

Ypäjän perjantaisen varsahuutokaupan kallein suomenhevosvarsa oli 14 500 eurolla myyty Varjoska (Parvelan Retu). Bella Varjosen kasvattaman tamman hankkivat Jukka Tyster ja Elisa Eerola.
Yrittäjänä pitkän työuran tehnyt Jukka Tyster oli panostanut paljon ennakkoon huutokauppavarsojen läpikäymiseen.
”Kävimme useamman kasvattajan luona katsomassa varsoja etukäteen. Totta kai kävimme Bellankin luona. Kyllä me kopin kanssa huutokauppaan lähdettiin perjantaina”, Jukka Tyster myhäilee ostoksesta kertoessaan.
Varjoskan emä Varjonova juoksi ennätyksekseen 22,6a ja ansaitsi palkintorahoja reilut 80 000 euroa. Bella Varjosen tamma osallistui Forssan kuningatarkilpailuun vuonna 2022.
Varjoska on emänsä ensimmäinen varsa. Emälinja on tuottelias. Varjonovan lisäksi R.R. Ilotar on jättänyt 22,4a ennätyksen juosseen Varjomannin (Hovi-Ari). R.R. Ilottaren emä on puolestaan valiotamma Silotar (Erilo). Sen paras jälkeläinen on Suurmestaruuden vuonna 2003 voittanut Sinkun Vinkku.
”Parvelan Retun ensimmäinen ikäluokka on menestynyt todella hyvin. Varjoskan todella kova emälinja pisti heti silmään huutokauppaluettelosta. Kyllähän tässä on toivottavasti meille hevosta moneksi vuodeksi.”
Varjoska ei ole Jukka Tysterin ensimmäinen suomenhevonen. Hän hankki 1990-luvun puolessa välissä Ypäjällä pidetystä varsahuutokaupasta Jalnan (Taikuri). Vuonna 1995 syntyneen tamman kasvattaja oli Luonnonvarakeskus.
”Poikani oli silloin alta kymmenen vanha. Hänen kannustamanaan suunnattiin huutokauppaan varsaostoksille. Jalna oli meillä 26-vuotiaaksi asti. Se olisi ollut lahjakas ravuri, mutta jalkaterveyden kanssa oli kaikenlaisia murheita.”
Jalnan kuoleman jälkeen Jukka Tyster oli muutaman vuoden ilman hevosta. Hevosettomuus ei kuitenkaan sopinut sukupolvenvaihdoksen kautta omasta yritystoiminnasta eläkkeelle jääneelle Tysterille.
”Hommasin aluksi shetlanninponin ja islanninhevosen. Ne ovat olleet kesät sukutilallani Puumalassa. Ratsastan islanninhevosella lapsenlapseni puuhatessa ponin kanssa. Sellaista yhdessä tekemistä. Suomenhevonen oli puuttuva pala elämästäni. Se asia korjaantui nyt sitten.”

Suomenhevosella on monestakin syystä tärkeä paikka Jukka Tysterin sydämessä. Tyster osti Varjoskan yhdessä avopuolisonsa Elisa Eerolan kanssa ja muistuttaa suomenhevosen olevan kansallisrotumme.
”Elisan suku on alunperin rajan taakse jääneestä Karjalasta. He tekivät kaksi evakkoretkeä sotien aikana suomenhevosella. Varjoskan suvusta löytyy samoja nimiä kuin Elisan suvun silloisista suomenhevosista. Meillä on paljon kiittäminen suomenhevosesta. Haluan omalta osaltani olla tukemassa kansallisrotumme säilymistä.”
Suuresta tunteenpalosta huolimatta Jukka Tyster toivoo Varjoskan onnistuvan raviurallaan. Tammavarsa siirtyi huutokaupasta suoraan Taipalsaarelle Tysterin muiden hevosten kaveriksi. Syksyn aikana Varjoska siirtyy Saaga S:n valmentajana tutuksi tulleen Ilkka Pyysalon talliin Taipalsaareen.
”Otan aina ponin ja islanninhevosen talveksi Puumalasta Taipalsaarelle talvipaikkaan. Varjoska saa kulkea niiden kanssa jonkun aikaa. Sitten se siirtyy Pyysalon talliin. Se saa parhaan mahdollisen mahdollisuuden raviurheiluun. Sittenhän sen näkee miten meidän käy”, Jukka Tyster naurahtaa.
Jukka Tyster harmittelee ettei useampi kasvattaja saanut parempia hintoja varsoistaan huutokaupassa.
”Kyllä teki pahaa katsoa, kun varsoja myytiin 1000 eurolla. Sitä toivoisi kasvattajien edes jollakin tapaa saavan edes kohtuullisen korvauksen varsoistaan. Yritin omalla pienellä osuudellani tukea suomalaista hevoskasvatusta.”