivuotiaana sarjoissaan ripeästi noussut ruuna on viimeksi nähty startissa marraskuussa 2024.

    Iikka Nurmonen kuvailee, että hevoselle tullut vamma oli lähinnä olematon, mutta se ei lähtenyt paranemaan odotetusti. Ruuna sai vuorollaan huilia, ja sitä myös operoitiin muualta. Koelähdössä God Knows nähtiin maaliskuun lopulla.

    ”Oli tarkoituskin ajaa koelähdössä hyvin tasaisesti. Hevonen sai siitä tarvittavan ratahiitin. Koelähdön jälkeen ei ole tullut takapakkeja”, Nurmonen kertoo.

    Valmentaja korostaa, että God Knows on tällä hetkellä täysin terve. Aivan makeimmillaan se ei pitkältä tauolta voi luonnollisesti olla.

    ”Toivottavasti se nousisi tasolleen. Hevonen sai aikoinaan kehittyä starttien ja treenin myötä, eikä se tunnu kotona sen huonommalta nytkään. Treeniä on tiukattu entisestään.”

    Killerillä kilpailevista tallikavereista Orlando Madrik laukkasi tauolta paluussaan Kuopiossa. Nurmonen kertoo, että hevosella oli tuossa kisassa erilainen balanssi kuin viime kesänä. Tämä aiheutti kurveihin epävarmuutta.

    ”Viimeiseen kurviin ajettiin kovaa, niin tuli laukka. Palataan Killerillä viime kesän balanssiin. Se treenasi ennen viime starttia hyvin, ja on tuntunut ihan hyvältä nytkin. Onnistumista odotellaan, mutta ensisijaisesti halutaan mennä ravia.”

    Killerin kolmas hevonen on Oakbush, joka on aina pärjännyt ravia mennessään. Kauden avauksessa Kuopiossa napsahtikin voitto. Nurmonen oli jo ennen tuota starttia tyytyväinen ruunan treeniotteisiin.

    ”Se suoritti kisassa hyvin, eikä ongelmia ollut. Näihin sarjoihin hevosella pitäisi olla kykyjä. Vaikka kehityspotentiaalia on, ei siitä silti vielä hirveästi tiedä.”

    Endurance Boy sortui Lappeessa laukalle, mutta valmentajan luotto hevoseen ei horju.
    Endurance Boy sortui Lappeessa laukalle, mutta valmentajan luotto hevoseen ei horju. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Lauantaina Nurmosella on Oulussa yksi oman tallin hevonen. Endurance Boy oli Lappeen lauantailähdössä jo matkalla varmaan voittoon, kun lopussa hevonen herpaantui laukalle. Nurmonen kuvaa tapahtumaa molemminpuoliseksi työtapaturmaksi.

    ”Kun annoin hevosen rullata lopussa, se heitti liiankin vapaalle. Se oli molempien vika. Endurance Boy meni tosi helposti siihen asti. Se ei ollut väsynyt, eikä kaikki ollut pelissä. Harmitti, mutta se oli vain yksi lähtö.”

    Nurmonen kehui hevosta jo ennen Lappeeta, ja usko on vahva myös Oulussa ulkoradan lähtöpaikasta huolimatta.

    ”Lähtöpaikka on huono, mutta sieltä saa kiihdyttää ilman häiriöitä. Kyllä tuoltakin lähdetään varmaan ajamaan eteenpäin.”

    Nurmosen tallista löytyy useita laatuhevosia, joiden seuraavaa kilpailua odotetaan mielenkiinnolla. Kolmivuotiaana mainioita otteita esittänyt Unelmavävy olisi valmis starttiin, mutta sarjojen puolesta se ei ole vielä ajankohtaista.

    ”Kevään mahdollisiin lähtöihin joutuisi 60 metrin takamatkalle. Loppuvuodesta saa ajaa samalta viivalta samoja hevosia vastaan. Kauden aloitus voi mennä aina Pikkupelimanniin asti. Kaudesta tulisi pitkä, jos nyt olisi jo aloittanut. Hevonen treenaa hienosti, ja kaikki on hyvin.”

    Kurri Jari Boko näytti viime vuonna vauhtivarojaan useampaan otteeseen. Tammikuussa hevonen nähtiin kahdessa startissa, minkä jälkeen se jäi huoltotauolle.

    ”Hevosta hoidettiin tammikuun jälkeen. Se oli viimeiseen starttiin pettymys, ja sai huilata. Se tulee kyllä lähiaikoina jonnekin starttiin.”

    Loppuvuodesta Iikka Nurmosen valmennuslistalle siirtynyt Rekilammen Sauli on startannut viimeksi melko tarkalleen vuosi sitten. Nurmonen kertoo, että hevosta on valmennettu koko ajan, ja haastattelua ennen valmentaja oli juuri hionut oriin balanssia.

    ”Kunhan saadaan hevonen riittävän hyväksi, niin sitten aloitetaan. Vielä se ei ole ihan tulossa. Ei se ole suomenhevosilla aina niin yksinkertaista”, Nurmonen pyörittelee.

    Lisää aiheesta
    • Ossi Nurmosen tallista starttaa kaksi hevosta Lappeenrannan lauantairaveissa.

      Ravit | Ossi Nurmonen kovakuntoisen kaksikon kanssa Lappeeseen

      Tilaajalle
    • Endurance Boy odottelee Maaningalla leudompia kelejä ennen tositoimiin ryhtymistä.

      Ravit | Iikka Nurmonen intoilee syksyn hankinnastaan: ”Voittosummaansa nähden tosi hyvä hevonen”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Iikka Nurmonen
    hevonen
    ravikilpailu
    vappustartti
    Jyväskylä
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle