

Eläinlääkäri Kimmo Lampinen, 63, irtisanoutui Hippoksen työstään keväällä ja viimeinen työpäivä oli viime viikon alussa. Lampinen on vajaat pari vuotta myös ollut kolmevuotiaan Dramaqueen Gardenin amatöörivalmentaja Vermossa. Aiemmin Lampinen toimi parikymmentä vuotta kunnaneläinlääkärin toimessa Pirkanmaalla.
Mies ja hevonen elävät muutosten aikaa. Ensi viikolla lauantaina Dramaqueen Gardenilla on edessä 24 000 euron ykköspalkinnon Tammakriteriumin finaali, sen jälkeen molemmilla muutto Tampereelle ja valmentajan työurakin ainakin Suomen Hippoksessa on siis päättynyt.
”Ei tässä ole ehtinyt tuntua oikein miltään kovin dramaattiselta”, Kimmo Lampinen pohtii.
”Tuntuu kuin olisi lomalla. Hevosihmisen lomailu on tietysti tallilla oloa, joten ei siinä isoa muutosta ole. Nyt arvelen, ettei minulla ole mitään varsinaisia töitä edessä. Tuntuu, että töitä on tehty riittämiin. Haaveilen jostain ulkomaan ekskursioista, Amerikkaan tai Ranskaan lähinnä, mutta ei siinäkään ole mitään selvempää suunnitelmaa.”
”Kun en itse osaa ohjastaa, niin on hyvä että on vakiokuski, jolta saa suoran palautteen.”
Dramaqueen Garden jäi keulasta eilen illalla Teivossa niukasti kakkoseksi omassa Tammakriteriumin karsinnassaan, mutta edessä on yhtä kaikki finaali puolentoista viikon päässä.
”Dramaqueen Garden tekee aina parhaansa, eikä tuossa esityksessä ollut toivomisen varaa. Callela Estelle tuli tosi lujaa ja meni vain ohi. Toivon finaaliin, että Dramaqueen pysyy samalla hyvällä tasolla ja saa jonkinlaisen juoksun. Tammat ovat nyt tasaisia ja päivän vire sekä juoksunkulku ratkaisevat nyt tilanteen.”
Kari Venäläinen on ohjastanut kaikki Dramaqueen Gardenin startit.
”Ajattelemme asioista Kallen kanssa samalla tavalla. Kun en itse osaa ohjastaa, niin on hyvä että on vakiokuski, jolta saa suoran palautteen. Kuski, joka on sitoutunut projektiin.”
”Tähtäin on asetettu viisivuotiskaudelle Arvid Åvallin Tammaderbyyn. Ja siihen, että saataisin kunnon monen vuoden ura tehtyä tammalle. Kengät voidaan riisua ehkä siellä Tammaderbyssä sitten, vaikka en usko siitä tulevan kovin suurta pykälää hevosen vauhteihin.”

Kimmo Lampinen on viime vuodet ollut espoolainen ja vermolainen, mutta Tampereelle muutto on hänelle paluu kotiin.
”Sikäli on harmi lähteä Vermosta, että tässä on hyvät paikat valmentaa ja yhteistoiminta Marinka Salmisen sekä tallin väen kanssa on ollut ihanteellisen saumatonta. Ei ole haitannut, jos olen välillä poissa. Muu perhe asuu Ylöjärvellä, joten muutto sinne on selvä. Nuorin tyttäristä jatkaa koulua Helsingissä, mutta pärjää jo omillaan.”
Mitä Hippoksen vuosista jäi mieleen?
”Oli hieno tehdä yhdessä työkavereiden kanssa asioita rakkaan lajin eteen. Koko lajille toivon työskentelyä yhteisen hyvän eteen ilman taka-ajatuksia. Kaikki ovat jostain kotoisin ja on paikallisia intressejä, mutta nyt varsinkin pitäisi pystyä ajattelemaan kokonaiskuvaa raviurheilussamme. Maailma on muutenkin jotenkin kurjassa vastakkainasetteluiden tilassa tällä hetkellä. Toivon yhteisymmärrystä hevosihmisten kesken.”
Tammakriterium ja Suurmestaruus, joiden karsinnat ajettiin eilen illalla, kilpaillaan lauantaina 10. elokuuta Teivossa kello 14 alkavissa raveissa.
Korjattu 31.7. kello 13.00: Nuorin tyttö käy koulua Helsingissä, ei Tampereella.
1 One Of, valmentaja Hannu-Pekka Korpi
2 Ginza, Pekka Korpi
3 Callela Estelle, Markku Nieminen
4 Grace Evo, Rainer Lindberg
5 Adele Eastwind, Tapio Perttunen
6 Dramaqueen Garden, Kimmo Lampinen
7 Rajani Roof, Markku Nieminen
8 Fabiana Hoist, Jukka Hakkarainen
9 Daisy Garden, Markku Nieminen
10 Mogan Sunset, Joni-Petteri Irri
11 Chanelle, Tapio Perttunen
12 Kylie Hoss, Tapio Mäki-Tulokas
1 Jason’s Camden, valmentaja Christa Packalén
2 Crepe Match, Harri Koivunen
3 Global Withdrawl, Matias Salo
4 Run For Royalty, Pekka Korpi
5 Corazon Combo, Pekka Korpi
6 Condor Bar, Henna Halme
7 EL Jetpack, Pekka Korpi
8 Farzad Boko, Antti Ala-Rantala
9 Quite A Lover, Anne Kangas
10 Time Match, Markku Nieminen
11 Skyfall Shine, Markku Nieminen
12 Xet Diablo, Mika Kattelus