

Santtu Raitalalla on kaudella 2024 tällä hetkellä Suomen Hippoksen Heppa-järjestelmässä 198 ykkössijaa. Illalla mies ohjastaa kotiradallaan seitsemää hevosta, joten on äärimmäisen todennäköistä, että 200 voiton raja menee rikki keskiviikkoiltana.
Toisaalta Santtu Raitalan kaltaisen kansainvälisen toimijan voittolukemissa on usein säätöä, koska kansalliset tietokannat eivät kata kaikkea ulkomailla tapahtunutta. Esimerkiksi Elitloppet-lauantain Alessandro Gocciadoron valmentaman Celiazin 75-finaalivoittoa lukemassa ei ainakaan ole mukana, eikä puute välttämättä ole ainoa tältä vuodelta. Sama pätee Raitalan aikaisempienkin vuosien voittomääriin ja koskee muitakin suomalaisia kansainvälisiä lähtöjä ohjastaneita kuskeja.
”Ajattelen sen asian niin, että yritän tehdä työni mahdollisimman huolellisesti. Tulos tulee, jos on tullakseen.”
Niin tai näin, Pihtiputaan kesäillan alla on hyvä hetki miettiä, missä ohjasmestarin elämässä mennään. Ennätyskaudellaan 2022 Santtu Raitala ohjasti Heppa-järjestelmän mukaan 402 ykköstä. Viime vuosi toi 338 ykköstä, joka sekin lukema on isoimpia Suomessa yhden vuoden aikana saavutettuja. Lukemien vertailuun liittyy myös se, että kaudella 2023 Raitala ei kiertänyt raveja aivan yhtä ahkeraan kuin ennätyskaudellaan 2022: startteja tuli yli 300 vähemmän (1835 kaudella 2022 ‒ 1520 kaudella 2023).
Tällä kaudella hieman yli puolenvälin voittoja on siis ainakin 199 ja startteja vähintään 853. Voittoprosentti oli 22 kausilla 2022–23 ja tältä vuodelta se on toistaiseksi 23.
Suomen ajajaliigassa Raitala on totutun ylivoimainen. Liigassa toisena olevalla Hannu Torvisella on tältä vuodelta 127 ykkössijaa, kolmantena olevalla Ari Moilasella 84.
Mutta takaisin Pihtiputaalle: tuleeko 200 voittoa tältä kaudelta täyteen illalla?
”Ihan hyviä saumoja siellä on monta, esimerkiksi Alarik Huikean ja Anatuden ohjissa, mutta en kylläkään mieti lukemia juurikaan”, Santtu Raitala muotoilee.
”Ajattelen sen asian niin, että yritän tehdä työni mahdollisimman huolellisesti. Tulos tulee, jos on tullakseen. Tulokset riippuvat hevosista: yhteistyökumppaneiden hevosten terveydestä ja vireestä. Hevostenkin tulosta koetetaan tehdä pitemmällä tähtäimellä. Kaiken kaikkiaan on hirveästi hallitsemattomiakin yksityiskohtia, jotka vaikuttavat tulokseen, joten mitään budjetointia on vaikea tehdä.”
Raviohjastajan ammatin huipputasolla harjoittamiseen kuuluu myös itsestään huolehtiminen.
”Tämä on kova laji ja kilometrejä auton ratissakin tulee paljon. Tulokset eivät parane siitäkään, että ajaa itsensä väsyksiin.”
Santtu Raitala, 32, on hallinnut suomalaisia kaviouria ajajaliigan ykkösenä vuodesta 2019 ja voittanut ohjastajana useat kotimaiset suurkilpailut ja merkittäviä lähtöjä myös naapurimaassa Ruotsissa. Mitä ajatuksia herättää loppuvuosi ja tulevaisuus pitemmälläkin?

”Kuten sanottua, ei mitään budjetoitua. Tietenkin mietin tulevaisuutta, mutta siellä ei ole mielessäni mitään yksittäisiä tavoitteita eikä suuria suunnitelmia muuttaa esimerkiksi jonnekin ulkomaille. Jatketaan vain työntekoa yhdessä hevosten valmentajien ja taustavoimien kanssa, niin saadaan nähdä mihin se johtaa.”
Santtu Raitala on myös ravivalmentaja. Tosin valmennustoiminta käsittää tällä erää vain yhden hevosen: Jockas Ritan, 15 starttia ja 15 voittoa. Viimeisten kolmen kauden valmennustoiminnan voittoprosentti on nyt kuusivuotiaan tamman myötä pyöreät 100. Aikaisemmilta vuosiltakin valmennuksen voittoprosentit ovat pyörineet 30:n ja 50:n välillä, usein mainitulla ylärajalla. Toki hevosia Raitalan valmennuksessa on ollut lukumääräisesti vähän.
Jockas Rita joutui jäämään pois viimeksi, kun se oli ilmoitettu starttiin Ouluun kesäkuun lopussa.
”Jockas Ritalla olen menossa nytkin treenaamaan”, Santtu Raitala naurahtaa haastattelua tehtäessä.
”Ihan mukavasti meillä Ritan kanssa menee. Ei seuraavaan starttiin tarvitse kovin monta viikkoa mennä, mutta mennään päivä kerrallaan ja ilmoittaudutaan viivalle taas, kun tamma tuntuu siltä.”
”Kyllä minulla on kovastikin intohimoa hevosten valmentamiseen.”
Valmennusnäyttöjen perusteella sekään ura ei vaikuttaisi Santtu Raitalalta poissuljetulta.
”Kyllä minulla on kovastikin intohimoa hevosten valmentamiseen”, mies myöntää.
”Kuitenkin tämä työelämä on mennyt niin kuin se on mennyt, eikä siihen ole tiedossa lähiajan muutoksia. Mikään ei kuitenkaan jatku ikuisesti, ei tämä menestykseni kilpaohjastajanakaan. Ei, vaikka tässä lajissa nähdyn perusteella huippu-urheileminen saattaa olla hyvinkin monen vuosikymmenen hommaa poiketen monista muista urheilulajeista.”