• 83-vuotiaan ohjastajansa Kuninkuusravien historiankirjoihin vieneen Virin Varpun ura on paketissa

    Vaikka Virin Varpun ura on ohi, sen 85-vuotias omistaja Juhani Heikkinen jatkaa raviharrastustaan.
    Juhani Heikkinen osallistui Virin Varpun kanssa kuningatarkilpailuun Kouvolassa 2023. Kaksikon kilpailu päättyi kahden osamatkan jälkeen. Juhani Heikkisestä tuli  Kouvolassa kautta aikojen vanhin ohjastaja kuninkuuskilpailujen pääkilpailuissa.
    Juhani Heikkinen osallistui Virin Varpun kanssa kuningatarkilpailuun Kouvolassa 2023. Kaksikon kilpailu päättyi kahden osamatkan jälkeen. Juhani Heikkisestä tuli Kouvolassa kautta aikojen vanhin ohjastaja kuninkuuskilpailujen pääkilpailuissa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    9.12.202507:00
    Kaj Närhinen

    Vuonna 2023 Kouvolan kuningatarkilpailussa mukana ollut Virin Varpu on päättänyt kilpauransa. Juhani Heikkisen omistama ja valmentama tamma kilpaili tällä kaudella vain kahdesti. Mikkelin toukokuinen startti jäi uran viimeiseksi.

    ”Virin Varpun jalkavamma osoittautui lopulta sen verran vakavaksi, että kilpaura päättyi tuohon kevään starttiin”, Juhani Heikkinen aloittaa.

    Vuoden ikäisenä Juhani Heikkisen omistukseen siirtynyt Virin Varpu juoksi urallaan 94 starttia, joista voittoja kertyi 13. Ennätyksensä 23,3a Virin Varpu juoksi voittojuoksussaan Mikkelissä heinäkuussa 2022.

    Koko uran voittosummaksi kertyi 62 100 euroa. Juhani Heikkinen harmittelee, että ura loppui turhan aikaisin.

    ”Eihän se ole kuitenkaan kuin 11-vuotias. Virin Varpu ei koskaan päässyt näyttämään ihan kaikkea osaamistaan. Lisäksi kuusi- ja seitsemänvuotiaana kilpaileminen oli katkonaistakin”, Juhani Heikkinen muistuttaa.

    Juhani Heikkinen ohjasti Virin Varpun kaikki kilpailut itse. Vuonna 2023 kuningatarkisaan osallistuessaan valjakko teki historiaa, sillä tuolloin 83-vuotiaasta Heikkisestä tuli kaikkien aikojen vanhin ohjastaja Kuninkuusravien pääsarjojen historiassa.

    Edellinen ennätysmies oli Matti Edvard Takala, joka vuonna 1951 kuninkuuskisassa ajaessaan oli 82-vuotias. Hänen ennätyksensä siis oli voimassa 72 vuotta.

    Juhani Heikkisellä on tällä hetkellä työn alla kuvassa olevan Virin Varpun nuorempi sisar.
    Juhani Heikkisellä on tällä hetkellä työn alla kuvassa olevan Virin Varpun nuorempi sisar. Kuva: Petteri Kivimäki

    Juhani Heikkinen astutti tammansa jalkavamman toteamisen jälkeen Joriinilla, mutta Virin Varpu ei tee esikoisvarsaansa ensi keväänä.

    ”Sitä siemennettiin pariinkin kertaan kesän aikana, mutta tamma ei jäänyt kantavaksi. Virin Varpu on nyt siskonpoikani tallissa Karstulassa. Astutushommia on tarkoitus kokeilla ensi keväänä uudella innolla.”

    Vaikka Virin Varpu ei enää ole Heikkisen omassa tallissa, 85-vuotiaan teräsmiehen raviharrastus kuitenkin jatkuu. Tällä hetkellä tallin ainoa asukas on Virin Varpun nuorempi sisar Virin Elli (Ellin Sisu). Lisäksi Heikkinen käy auttamassa tuttavansa varsan valmentamisessa.

    ”Ihan sopivasti tässä on minun ikäiselleni kaverille hommaa. Virin Elli tuli minulle kolmevuotiaana liki opettamattomana. Senkin takia sen raviura on ollut vähän myöhäistyyppinen.”

    Vuoden alussa voimaan tulevat uudet hevosenpitomääräykset aiheuttavat Juhani Heikkiselle päänvaivaa. Uusien määräysten mukaan hevosia ei saa pitää yksin.

    ”En oikein tiedä mitä tekisin hevosenpidon kanssa. Onhan minulle tarjottu hevosia ostettavaksi, mutta kun alkaa ikää olla sen verran paljon, hevosen pitäisi olla minun systeemeihini sopeutuva.”

    Lisää aiheesta
    • Juhani Heikkinen ohjasti uransa ensimmäisen ravilähdön 59-vuotiaana.

      Ravit | Virin Varpu palaa pitkältä toipumislomalta – nähdäänkö rattailla uusi ohjastaja?

      Tilaajalle
    • Ravit | Video: Virin Varpu valmistautui kuningatarkilpaan uimalla ‒ Juhani Heikkisestä tulee ennätysmies

    • Virin Varpu ja Juhani Heikkinen voivat olla mukana kuningatarkilpailussa ensi kesänä, jos kaikki menee suunnitellusti.

      Ohjelmat | MT Hevoset vierailee Juhani Heikkisen luona – ravihevoset ja valjakkokoirat ovat tuoneet menestystä kilpailuhenkiselle miehelle

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Juhani Heikkinen
    Virin Varpu
    kuningatarkilpailu
    Hevonen
    Hevoseläimet
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle