

Esa Heikkisen valmentamaa Julminia (Viesker) ei ole nähty kilparadoilla sitten viime vuoden heinäkuun. 12-vuotiaan oriin kaksi viimeisintä starttia päättyi voittoihin, mutta sen jälkeen astuivat kuvaan jalkavaivat. 22,1a-ennätyksinen Julmin oli ilmoitettu lauantaiksi Kokemäelle starttiin, mutta kauden avaus siirtyy tulevaisuuteen.
”Melkein kaikki tallin hevoset ovat kuumeessa, ja nyt jää sitten muiltakin hevosilta koelähtöä ja startteja välistä. Julmin ei ole vielä kipeä, mutta tauti vaikuttaa tosi ärhäkälle. Emme missään nimessä halua riskeerata tartuttamalla tautia muihin raveissa olijoihin, sillä eiköhän tuo tauti ole piilevänä myös Julminilla”, huokaa Esa Heikkinen.
Ypäjällä vaikuttava Heikkinen ei ole kovin toiveikas Julminin kilpauran suhteen. Orin jalkaterveys on tällä hetkellä kohtuullinen, mutta kestääkö se kovempaa valmennusta on kysymysmerkki.
”Eläinlääkäriltä on saatu vihreää valoa jalan suhteen. En ole kuitenkaan uskaltanut valmentaa sitä kovin kovasti. Kyllä se radoille palaa, mutta vaikea uskoa että jatkaisimme voittojen tiellä viime kesän tapaan. Silloin pitäisi pystyä valmentamaan paljon kokonaisvaltaisemmin.”
”Kyllähän tämä vuodenaika on myös kovin mahdollinen palata radoille pitkältä tauolta. Pitää heti pystyä menemään kovia aikoja.”
Vuonna 2013 ravikuningattaren tittelin Mariminin (Turo) kanssa Kuopiossa voittaneella Esa Heikkisellä on tällä hetkellä työn alla seitsemän ajettavaa hevosta. Julminin nuorempi veli Hurjin (Camri) on pitänyt tallin mainetta yllä viime aikoina.
”Hurjin oli juuri saanut hyvin kiinni kilpailurytmistä ennen sairastumistaan. Se vaikuttaa olevan melkein pahiten kipeänä hevosistamme. Menee kyllä tovi, että Hurjin nähdään taas radoilla. Ei tämä tosiaan ole aina yksioikoisen helppoa hevosten kanssa.”