
Hanna Lepistön valmennustallilla kulkee. Viime viikonloppuna Lepistöltä kilpaili Teivon Kuninkuusravien yhteydessä ajetuissa lähdöissä neljä lämminveristä, jotka kaikki voittivat lähtönsä.
Sunnuntaina Lepistön valmennettavista kilpaili Diamond Truppo, joka voitti kultadivisioona-lähdön vahvalla esityksellä. Tommi Kylliäinen ohjasti oriin ulkopareista näyttävään ja varmaan voittoon ajalla 12,4ake.
Kaksi päivää ennen Teivon-starttia Lepistö sanoi MT Hevosille toivovansa, että hevonen pääsisi mukaan Kymi GP:hen.
”Jos kaikki menisi hyvin, Kymi GP olisi kiva ajaa sen kanssa. Tasoltaan hevonen kuuluu siihen lähtöön.”
Nyt Lepistön toive toteutui. Oriin esitykset palkittiin kutsulla Kymi GP:hen.
7-vuotias Diamond Truppo oli mukana Kymi GP:ssä jo kaksi vuotta sitten ja sijoittui neljänneksi.
Italiassa syntynyt Diamond Truppo on kilpaillut 58 kertaa ja voittanut 20 kertaa. Sen voittosumma on 475 952 euroa ja ennätys 9,6aly.
Diamond Truppo on viides Kymi GP:hen kutsuttu hevonen. Aiemmin kutsun ovat saaneet Massimo Hoist, Jax Journey, Combat Fighter ja Luke The Spook.
Kymi GP ajetaan Kouvolan raviradalla lauantaina 22. elokuuta.