• Hevosalan työllistävyys 6 500 henkilötyövuotta

    Juuri julkaistu hevosalan vaikuttavuusanalyysi hahmottaa alan taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä hyötyjä.
    Hevosala työllistää reilut 15 000 ihmistä, joista ison osan osa-aikaisesti.
    Hevosala työllistää reilut 15 000 ihmistä, joista ison osan osa-aikaisesti. Kuva: Antti Savolainen
    MT Hevoset|Hevoset
    3.3.202314:30
    Antti Savolainen

    Selvityksen mukaan hevosalan työllistävyysvaikutus on noin 6 500 henkilötyövuotta, mikä vastaa lähes Lapin matkailun työllistävyyslukua.

    Henkilötyövuosien perusteella hevosalalla tehdään paljon osa-aikaista työtä, sillä aiemmin hevosalan keskusjärjestöjen kokoamissa tunnusluvuissa alan on arvioitu työllistävän reilut 15 000 ihmistä.

    Selvityksen mukaan hevosten ylläpitoon liittyvät kustannukset luovat myös välillisiä aluetalousvaikutuksia, jotka ovat vähintään 274 miljoonaa euroa vuosittain.

    ”Tämän lisäksi hevosalan tapahtumat voivat tuoda paikkakunnille suuriakin rahasummia. Esimerkiksi Kuninkuusravit, viime vuoden suurin ravitapahtuma Euroopassa, toivat noin 10 miljoonaa euroa Forssan seutukunnalle”, raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippos ry:n toimitusjohtaja Minna Mäenpää kertoo tiedotteessa.

    Selvityksen mukaan hevosala vähentää ihmisten syrjäytymistä. Se myös lisää hyvinvointia saamalla ihmiset harrastamaan liikuntaa.

    ”Lajimme eivät katso ikää ja harrastajakuntamme edustaa laajasti eri ikäluokkia. Hevonen liikuttaa ja ylläpitää toimintakykyä myös vanhemmalla iällä”, Suomen Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto sanoo.

    Hevosalan vaikutus ulottuu selvityksen mukaan myös hiilensidontaan ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitoon.

    Vaikuttavuusanalyysin tilaajia ovat Suomen Hippos, Suomen Ratsastajainliitto sekä MTK. Sen toteutti Gaia Consulting.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle