• Ravivihje: "Tamma on tuntunut kotona nyt niin hyvältä, että menestystä täytyy odottaa"

    Markku Niemisen tallista kaksi varmaa illan kierroksella.
    Markku Niemisen valmentamat Willow Pride ja Don Williams ovat 65-vihjerivin varmoja.
    Markku Niemisen valmentamat Willow Pride ja Don Williams ovat 65-vihjerivin varmoja. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    17.2.202111:00
    Juha Jokinen

    Vuoden valmentajaksi 2020 valittu Markku Nieminen on Ari Moilasen ohella keskeinen hahmo Vermon Toto65-kierroksella. Willow Pride ja Don Williams ovat valtakunnan lämminveriaatelia molemmat, eikä niitä keskiviikon kierroksella varmistella.

    Willow Pride oli poissa tolaltaan Turun kilpailussaan ja keskeytti. Syy löytyi nopeasti ja vajaan kolmen viikon tauolta tamma palasi upeassa kunnossa, vaikka sijoittui vasta seitsemänneksi.

    ”Willow Pride oli minun tipsini Poriin, mutta eihän sellaisessa hölkkäkisassa voinut takaa pärjätä. Tamma on tuntunut kotona nyt niin hyvältä, että menestystä täytyy odottaa. Takamatkalta ei tarvitse satsata lähtöön ja uskon sen nousevan kärkeen”, kertoi Nieminen.

    Rhapsody Point tekee koko ajan hyviä suorituksia ja nousee varmuudellaan korkealle, ehkä voittoon saakka. Fullhand Comery tulee osaavista käsistä. Forssan kilpailu kertoi orastavasta nousukunnosta ja keskiviikkona on se kuuluisa kolmas startti pienen tauon jälkeen. Kiss Of Judas vakuutti Lappeenrannan voitossaan. Ruuna lähti 1 200 metriä ennen maalia kolmannelle radalle ja kierteli ajoissa johtavan rinnalle. Voitto tuli ylivoimaisesti, mutta hevonen palaa nyt radoille yli kahden kuukauden tauolta. Hades lähtee lujaa ja sopivalla juoksulla pystyy voittamaan.

    Vennelmon Varmalla on alla kaksi epäonnistumista, joten keskiviikkona sitä pääsee kokeilemaan normaalia pienemmällä peliosuudella. Kahteen viime kilpailuun ei suuremmin kannata valmentajan mukaan tuijottaa.

    ”Vermossa viimeksi meillä oli pito-ongelmia. Aivan mitättömät hokit aiheuttivat sen, että kirivaiheessa pito puuttui. Oulussa oli taas volttilähtö ja siitä se on ennenkin hölmöillyt laukalle. Treeneissä tamma on tuntunut hyvälle ja Vermossa on tarkoitus täräyttää keulasta kovaa koko matka. Saatan laittaa sille vetohuppujen alle vielä vetopallot, jotta tamma olisi alussa rauhallisempi. Pettynyt olen jos Vennelmon Varma ei voita”, sanaili valmentaja Tapio Kukkonen, joka ohjastaa jälleen itse Vermossa.

    Don Williams palaa reilun kuuden viikon kilpailutauolta hienossa kunnossa.

    ”Ori on hyvällä mallilla. Se sai viikon totaalisen huilin ja sen jälkeen on treenattu normaalisti. Se on iloinen ja hauska hevonen, joka on aina valmiina töihin. Itsekin tulee iloiseksi jo pelkästään oriin katsomisesta. Luottavaisina Vermoon lähdetään”, jatkoi Markku Nieminen.

    ”Stonecapes Sparrow palaa pitkältä tauolta maltillisin odotuksin. Se on mennyt pykälän eteenpäin ja sen jatkoa odotellaan mielenkiinnolla. Keskiviikkona on kova vastus ja taktiikka on passiivinen”, jutteli Nieminen.

    Wild Action on ollut vakuuttava, mutta epävarmuutensa vuoksi se kaipaa jälleen varmistuksia. Thai Ming, Knowwhentoholdem ja Hidalgo Boko pystyvät voittoon, mikäli suosikki sortuu laukkailemaan.

    Päätöskohde on tasainen ja siinä voi varautua suureenkin yllätykseen. Toki Overdose pystyy voittamaan, mikäli juoksu ikävältä paikalta onnistuu.

    Toto65-vihje

    Lähtö 1: 7 Willow Pride (1,6)

    Lähtö 2: 9 Rhapsody Point, 6 Fullhand Comery, 3 Kiss Of Judas, 1 Hades, 4 Amorcito, 5 Zizzy Highness (2,8)

    Lähtö 3: 5 Vennelmon Varma (1,3)

    Lähtö 4: 10 Don Williams (9,8)

    Lähtö 5: 4 Wild Action, 8 Knowwhentoholdem, 7 Thai Ming, 6 Hidalgo Boko (5,1)

    Lähtö 6: 8 Overdose,10 New Grove Waylon, 4 Bearway, 5 Favör Då, 6 New Grove United, 7 Wille Wind (1,3)

    144 riviä x 0,10e = 14,40 euroa

    Voit kopioida vihjesysteemin Veikkauksen palveluun tästä

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    Toto65
    Markku Nieminen
    Willow Pride
    Vermo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle