
Arvi Martikainen opiskelee tällä hetkellä kolmatta ja viimeistä vuotta Mäkelänrinteen urheilulukiossa. Ylioppilaskirjoituksia on edessä keväällä ja syksyllä. Martikainen uskoo, että ensi kesä tulee kulumaan Suomessa, mutta sitten kun valkolakki painuu päähän, on tarkoitus lähteä Saksaan ratsastamaan.
Kuten hevosalaa seuraavat tietävät, Martikaisen ensimmäinen hevonen, vanhempi herrashevonen Valko, ostettiin rahoilla, jotka alakouluikäinen Martikainen teki itse tekemillään ja myymillään koruilla ansaituilla rahoilla. Nykyään Martikaisella on elämässään kuusi hevosta, joista osa omilla kuluilla. Omia ovat tamma I. Termie R 3 ja sen viime kesän varsa Coru Ecanne Arvidson.
Enää Martikainen ei tee koruja. Sen sijaan hänen yrityksensä tarjoaa esimerkiksi motivaatioluentoja ja ratsastusvalmennuksia. Viime viikolla Martikainen puhui Kuhmoisissa lukiolaisille. Heidän pyynnöstään hän valotti myös elämäntapansa rahoittamista ja yhteistyökuvioita.
”Teen tosi paljon töitä ja pyrin tienaamaan mahdollisimman paljon rahaa, mutta ne menee hevosiin naps-naps-naps näin”, Martikainen napsutteli sormiaan.
Hänen nykyisessä toiminnassaan erittäin isossa roolissa ovat yhteistyökumppanit. Sopimuksia on monenlaisia ja monen laajuisia. Esimerkiksi Insinööriliiton kanssa on tehty kolmevuotinen sopimus. Myös rehu- ja varustehankinnat perustuvat kumppanuuksiin, ja pelkästään Martikaisen sponsorisatuloiden yhteisarvo on paljon enemmän kuin muutamia tuhansia euroja.
Martikainen toteaa, että yhteistyökumppaneiden löytämisessä auttoi, että hän oli heti pienenä normaalista suomalaisesta massasta erottuva yksilö: niittihattuinen, sinitukkainen poika, joka myi viiden euron koruja ja kertoi ostavansa niillä 10 000 euron hevosen.
Hänen mukaansa yrityksiltä löytyy kuitenkin halukkuutta sponsorointiin ja yhteistyökumppanuuksiin myös paljon pienemmälläkin näkyvyydellä, joten hän kannusti tukea kaipaavia nuoria urheilijoita ja muita tekijöitä olemaan aktiivisia yritysten suuntaan.
Samalla on ymmärrettävä, että kyse on isosta asiasta. Martikainen sanoo, että sopimukset edellyttävät häneltä edustamista joka ikinen päivä, joka ikisellä elämän alueella.
Varusteiden on oltava aina puhtaat ja siistit.
"Me olemme hevoseni kanssa kuin elävä mainos", Martikainen muistuttaa.
Yhdessä sopimuksessa lukee selvällä suomen kielellä, että mikäli Martikainen esiintyy julkisella alueella päihtyneenä tai muuten epäurheilijamaisesti, niin arvokkaat tuotteet lähtevät häneltä välittömästi.
”Mä en ole koskaan elänyt normaalin nuoren elämää, en käynyt yksissäkään kotibileissä, en juhlinut enkä rellestänyt huonokäytöksisesti, vaan yrittänyt olla aina edustavana”, Martikainen kertoo.
”Ei mulla ole ollut vaihtoehtoja.”
Se on ollut uhraus, mutta myös mahdollisuus.
”Ei mulla ole ollut vaihtoehtoja. 13-vuotiaana kysyin itseltäni, että olenko valmis tähän, ja halusin olla. Hevoset ovat se, mitä haluan tehdä, ja niiden rahoittamiseksi tämä on ainoa keino, jonka osaan. Tein raskaita valintoja, en elänyt normaalia nuoren elämää vaan edustin, olin asiallinen - ja saavutin tosi isoja asioita”, hän sanoo.
Tänä keväänä hänellä on kolme treenattavaa hevosta Orimattilassa, koulu Helsingissä ja koti Pukkilassa. On hevoset, yritys, joka vaatii päivittäistä somen tekemistä sekä koulu. Urheilijan olisi myös nukuttava.
”Minun on turha lähteä treeniin ja maksaa siitä 100 euroa, jos en ole nukkunut yhdeksää tuntia”, Martikainen huokaa. ”Jos rahalla voisi ostaa itselleen tunteja päivään, sijoittaisin siihen ja käyttäisin ne nukkumiseen ja panostaisin lisää kouluun.”
”Pitää olla varaplääni, jos halvaannut vyötäröstä alaspäin.”
Martikainen meni lukioon hienoilla papereilla, mutta lukion kanssa on ollut haastavaa. Sille on löytynyt myös syy, muukin kuin hevoset. Martikainen kertoo, että häneltä on tänä talvena diagnosoitu ADHD ja autismin piirteitä. Ne ovat aiheuttaneet ongelmia aikataulutukseen ja ajanhallintaan. Nyt Martikainen syö lääkkeitä, joilla on ollut iso positiivinen vaikutus päivittäiseen tekemiseen. Hevosten satulassa kirjainyhdistelmä ei ole häirinnyt koskaan, sillä siellä on oma toimiva logiikkansa, rauha ja keskittyminen.
Martikaisen vakaa ajatus on lähteä lukion ja kirjoitusten jälkeen Saksaan ja elättää itsensä siellä hevosilla.
”Haluaisin valmentaa, kilpailla, ratsuttaa ja kasvattaakin. Mutta tämä on riskialtis laji, jossa on loukkaantumisriski. Pitää olla varaplääni, jos halvaannut vyötäröstä alaspäin. Minua kiinnostavat myös personal trainerin työ ja itsensä kehittäminen siinä”, Martikainen kertoo.
”Ja sen voin sanoa, että en tule koskaan toimimaan minään muuna kuin yrittäjänä.”