
Antti Ojanperän tiimillä pitää kiirettä. Valmentaja itse on matkaamassa viikonloppuna Göteborgiin, jossa hiljattain Suurmestaruuden voittanut Main Stage ottaa osaa perinteiseen Åby Stora Prisiin.
Ylivieskan ruunakunkkareissa voitosta taistelee suomenhevoshuippuihin kuuluva Stallone. Lisäksi Ojanperän tallista on erityisen vahva edustus lauantaisessa lämminveristen Malja-ajossa.
Main Stagelle Göteborgin suurkilpailussa juostava 3100 metrin matka sopii kuin nenä päähän. Jobinpostia tuli puolestaan rata-arvonnasta, joka osoitti yhdeksänvuotiaalle oriille eturivin uloimman lähtöradan.
”Hevosella on mennyt kaikki hyvin. Viikolla vielä laittelin kavioita. Mitään valittamista ei ole. Lähdettiin Jutan (Ihalainen) kanssa molemmat matkaan”, Ojanperä kertoo.
”Rataonni olisi voinut olla parempi, mutta se on mikä on. Toivotaan, että vähän olisi tuuria jossain kohtaa. Nähtäisiin, mitä voi tapahtua.”

Myös Stallonen valmistautuminen Ylivieskan kahden hiitin kisaan on sujunut kommelluksitta. Mikkelin loppusuoran laukkaan palanut kisa on taakse jäänyttä elämää, ja ruuna hakee tosissaan ruunakunkkareiden neljättä voittopokaalia.
”Kaikki on mennyt viime startin jälkeen mukavasti. Kävin keskiviikkona illalla vielä ajamassa ruunan. Kilpailun formaatti on ainakin ennen sopinut Stallonelle, ja pitäisi sopia vieläkin. Toivotaan, että hevonen on viikonloppuna huippuvireessä.”
Ruunakunkkarit kärsivät monen muun kisan lailla verenvähyydestä, sillä viivalle on saatu vain kuusi ruunaa. Ojanperä aprikoi, että vahva suosikkikaksikko Stallone ja Stumne Fyr on säikäyttänyt kilpakumppaneita.
”Ehkä nuo kaksi hevosta erottuivat liikaa ennakkoon ja karkottivat muita. Olen sitä mieltä, että tämmöiseen kilpailuun pitäisi lähteä rohkeasti mukaan. Toivotaan, että tämä jää sattumaksi. Toisaalta eihän huippuruunia tällä hetkellä määräänsä enempää ole.”
”Stumne Fyriä vastaan tulee varmaan tasainen matsi. En ole kuitenkaan sen kummemmin miettinyt asiaa.”
Myös lauantainen Malja-ajo kärsii osanottajien vähyydestä. Seitsemän hevosen joukossa on peräti kolme Ojanperän suojattia.
Yolo Savoylle on valikoitunut ohjastajaksi Elina Leinonen. Ojanperä toivoo, että nuoren kuskin nousuvire tarttuu hevoseenkin.
”Ohjastajissa ei ollut liikaa valinnanvaraa. Hienoa, että meillä on nuoria ja lahjakkaita naisohjastajia.”
Nyt rattailleen Tuukka Variksen saavalle Combat Fighterille jäi St Michelissä jossiteltavaa, kun se jäi viimeisessä kaarteessa väsyvän hevosen taakse nalkkiin. Ojanperä sanoo hevosen olevan edelleen kovassa kunnossa.
”Hevonen sai ottaa viikon verran Mikkelin jälkeen rennommin, mutta nyt sen pitäisi olla taas täydessä tällissä.”
Dozen Of Oysters jäi puolestaan epäonnisesti vaille kiritiloja Teivon Suurmestaruusajossa.
”Hevosella oli silloin hyvä päivänsä, ja se olisi ehdottomasti ollut mukana kamppailussa.”
Ojanperän tallissa on ollut myös vastoinkäymisiä. Viidellä voitolla uransa avannut nelivuotias Deckard ei ole kilpaillut kesäkuun jälkeen. Mielenkiintoista ja vahvaa oritta ei nähty myöskään Derbyn karsinnoissa.
Syy poissaoloon on tyly.
”Kesäkuisessa Kajaanin startissa ori ei voitosta huolimatta ravannut hyvin. Heti startin jälkeen hevosesta ei löytynyt mitään, mutta parin viikon päästä löytyikin polvesta sanomista. Hevoselle tehtiin jalkaoperaatio, ja valitettavasti sen kanssa palataan vasta ensi vuonna asiaan.”
Ojanperää harmittaa lupaavan hevosen vamma, mutta katse käännetään eteenpäin.
”Oli tämä pettymys ja kova isku itsellekin. Meillä oli vakaa aikomus mennä Derbyyn. Joskus nämä vaan menee näin. Nyt nuollaan haavat ja valmistaudutaan ensi kauteen”, Ojanperä päättää.